Tilintarkastajien rooli kestävyysraporttien varmennuksissa
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Yritysten toiminnan vastuullisuuteen on viimeisten vuosikymmenten aikana alettu kiinnittämään jatkuvasti enemmän huomiota muun muassa kuluttajien toimesta, ja siksi kestävyysraportointi on yleistynyt. Nyt myös sijoittajat ovat huomanneet vastuullisuuden merkityksen, ja sen myötä sidosryhmiltä tuleva paine kestävyysraportointiin on kasvanut entisestään ja kestävyysraportoinnissa on nähty räjähdysmäinen kasvu (Audit explosion). Sijoittajat ja rahoittajat vaativat vastuullisuusinformaatiolta tyypillisesti muita sidosryhmiä enemmän luotettavuutta ja vertailtavuutta, ja osittain tämän paineen myötä myös kestävyysraporttien varmennukset ovat yleistyneet. Vaikka kestävyysraportointia ja kestävyysraporttien varmennuksia koskeva lainsäädäntö jatkuvasti kehittyy, on tilintarkastajien rooli kestävyysraporttien varmentajina kuitenkin edelleen kiistanalainen.
Tämän tutkimuksen tavoitteena onkin selvittää, millainen rooli tilintarkastajilla on kestävyysraporttien varmennuksissa tällä hetkellä ja millaisia keinoja tilintarkastajat käyttävät vakiinnuttaakseen oman roolinsa kestävyysraporttien varmentajina. Kyseessä on laadullinen tutkimus, ja tutkimuksen aineisto koostuu tilintarkastajien haastatteluista, aihetta koskevista lehtiartikkeleista ja muista julkaisuista sekä kahden toimialan osalta suurten suomalaisten pörssilistattujen yritysten vuoden 2021 kestävyysraporttien varmennuslausunnoista.
Haastatteluista, lehtiartikkeleista ja muista julkaisuista saadut tulokset on esitetty kolmen keskeisen teeman kautta, sillä ensin varmennuksia on lähestytty yleisemmin, sen jälkeen kelpoisuusvaatimusten ja osaamisen näkökulmasta ja lopuksi vielä sääntelyn ja valvonnan näkökulmasta. Tämän jälkeen nämä tulokset on vielä yhdistetty kestävyysraporttien varmennuslausunnoista saatuihin tuloksiin. Tutkimuksen keskeisimmät havainnot osoittavat, että tilintarkastajat korostavat kokonaisuuden hallintaa ja riippumattomuutta, ja alalle kaivataan sääntelyä yhtenäistämään käytäntöjä.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25559]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Sidosryhmät pörssiyhtiöiden ja listaamattomien yhtiöiden yhteiskuntavastuun raportoinnissa
Piippanen, Elina (2021)Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka sidosryhmät määritellään ja huomioidaan pörssiyhtiöiden ja listaamattomien yhtiöiden yhteiskuntavastuun raportoinnissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, miten yhtiöt suoriutuivat sosiaalisen ... -
Vastuullisena pidettyjen suomalaisten osakeyhtiöiden vastuullisuusraportointi ja Covid-19-pandemian vaikutus vastuullisuuden raportointiin
Weckman, Sanni (2021)Yritysten vastuullisuus on koko ajan kasvava trendi ja se asettaa niin yrityksille kuin sijoittajillekin uusia odotuksia. Vastuullisuuden trendi on velvoittanut organisaatioita vastaamaan sidosryhmien tarpeisiin ja kestävän ... -
Suomalaisten pankkien veroraportointi ja raportoinnin kehitys
Mustalampi, Salla (2022)Yritysvastuuajattelu on pitkään mielletty osaksi ympäristö- ja sosiaaliseen vastuuseen liittyvä tekoja, mutta taloudellinen osa-alue on jäänyt hieman taka-alalle vastuuraportoinnin saralla. Verokysymykset on liitetty osaksi ... -
Tilintarkastajien ominaispiirteiden koetut vaikutukset toiminnan laatuun ja alalla menestymiseen
Rautu, Tapani (2016)Tilintarkastusalaa koskevaa lainsäädäntöä on kohdannut viime vuosina merkittä-vä paine uudistua. Alaa järisyttäneet kriisit ovat synnyttäneet epäluottamuksen ilmapiirin, johon alan itsensä, lainsäätäjien ja tutkijoiden on ... -
Case Jippii Oyj : talousrikostapauksen vaikutukset tilintarkastajien kokemaan stressiin ja kiinnostukseen toimia tilintarkastajana
Pentikäinen, Mira (2023)Vuonna 2009 Jippii Oyj:n päävastuullinen tilintarkastaja tuomittiin Helsingin hovioikeuden päätöksellä kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen osallisuudesta kirjanpitorikokseen. Tapausta käsiteltiin eri ...