Juniorijalkapalloilijoiden nopeus- ja nopeusvoimaominaisuudet pituuskasvun huippuvaiheen aikana
Authors
Date
2022Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Biologinen kehitys, kuten pituuden ja painon lisääntyminen sekä niiden ajoittuminen vaikuttavat huomattavasti juniorijalkapalloilijoiden fyysiseen suorituskykyyn ja pelaajien välisiin yksilöllisiin eroihin. Nämä tulisi osata huomioida päivittäisessä harjoittelussa vuodesta toiseen.
Tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla, miten biologinen kehittyminen ja pituus-painosuhde
vaikuttavat pelaajien nopeuden ja nopeusvoimaominaisuuksien kehittymiseen. Tavoitteena oli
samalla arvioida keskimääräistä kehitysnopeutta murrosiässä.
Tutkimus toteutettiin retrospektiivisesti Eerikkilän jalkapallon valmennus-, tutkimus- ja kehitystoiminnan keskuksen kanssa. Yhteensä tutkimukseen osallistua 233 juniorijalkapalloilijaa.
Kaikki koehenkilöt olivat poikia. Eerikkilässä on toteutettu juniorijalkapalloilijoille nopeus- ja
nopeusvoimaominaisuuksiin keskittyviä kenttätestejä ja antropometrisia mittauksia. Pelaajien
kehittymistä arvioitiin kahden eri mittauskerran välillä.
Tutkimuksessa koehenkilöt jaoteltiin neljään eri ryhmään heidän pituuskasvun huippuvaiheen
mukaan. Kaikki ryhmät kehittyivät tilastollisesti merkitsevästi nopeus- ja nopeusvoimaominaisuuksia mittaavissa testeissä. Biologisesti vanhimmat saavuttivat kaikissa muista testeissä paitsi
suunnanmuutostestissä suurimman kehitysnopeuden, mutta kehityksen kehitysnopeus ei eronnut muiden ryhmien kehitysnopeudesta tilastollisesti merkitsevästi missään testissä. Kronologisen iän muutos, pituus ja paino korreloivat systemaattisesti eri testituloksien kanssa. Osa korrelaatioista oli tilastollisesti merkitseviä.
Biologinen kehittyminen vaikuttaa huomattavasti juniorijalkapalloilijoiden fyysiseen suorituskykyyn ja testituloksiin, varsinkin murrosiässä pituuskasvun huippuvaiheen aikana. Paikallisittain urheiluopistoilla ja alueiden isoimmilla seuroilla tulee olla resursseja kouluttaa ja jakaa
tietoa PHV:sta ja sen vaikutuksista päivittäiseen harjoitteluun, testituloksiin ja juniorijalkapalloilijoiden kokonaisvaltaiseen kehittymiseen. Lisäksi tulisi pystyä hyödyntämään PHV:n aikana ja jälkeen olevat herkkyyskaudet. Tässä tutkimuksessa pääpaino oli kokonaan fyysisessä
suorituskyvyssä, tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi biolog
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Toimintatutkimus juniorijalkapalloilijoiden nopeusominaisuuksien kehittämisestä kilpailukauden aikana
Ojala, Joona; Kuismin, Arttu (2022)Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena. Kohderyhmänä toimi Keski-Suomalaisen juniorijalkapallojoukkueen 15-vuotiaat poikapelaajat. Tutkimukseen osallistui alkujaan 20 pelaajaa, joista jakson aikana jäi neljä pois ... -
The effect of maximal strength and plyometric training on physical performance of young football players and game intensity
Asadi, Mostafa (2020)Football is a sport that is played in every country and it is considered as an intermittent activity involving sudden actions such as tackling, jumping, kicking, change of direction, and short distance sprinting. Aerobic ... -
The player development process among young Finnish soccer players : multidimensional approach
Forsman, Hannele (University of Jyväskylä, 2016)