Oikeudenmukainen siirtymä turpeettomaan tulevaisuuteen : analyysi Itä- ja Pohjois-Suomen alueellisista oikeudenmukaisen siirtymän suunnitelmista
Authors
Date
2023Copyright
© The Author(s)
Siirtymässä hiilineutraaliin yhteiskuntaan on yhä enemmän alettu kiinnittää huomiota siihen, että siirtymän hyödyt ja haitat eivät useinkaan jakaudu oikeudenmukaisella tavalla. Tästä syystä on noussut vaatimus oikeudenmukaisesta siirtymästä eli siirtymän häviäjien tukemisesta ja eriarvoisuuteen puuttumisesta.
Tarkastelen tutkielmassani yhtä oikeudenmukaiseen siirtymään pyrkivää välinettä, Euroopan unionin vuonna 2021 perustamaa oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa eli JTF-rahastoa. Suomessa sen tarkoitus on erityisesti vastata turpeen energiakäytön vähentämisestä syntyviin sosioekonomisiin haasteisiin. Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää, mitä rahastolla aiotaan tehdä ja millaiseen oikeudenmukaiseen siirtymään sen avulla pyritään. Aineistoni koostuu Itä- ja Pohjois-Suomen JTF-rahaston käyttöä ohjaavien JTF-suunnitelmien luonnosversioista. Analyysimenetelmänä olen käyttänyt laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysia.
Itä- ja Pohjois-Suomessa nojataan kolmeen toimintatapaan oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseksi: talouskasvun luomiseen, vihreän siirtymän edistämiseen ja tuen kohdistamiseen sitä eniten tarvitseville. Toiminnan punaisena lankana on mahdollistaa niin sanottu vihreä kasvu tukemalla elinkeinoelämän alueellisia kärkialoja ja TKI-toimintaa. Aluetalouden menestys hahmotetaan oikeudenmukaisen siirtymän päätavoitteena, ja näin ollen oikeudenmukaisen siirtymän edistämisessä korostuu sen taloudellinen puoli. Vaikka toiminnassa on viitteitä sosiaaliseen eriarvoisuuteen puuttumisesta, esimerkiksi turvetuottajien tukeminen hahmotetaan toimeentulon eikä niinkään hyvinvoinnin tai sosiaalisen osallisuuden näkökulmasta. Tulokset osoittavat, että JTF-rahaston toimeenpano rinnastuu vihreän siirtymän yleisiin hiilineutraaliuden ja vihreän kasvun tavoitteisiin, kun taas oikeudenmukaisuus on sivuroolissa.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vihreän siirtymän osaamis- ja koulutustarpeet VISIOS
Kuusela, Olli-Pekka; Mykrä, Niina; Jousilahti, Julia; Neuvonen, Aleksi; Arola, Terhi; Markkanen, Ilona; Nokkala, Terhi; Lehtonen, Anna; Heikkinen, Hannu; Oinonen, Ilkka; Alhola, Katriina; Huttunen, Suvi; Paloniemi, Riikka; Pohjola, Johanna; Saarinen, Taru (Valtioneuvoston kanslia, 2023)Over the last few years, the green transition has become a key principle determining the direction of society and the economy. In addition to investments in new technologies and real capital, we need the skills to use and ... -
Yhä leudommat talvet pakottavat hiihtoseurat vihreän siirtymän yhteistyöhön
Simula, Mikko (Toinen Aatos Oy, 2023)Leutojen talvien riskit yhdistävät talviliikuntayhteisöjä uudella tavalla. Vaatimukset ympäristövaikutusten vähentämiseksi koskevat kaikkia hiihtokulttuurin avaintoimijoita sijainnista ja toiminnan luonteesta riippumatta. ... -
Vihreän siirtymän osaamis- ja koulutustarpeet VISIOS
Kuusela, Olli-Pekka; Mykrä, Niina; Jousilahti, Julia; Neuvonen, Aleksi; Saarinen, Taru; Arola, Terhi; Markkanen, Ilona; Nokkala, Terhi; Lehtonen, Anna; Heikkinen, Hannu; Oinonen, Ilkka; Alhola, Katriina; Huttunen, Suvi; Paloniemi, Riikka; Pohjola, Johanna (Valtioneuvoston kanslia, 2023)Vihreä siirtymä edellyttää panostuksia jatkuvaan oppimiseen sekä erilaisten ihmis- ja ammattiryhmien mahdollisuuksiin osallistua siihen. Lisäksi tarvitaan kaikki koulutusasteet kattava vihreän siirtymän opetussuunnitelma, ... -
Täsmäratkaisuja kestävään tulevaisuuteen : suosituksia planetaarisen hyvinvoinnin tukemiseen poliittisessa ohjelmatyössä
Hytönen, Jonne; Baumeister, Stefan; El Geneidy, Sami; Heikkinen, Hannu L. T.; Heinilä, Aleksi; Ketola, Tarmo; Kortetmäki, Teea; Kuusiaho, Viivi; Mykrä, Niina; Mäkelä, Marileena; Onkila, Tiina; Paloviita, Ari; Pecoraro, Maria; Savolainen, Katri; Silonsaari, Jonne; Uusitalo, Outi (Jyväskylän yliopisto, JYU.Wisdom - School of Resource Wisdom, 2023) -
What is (not) the point of just transition in food systems?
Kortetmäki, T. (Wageningen Academic Publishers, 2022)Food systems are confronted with a low-carbon transition challenge. The need for significant emission reductions in industrial food systems implies significant systemic transformations in food production, processing, and ...