Kokonaisarkkitehtuurin hyödyt ja haasteet yksityisissä organisaatioissa
Organisaatio on kokonaisuus, jonka eri osa-alueet ovat riippuvaisia toisistaan, ja muutos yksittäisessä osa-alueessa heijastuu joko suoraan tai epäsuorasti muille alueille. Samanaikaisesti nykypäivänä organisaatiot ovat jatkuvassa muutoksessa mm. uusien teknologioiden ja kehitysten seurauksena. Se on tehnyt organisaatioiden muodostaman kokonaisuuden hahmottamisesta entistä tärkeämpää. Kokonaisarkkitehtuuri on työkalu, jonka avulla pystytään ymmärtämään ja hallitsemaan organisaation luomaa laajaa kokonaisuutta. Sen avulla pystytään yhdistämään liiketoiminta ja IT strategia tukemaan toisiaan. Kokonaisarkkitehtuuri on ollut tunnettu käytäntö jo pitkään, mikä on osaksi johtanut sen määritelmien hajaantumiseen. Nykyisin määritelmissä kuitenkin painottuu liiketoimintalähtöisyys. Kirjallisuudessa kokonaisarkkitehtuurille luetellaan lukusia hyötyjä, mutta silti useat yritykset kokevat haasteita kokonaisarkkitehtuurin kanssa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin kokonaisarkkitehtuurin hyötyihin hyödyntäen empiirisiä tutkimuksia, sekä käytiin läpi kokonaisarkkitehtuurin mahdollisia haasteita hyödyntäen kirjallisuutta. Lopuksi katsauksessa vielä tutkittiin keinoja, joilla organisaatiot pystyisivät ennaltaehkäisemään yleisimpiä haasteita. Tutkimuksessa saatiin selville, että kommunikaatio ja yhteistyö on suurin haaste, johon organisaatiot törmäävät, mutta kokonaisarkkitehtuurin onnistuessa, se on suurimpia hyötyjä, joita hankkeella pystytään saavuttamaan. Onnistuneen kokonaisarkkitehtuurin keskiössä on siis toimiva kommunikaatio ja yhteistyö, jonka pitää lähteä organisaation johdolta käsin.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kokonaisarkkitehtuurin haasteet julkishallinnossa ja yksityisissä organisaatioissa
Kokko, Nuutti (2023)Kokonaisarkkitehtuuri toimii työkaluna organisaatioiden strategisessa suunnittelussa, auttaen ymmärtämään ja hallitsemaan organisaation kokonaiskuvaa yhdistäen liiketoiminta- ja IT-strategian. Vaikka kokonaisarkkitehtuuri ... -
Tiedon luokittelu osana organisaation kokonaisarkkitehtuurin riskienhallintaprosessia
Simi, Jarmo (2017)TIIVISTELMÄ Simi, Jarmo Juhani Tiedon luokittelu osana organisaation kokonaisarkkitehtuurin riskienhallintaprosessia Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2017, 85 s. Tietojenkäsittelytiede, pro gradu -tutkielma Ohjaaja: ... -
Kokonaisarkkitehtuurin rooli hankehallinnassa : case sairaanhoitopiirit
Vänttinen, Hannu (2012)Kokonaisarkkitehtuurin rooli hankehallinnassa –tutkielmassa keskitytään tar-kastelemaan julkishallinnon hankehallinnon ja muutostenhallinnon tilaa sai-raanhoitopiireissä. Kirjallisuudessa kokonaisarkkitehtuuria suositellaan ... -
Terveydenhuollon digitalisaatio ja sen tuomat hyödyt ja haasteet
Patrikainen, Milla (2020)Terveydenhuollon digitalisaatiossa ja digitaalisissa ratkaisuissa on nähty jo pitkään potentiaalia parantaa hoidon laatua, tukea alan ammattilaisia, parantaa organisaatioiden kustannustehokkuutta ja vähentää syntyviä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.