Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaista Nato-keskustelua näkökulmasta, jossa turvallisuuspoliittinen toiminta ymmärretään politiikan toiminta- ja kamppailuperspektiivistä lähtien. Lähtökohtana on, että poliittisten toimijoiden Nato-argumentaatio/-retoriikka on ymmärrettävissä sellaiseksi performatiiviseksi toiminnaksi, jossa kieltä ja käsitteitä käytetään pääasiallisena resurssina niiden poliittisten kamppailujen yhteydessä, joissa tavoitellaan valtaosuuksia. Tällöin keskeiseksi tutkimusta ohjaavaksi kysymykseksi nousee se, että miten turvallisuuspoliittinen argumentaatio yleisesti ja suomalainen Nato-argumentaatio erityisesti voidaan ymmärtää poliittisesti toimimisena. Tähän tutkimuskysymykseen vastatakseni kehitän tutkielmassani uuden teoreettisen turvallisuuspolitiikkatypologian, joka
mahdollistaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen toiminnan, kuten tässä tapauksessa suomalaisen Nato argumentaation, empiirisen analyysin teoreettis-käsitteellisesti uudella mutta mielekkäällä taval
la. Ja koska tarkastelun keskiöön nousee argumentaatio, luontevin metodinen valinta argumentaation kamppailu-ulottuvuuden esiin lukemisen kannalta on sellainen retorinen analyysi, joka kiinnittää Perelmanilaisittain (1958, 1977) huomiota sekä argumentin muotoon
että sen (asia)sisältöön. Tutkimusmenetelmäni ja teoriani sitoutuvat yleisemmin sosiaalisen konstruktionismin taustaoletuksiin, joiden mukaan sosiaalinen todellisuutemme rakentuu kielellisessä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Aineisto koostuu julkisessa keskustelussa esitetystä Nato-argumentaatiosta/-retoriikasta. Tutkielman kohteena on
ensi sijassa akateeminen, tarkemmin valtiotieteellinen yhteisö ja yleisö, mutta aiheen yhteiskunnallisen merkityksellisyyden vuoksi se soveltuu hyvin myös laajemmalle yleisölle.
Työn tarkoituksena on tältä pohjalta esittää, millä tavalla Nato on politisoitunut Suomessa vuodesta 2014 lähtien. Näin pyritään samalla avaamaan Nato-keskustelun ympärillä pyörivien käsitteiden sisältöä sekä sitä tapaa, joilla niitä käytetään julkisessa keskustelussa. Niinpä työtä voi pitää monivivahteisen Nato-keskustelun yleistajuistajana, mikä onkin työn kenties keskeisin yhteiskunnallinen merkitys. Kerron muun muassa, miksi Natoa kutsutaan sekä sotilaalliseksi- että poliittiseksi liitoksi ja että mitä se, kumman näistä valitsee, oikein tarkoittaa sen kannalta, miten Nato tulee ilmiönä ymmärretyksi. Kerron niin ikään, että mistä tapa, jolla tietyt toimijat ja toimiryhmät puhuvat Natosta, oikein kumpuaa. Miksi tietyt puolueet tai yksittäiset toimijat puhuvat Natosta niin kuin puhuvat ja miksi
heidän retoriikkansa on sellaista kuin se on? Miten tai miksi ennen kansallista Nato-päätöstämme tietyt toimijat ajoivat Nato-jäsenyyttä ja toiset vastustivat sitä? Vastattuamme näihin kysymyksiin ymmärrämme, kuinka epäpolitisoitunut Natosta tuli helmikuun 24 päivän jälkeen, kun Venäjä laajensi sotaansa Ukrainassa ja käänsi suomalaisten päät yhdessä yössä Naton kannattajiksi. Tarkastelu antaa paitsi historiallisen kontekstin sille, mitä nyt on tapahtumassa, myös osviittaa siitä, mitä tuleman pitää: mikä on Nato-Suomen identiteetti ja rooli? Se asettaa erilaisten toimijaryhmien äkkinäiset Natoa koskevat mielipiteenmuutokset perspektiiviin, ja tuo ilmi, kuinka konsensuaalinen Nato-liittymispäätöksemme oikein on verrattuna tuota päätöstä edeltävään debattiin ja poliittiseen kamppailuun.
Tutkimustuloksien kannalta voidaan sanoa, että työllä on sekä teoreettista että empiiristä antia alan tutkimukselle. Tästä annista voidaan mainita seuraavat keskeisimmät asiat: 1) politiikan aspektiteorian toimintakäsitteen sisältämien politisointi- ja politikointiulottuvuuksien keskinäisen suhteen jäsentely toisiaan kronologisesti edeltäviksi ja operatiivisesti toisiaan tukeviksi käsitteiksi; 2) geopoliittisen kamppailututkimuksen täydennys kehittämällä geopolitisoinnin käsite; 3) sekä Nato-argumentaatioryhmien että niiden käyttämien käsitteiden ja argumenttien empiirinen ja historiallinen jäsennys, itse tekninen argumentaatio- ja retoriikka-analyysi sekä kokonaisvaltainen suomalaisen Nato-keskustelun yleistajuistaminen ja kaikkinainen setviminen; 4) sosiologisen tai strukturalistisen turvallisuustutkimuksen sekä geopoliittisen kamppailututkimuksen inspiroimana luotu rakenteen ja toimijan vuorovaikutusta
vaaliva tutkimusstrateginen peruslähtökohta; ja 5) turvallistamisteoriaan kohdistuvan originellin kritiikin kehittäminen. Kaikki nämä tutkimustulokset pohjautuvat ja kiteytyvät viime kädessä kehittämääni turvallisuuspolitiikkatypologiaan. Työni rajoitteista voidaan puolestaan mainita mm. Nato-keskustelun avainkäsitteiden käsitteellisen muutoksen pinnallinen analyysi, ts. rajoittuneisuus sen dynamiikan erittelyssä, jonka seurauksena toimijat muuttavat kielellistä rakennetta sisältäpäin.
...
