Melancholic experiences : a genetic-phenomenological study of the typus melancholicus

Abstract

In my thesis, I provide a phenomenological analysis of a form of experiential depression. The specific topic is the constellation known as typus melancholicus, identified by Hubertus Tellenbach and Alfred Kraus. With the typus melancholicus these authors refer to vulnerability factors that predispose an individual to severe depression, which has traditionally been called “melancholia.” Following Tellenbach and Kraus, I argue that the vulnerability to melancholia must be understood as a modification of interpersonal relationships. Especially important in this context is Kraus’s analysis of the role-identity dynamics of the pre-melancholic individual, that is, the manner she takes and performs social and situational roles. The typus melancholicus fails to maintain interpersonal relationships as genuinely reciprocal, and therefore she cannot express herself in her role-taking and role-playing. I demonstrate that Tellenbach’s and Kraus’s characterizations are still relevant in understanding the vulnerability to melancholia, but that they must be reinterpreted within a genetic-phenomenological theoretical framework. Thus understood, the vulnerability to melancholia is rooted in contingent processes of individuation and embodiment. The thesis consists of six chapters. In the introduction, I present the key concepts and aims of the study. Chapter two is a metatheoretical justification of the genetic-phenomenological approach to psychopathology. In chapter three, I address the main research theme of phenomenological psychopathology as a loss of natural self-evidence. I also criticize Matthew Ratcliffe’s influential conceptualization of existential feeling. In chapter four, I present and reinterpret Tellenbach’s and Kraus’s analyses of the typus melancholicus. I provide the proper genetic-phenomenological reinterpretation of the vulnerability to melancholia in chapter five. I argue that this examination requires considering the lived body not only as the medium of our relation to the world, but also as the medium of our self-presentation and self-expression, as well as the bodily processes of becoming that enable such expressivity. In chapter six, I characterize proper melancholia as an impaired ability to comport oneself to the world and to others.

Väitöskirjassani esitän fenomenologisen analyysin kokemuksellisesta masennuksesta. Tarkemmin ilmaistuna keskityn ilmiöön nimeltä ”typus melancholicus”, jota Hubertus Tellenbach ja Alfred Kraus ovat analysoineet. Tellenbach ja Kraus viittaavat termillä ”typus melancholicus” persoonallisuustyyppiin, joka on altis vakavalle masennukselle eli melankolialle. Tellenbachin ja Krausin mukaan melankolia-alttius on ymmärrettävä sosiaalisten suhteiden muutokseksi. Erityisen tärkeää tässä yhteydessä on Krausin analyysi esimelankolisen yksilön rooli-identiteetti-dynamiikasta eli siitä, millä tavoin hän toteuttaa sosiaalisia ja tilanteellisia rooleja. Typus melancholicus ei kykene ylläpitämään ihmissuhteitaan aidossa mielessä vastavuoroisina, minkä seurauksena hän ei pysty ilmaisemaan itseään sosiaalisissa rooleissa. Työssäni osoitan, että Tellenbachin ja Krausin luonnehdinnat ovat edelleen merkityksellisiä melankolia-alttiuden ymmärtämisessä, mutta ne on tulkittava uudelleen geneettisfenomenologisessa teoreettisessa viitekehyksessä. Näin tulkittuna melankolia ja melankolia-alttius palautuvat viime kädessä kontingentteihin yksilöllistymisen ja ruumiillistumisen prosesseihin. Väitöskirja koostuu kuudesta luvusta. Johdannossa esittelen tutkimuksen keskeiset käsitteet ja tavoitteet. Toisessa luvussa esitän metateoreettisen oikeutuksen psykopatologisen kokemuksen geneettisfenomenologiselle tutkimukselle. Kolmannessa luvussa käsittelen fenomenologisen psykopatologian keskeistä tutkimusteemaa, eli niin kutsuttua ”luonnollisen itsestäänselvyyden” menetystä. Kritisoin myös Matthew Ratcliffen vaikutusvaltaista eksistentiaalisen tunteen käsitettä. Neljännessä luvussa esitän ja tulkitsen uudelleen Tellenbachin ja Krausin analyysit melankolia-alttiista persoonallisuustyypistä. Varsinaisen geneettisfenomenologisen tulkinnan melankolia-alttiudesta tarjoan viidennessä luvussa. Osoitan, että sen ymmärtämiseksi on tutkittava elettyä ruumista paitsi maailmaan suhtautumisen myös yksilön itseilmaisun mediumina. Viime kädessä juuri tämä ilmaisullisuus perustuu kontingentteihin ruumiillistumisen prosesseihin. Tutkimuksen päättävässä kuudennessa luvussa analysoin varsinaista melankoliaa yksilön heikentyneenä kykynä suhteutua itseensä ja maailmaan.