Perimän ja liikunnan vaikutus neurogeneesiin hippokampuksen pykäläpoimussa
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Ihmisten merkittävimpinä ja maailmanlaajuisesti yleistyvinä terveysriskeinä
pidetään ylipainoa sekä erilaisia metabolisia sairauksia, joiden on ikääntymisen
tavoin havaittu heikentävän aivojen terveyttä ja kognitiivisia toimintoja.
Elintapojen, esimerkiksi fyysisen aktiivisuuden, lisäksi myös perimä vaikuttaa
yksilön aivoterveyteen sekä alttiuteen sairastua kyseisiin elintapasairauksiin.
Hippokampus on aivojen ohimolohkossa sijaitseva kognitiivisista toiminnoista,
kuten muistista, oppimisesta ja tunteiden säätelystä vastaava rakenne. Vaikka
perimällä ja elintavoilla voi olla haittavaikutuksia aivoterveyteen, voi
hippokampuksen plastisuutta ja täten myös kognitiivisia toimintoja mahdollisesti
edistää lisäämällä neurogeneesiä eli uusien hermosolujen syntyä
hippokampuksessa. Tässä LuK-tutkielmassa tutkittiin perityn juoksukapasiteetin ja
liikunnan vaikutusta aikuisiän hippokampaaliseen neurogeneesiin valikoidusti
jalostetun rottamallin avulla. Tutkittavat joko hyvän tai huonon perityn
juoksukapasiteetin omaavat rotat jaettiin juokseviin ja liikkumattomiin ryhmiin,
jotta voitiin selvittää kuinka aerobinen liikunta lisää neurogeneesiä.
Liikkumattoman ryhmän avulla saatiin myös tietoa siitä, kuinka pelkkä peritty
juoksukapasiteetti vaikuttaa neurogeneesiin. Lisäksi huonon perityn
juoksukapasiteetin rotat olivat perimältään alttiita ylipainolle ja metabolisille
sairauksille. Rottien aivoleikkeiden uudet hermosolut värjättiin
immunohistokemiallisin menetelmin solujen Ki-67-proteiiniin sitoutuvalla vasta aineella. Värjätyt solut laskettiin sekä kuvattiin valomikroskoopilla, ja solulaskujen
tulokset analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimuksen tulosten mukaan
jokaisella rottaryhmällä ilmeni neurogeneesiä, mutta ainoastaan huonon perityn
juoksukapasiteetin omaavien rottien liikkuvan ryhmän uusien jakautuneiden
hermosolujen määrä oli tilastollisesti merkitsevä verrattuna liikkumattomaan
ryhmään. Tulokset osoittivat, että aerobisella liikunnalla voitiin edistää
neurogeneesiä rottien huonosta peritystä aerobisesta kunnosta huolimatta. Käytetty
rottamalli oli metabolisten sairauksien suhteen polygeeninen, jonka vuoksi tässä
tutkimuksessa saatu tulos liikunnan vaikutuksesta neurogeneesiin luo pohjaa myös
ihmisille soveltuviin lisätutkimuksiin.
...
Metabolic diseases and obesity are considered as a global emerging health risk for
humans. Like aging, these risks have been shown to have a reducing effect on brain
health and cognitive functions. In addition to lifestyle choices, such as physical
exercise, genetics can have an impact on the susceptibility to these lifestyle related
diseases and also on brain health. Hippocampus, a structure located in the temporal
lobe of the brain, is responsible for learning, memory, and emotional regulation.
Even though genetics and lifestyles can have a debilitating effect on brain health, it
could still be possible to promote hippocampal plasticity, and therefore cognitive
functions, by increasing neurogenesis, the formation of new neurons in the
hippocampus. In this Bachelor's thesis the effect of inherited running capacity and
exercise on adult hippocampal neurogenesis was studied by using a selectively bred
rat model. These rats with either high or low inherited running capacity were
divided into running and sedentary groups to determine how aerobic exercise
induces neurogenesis. The sedentary group provided information on how the
inherited running capacity alone affects neurogenesis. The rats with low inherited
running capacity were also more prone to obesity and metabolic diseases. New
divided neurons in the rat hippocampus were stained immunohistologically with
Ki-67 antibody and counted under a light microscope. The results of cell counts
were analyzed by statistical methods. Each rat group showed signs of neurogenesis
but the only statistically significant result was shown between running and
sedentary rat groups with low inherited running capacity, where the running group
had more new neurons in the hippocampus. Our results indicated that neurogenesis
can be promoted by aerobic exercise, despite the low inherited running capacity.
The used rat model was metabolically polygenic, thus, the result provides valuable
information for further research on humans.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5316]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kaksostutkimus syventää tietoa liikunnan vaikutuksista terveyteen
Sillanpää, Elina; Aaltonen, Sari; Kujala, Urho M.; Kaprio, Jaakko (Liikuntatieteellinen seura, 2024)Suomalainen kaksoskohortti täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Vuonna 1974 aloitettu vanhimman kaksoskohortin seuranta on täydentynyt kahdella uudella syntymäkohorttiseurannalla. Kaksostutkimus kertoo sekä perimästä että ympäristöstä. -
Voimaharjoittelun vaikutus hippokampuksen neurogeenisen alueen verisuonitukseen rotilla
Lonka, Niina (2014)Aerobisen liikunnan on useassa tutkimuksessa todettu parantavan suoriutumista hippokampusvälitteisissä oppimis- ja muistitehtävissä. Viime aikoina on kiinnostuttu voimaharjoittelun mahdollisista vaikutuksista aivojen ... -
Transcriptional and Epigenetic Response to Sedentary Behavior and Physical Activity in Children and Adolescents : A Systematic Review
Plaza-Florido, Abel; Pérez-Prieto, Inmaculada; Molina-Garcia, Pablo; Radom-Aizik, Shlomit; Ortega, Francisco B.; Altmäe, Signe (Frontiers Media SA, 2022)Background: The links of sedentary behavior and physical activity with health outcomes in children and adolescents is well known. However, the molecular mechanisms involved are poorly understood. We aimed to synthesize the ... -
Depressive symptoms, sense of coherence, physical activity and genetic factors among older people
Pakkala, Inka (University of Jyväskylä, 2012) -
Physical activity and health : Findings from Finnish monozygotic twin pairs discordant for physical activity
Kujala, Urho M.; Leskinen, Tuija; Rottensteiner, Mirva; Aaltonen, Sari; Ala‐Korpela, Mika; Waller, Katja; Kaprio, Jaakko (Wiley, 2022)Genetic and early environmental differences including early health habits associate with future health. To provide insight on the causal nature of these associations, monozygotic (MZ) twin pairs discordant for health habits ...