Identifikaatio uuden retoriikan näkökulmasta Al-Shabaab järjestön propagandassa
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Somaliassa toimivan jihadistisen Al-Shabaab terroristijärjestön julkaisemaa propagandaa. Järjestö on onnistunut hallitsemaan osaa Somaliasta ja samalla se on kyennyt haastamaan Somalian virallisen hallinnon, sekä saavuttamaan itselleen vahvaa kannatusta paikallisväestön keskuudessa. Tässä kannatuksen rakentamisessa oma tärkeä osuus on ollut myös hyvin suunnatulla viestinnällä, jota järjestö on kyennyt julkaisemaan ja suuntamaan tehokkaasti monia eri kanavia pitkin kohdeyleisöilleen. Järjestön vastaan on pyritty taistelemaan niin paikallishallinnon, kuin kansainvälisen koalition toimesta mutta Al-Shabaabin on kyennyt säilyttämään oman vaikutusvaltansa Somalian alueella kaikista vastatoimista huolimatta.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii uuden retoriikan näkökulmat Kenneth Burken identifikaatio käsitteen kautta. Tämän pohjalta on tutkittu, minkälaisia identifikaatioita materiaalista on muodostanut ja minkälaisen kokonaisuuden ne ovat rakentaneet suostuttelun näkökulmasta. Identifikaatio käsitteen kautta on tarkoitus ymmärtää viestinnän argumentointia ja samalla propaganda materiaalin rakennetta ja vetovoimaa.
Aineistona tutkimuksen toimii Al-Shabaabin julkaisema propaganda materiaali, jossa käsitellään järjestön tekemiä iskuja Somaliassa. Materiaali on julkaistu Al-Shabaab järjestön mediasiiven Al-Kataibin toimesta ja ne on levitetty internettiin videon muodossa. Analyysistä nousi esiin, että Al-Shabaab on pystynyt identifioitumaan retorisesi somalialaisiin usealla eri tasolla ja samalla erottautumaan vihollisesta maalaamallaan synkällä viholliskuvalla. Propaganda rakentuu yhteiskunnallisesti keskeisten käsitteiden ympärille ja pyrkimyksenä on näiden käsitteiden sisällön hallinta yhteiskunnallisella tasolla. Viestinnässä rakennetun identifikaation näkökulmasta ihmisten on helppo samaistua Al-Shabaabin välittämään viestiin, jolloin järjestö pystyy rakentamaan vaikutusvaltaansa virallisen hallinnon kustannuksella.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Putinin retoriikan geopolitiikka terrorismin vastaisen sodan aikakaudella
Härkönen, Ulla (2005) -
Sosiaalilautakunta poliittisena toimijana : sosiaalilautakunnan jäsenten ja sosiaalijohtajan toiminta retorisesta näkökulmasta tarkasteltuna
Villgren, Kati (2007)Tutkielmani tavoitteena oli selvittää ja lisätä ymmärrystä sosiaalilautakunnan toiminnasta. Tutkimuskohteenani olivat kaksi kuntaa X ja Y. Tarkastelen miten lautakunnan jäsenet kokevat lautakuntajäsenyytensä ja miten ... -
"Nato-optio on illuusio" : Suomen 2000-luvun presidenttien Nato-retoriikkaa uuden retoriikan näkökulmasta
Oivanen, Olli (2014)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Suomessa 2000-luvulla toimineiden presidenttien käyttämiä argumentointitekniikoita sekä retorisia keinoja Suomessa käytyyn Nato-keskusteluun. Tällä tarkastelujaksolla Suomessa ... -
"Ovet ovat jo auenneet; nyt meidän täytyy ylittää kynnykset ja määritellä agendamme” : Celac-järjestön pro-tempore presidenttien argumentointi yhtenäisemmän Latinalaisen Amerikan puolesta
Naboulsi, Ämiir (2021)Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää miten Celac-järjestön pro-tempore presidentit pyrkivät vakuuttamaan yleisönsä Latinalaisen Amerikan integraation hyödyistä ja Yhdysvaltojen vaikutusvallan negatiivisuudesta. ...