Show simple item record

dc.contributor.advisorKaronen, Petri
dc.contributor.authorEinonen, Piia
dc.date.accessioned2022-12-02T06:32:23Z
dc.date.available2022-12-02T06:32:23Z
dc.date.issued1997
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/84187
dc.description.abstractTukholma oli vuosina 1580-1627 ekspansiivinen kaupunki, jossa koettiin voimakas väestönkasvu etenkin 1600-luvun alussa. Kaupunkia hallitsivat pormestari ja raati, sekä näiden alaiset viranhaltijat. Raati muodosti poliittisen johdon ja oli samalla tuomioistuin, raastuvanoikeus. Oikeudenhoidon ja hallinnon muodollinen pohja oli Maunu Eerikinpojan kaupunginlaki. Tukholman hallintomiehet koostuivat muiden kaupunkien tapaan vauraista porvareista, vasta aivan tutkimusajanjakson lopulla tilanne alkoi muuttua kaupungin ylimpien virkamiesten suhteen. Ura raadissa merkitsi arvostusta kaupungissa, mutta taloudellisesti tuloksena saattoi olla lähes henkilökohtainen konkurssi elinkeinonharjoitukseen käytetyn ajan vähennyttyä radikaalisti. Raatimiehillä virkaurat olivat usein melko samanlaiset, eikä porvarillisen pormestarinkaan toiminta paljon poikennut raatimiesten tehtävistä. Kuninkaalliset pormestarit sen sijaan olivat selvästi "käskijöitä" ja raadissa hallitsevassa asemassa. Kaupunginhallinnon virat olivat haluttuja, vaikka työtaakka oli suuri ja virka toi usein mukanaan konfliktitilanteita. Vuosina 1580-1591 raadin työmäärä kasvoi vähitellen, oikeusistuimena pormestarit ja raatimiehet selvittelivät rikos- ja siviilijuttuja, minkä lisäksi hallintotyö hoidettiin raastuvassa. Kaarle-herttuan kaudella 1592-1604 kruunu puuttui raadin kokoonpanoon ja ajanjaksoa leimasi herttuan toimista johtunut hallinnollisen työn määrän kasvu. Vuosina 1605-1615 tuomiokirjaan merkittyjen juttujen määrä laski huomattavasti. Tämä johtui Norrmalmin erottamisesta sekä viranhaltijoiden laiminlyönneistä ja voidaankin esittää arvio, että todellisuudessa raadin vallan piiriin kuuluneiden juttujen määrä ei laskenut, vaan kasvoi aikaisemman kehityksen osoittamassa suunnassa. Viimeistään ajanjaksolla 1616-1627 raadin työn määrä oli kasvanut niin suureksi, että tarvittiin radikaaleja uudistuksia. Vuoden 1619 säännöllä ja kuninkaallisten pormestarien nimityksellä pyrittiin parantamaan tilannetta. Tutkimusjakson alkuun verrattuna oli raadin työmäärä lähes viisinkertainen ja hallintojutut olivat kasvaneet suurimmaksi ryhmäksi.fi
dc.format.extent150
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isofi
dc.subject.otherTukholma
dc.subject.otherraati
dc.titleRaadin vallassa, kruunun varjossa : Tukholman kaupungin hallinto- ja oikeuslaitos kasvavien vaatimusten puristuksissa 1580-1627
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-202212025453
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaHumanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanities and Social Sciencesen
dc.contributor.laitosHistorian ja etnologian laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of History and Ethnologyen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.oppiaineSuomen historiafi
dc.contributor.oppiaineFinnish Historyen
dc.rights.copyrightJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.rights.copyrightThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi3031
dc.subject.ysokaupungit
dc.subject.ysohallinto
dc.subject.ysooikeuslaitos
dc.subject.ysohistoria
dc.subject.ysoraastuvanoikeudet
dc.subject.ysopormestarit
dc.subject.ysohallintohistoria
dc.subject.ysouudistukset
dc.subject.ysovirkamiehet
dc.format.contentfulltext
dc.type.okmG2


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record