Tutkielma käsittelee eduskunnan kyselytunneilla ja täysistunnoissa vuosien 2010–2016 välisenä aikana Talvivaaran monimetallikaivoksesta käytyjä parlamentaarisia debatteja, joita käytiin eduskunnassa vuosina 2006–2020 yhteensä 373 kappaletta. Näistä 328 ajoittuu analyysini aikavälille, vuosille 2010–2016. Vaikka Talvivaara on aiheena ollut eduskunnan agendalla poikkeuksellisen kauan, sitä on käsitelty vaihtelevassa määrin, vuonna 2009 ei pidetty yhtäkään puhetta ja vuonna 2016 pidettiin 174 puhetta.
Tutkielman tarkoituksena on parlamentaarisen retoriikan tutkimusvälineistön avulla selvittää sekä hanketta kannattavien että sitä vastustavien edustajien retorisia keinoja, joilla omaa argumentaatiota tuettiin, kuinka Talvivaaraa nimettiin ja minkälaisia merkityksiä siihen liitettiin. Pohjustan tutkielmaa katsauksella kaivosteollisuuden lähihistorian rakennemuutokseen ja Talvivaaran historiaan pohjautuen Heidi Tiaisen, Rauno Sairisen ja Tuija Monosen referee-artikkeliin (2014) Talvivaaran
kaivoshankkeen konfliktoituminen. Sitten tarkastelen parlamentaarista retoriikkaa ja debattiulottuvuutta Kari Palosen teoksien avulla luodakseni perustaa analyysista nouseville havainnoille ja tulkinnoille. Palosen lisäksi tukeudun analyysini aineiston käsittelyssä myös Chaïm Perelmanin ja Pekka Korhosen näkemyksiin nimeämisen politiikasta, parlamentaarisen retoriikan tavoista ja arvoista, joiden rooli retoriikassa omia kantoja perusteltaessa on merkityksellinen.
Tutkimustuloksen perusteella kaivosyhtiö Talvivaarasta käyty julkinen keskustelu siirtyi eduskuntakeskusteluihin viiveellä ja retorisen kamppailun keskeisin kiista liittyi työllisyyteen sekä Talvivaaran kontekstissa jumaltermiksi kohonneeseen talouteen. Kaivostoimintaa sekä tuettiin että vastustettiin taloudellisilla perusteilla ja sama asetelma syntyi ympäristökysymyksistä – kaivoksen sulkemista ja toiminnan jatkoa perusteltiin ympäristön hyvinvoinnilla. Osapuolet tukeutuivat eri aikaperspektiiveihin, kaivostoiminnan ratkaisuja puolustettiin tulevaisuudessa siintävillä mahdollisuuksilla ja vastustettiin nykyhetkeen liittyvillä ongelmilla. Talvivaaran symbolisen merkityksen muututtua ja aluetaloudellisen pelastuskertomuksen käännyttyä epäonnistumisen symboliksi termien sisältömerkityksiä ruvettiin muuntamaan. Esimerkiksi kaivoksen jatko esitettiin edullisempana vaihtoehtona kuin sen alasajo ja alasajon käsitteen realisoituessa, se tarkoitti toiminnan jatkamista eikä sen lopettamista. Kun Talvivaara nimen konnotaatiota ei onnistuttu muuttamaan suotuisaksi, piti muuttaa ympärillä olevia merkityksiä, että hankkeen eteneminen näyttäisi legitiimiltä. Tämän jälkeen muuttui myös puhe ja hanketta vietiin eteenpäin muuttuneen puheen ja muuttuneiden merkitysten avulla.
...
