Pelimannin soiva sydän : arkistotieteellisen ajattelun paradigmat musiikkiarkistoinnissa: tapausesimerkkinä Kansanmusiikki-instituutti
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Musiikkiin liittyvä, kulttuurinen asiatietoaineisto on moninaista ja sitä on arkistoituna Suomessa lukemattomiin paikkoihin, mistä syystä löytäminen sen äärelle voi olla haasteellista, sillä musiikkiarkistollinen puoli ei kaikissa tapauksissa ole näkyvästi osa toimijan substanssitehtävää.
Tämä pro gradu -tutkielma kuvailee musiikkiarkistointia osana suomalaista arkistokenttää Kansanmusiikki-instituutin toimiessa tapausesimerkkinä, tarkastelee aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla empiirisestä haastatteluaineistosta arkistokohtaisia tiedon tallentamisperiaatteita kansanmusiikin esittäjistä ja käsittelee neljää arkistoajattelun paradigmaa tässä yhteydessä. Arkistointi on yksi toimintatavoista, joilla vuodesta 1974 lähtien toiminut Kansanmusiikki-instituutti on edistänyt kansanmusiikkia ja -tanssia.
Keskeinen tutkimusaineisto muodostuu vuosina 2021–2022 tehdyistä, yhdeksästä teemahaastattelusta, joiden informantit ovat instituutin arkiston arjen läheisyydestä ja edustavat ajallisesti instituutin tähänastisia toimintavuosia, mikä laventaa näköalaa arkistonhoitajan rooliin huomioiden arkistotoiminnan toteuttamiseen liittyviä valinta- ja valtaprosesseja. Lisäksi tutkimus tukeutuu alkuperäislähteinä toimintakertomuksiin. Lähestymistapa on muistitieto-arkistohistoriallinen, sillä organisaatiorakenteiden takana on henkilötoimijoiden kokemuksellisuus, joka jakautuu useille vuosikymmenille vaikuttaen yhteismitallisesti arkiston kontinuumiin ja kuvastaa heidän muistamanaan rakenteellisia murroskohtia ja muutosprosesseja musiikkiarkistoinnissa unohtamatta nykyajan ajankohtaisuutta.
Kansanmusiikki-instituutin arkistotoiminta on sekä luonnollinen että sisäänrakennettu osa kansalaisjärjestöön kuuluvaa yhteisöllisyyttä, joka näkyy jokapäiväisessä arkistotyössä käytännönläheisyytenä tallentaa, säilyttää ja välittää suomalaista kansanmusiikkia elävänä perinteenä. Se ilmentää omanlaisella tavallaan henkilötoimijoiden toteuttamana skaalautuvasti sekä operatiivista että strategista arkistoaineiston muodostamista toimintaympäristössä, joka on sekä muuttuvainen että perustavanlaatuinen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29109]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kulttuurihistoriallisten arkistoaineistojen elinkaarta läpivalaisemassa
Partanen, Lauri (Historian ja etnologian laitoksen tutkijat ry, Jyväskylän yliopisto, 2023) -
Valokuvien sisällönkuvailu ja merkitysten muodostuminen museon kuva-arkistossa
Lipsonen, Netta (2011) -
Suurikokoisten kulttuurihistoriallisten arkkitehtuuripiirustuksien digitointi
Sirviö, Timo; Sorri, Marko (2001) -
The role of small local history museums in creating digital heritage : the Finnish case
Laine-Zamojska, Magdalena (University of Jyväskylä, 2017)The overall objective of this museological research is to investigate the role of small Finnish local heritage museums in creating digital heritage. The research aims are: (1) to provide a critical overview of virtual ...