Arkiympäristön yhteys lasten fyysiseen aktiivisuuteen

Abstract

Vähäinen fyysinen aktiivisuus on yksi kansanterveyttä uhkaava tekijä maailmanlaajuisesti. Suomalaisista lapsista vain alle puolet liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Vähentynyt fyysinen aktiivisuus on johtanut tarpeeseen tutkia tarkemmin, mitkä arkiympäristön tekijät ovat yhteydessä lasten liikkumiseen. Tämän tutkielma tavoitteena oli selvittää, eroaako lasten fyysinen aktiivisuus eri yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä ja onko elinpiirin koolla yhteyttä lasten fyysiseen aktiivisuuteen. Fyysistä aktiivisuutta tarkasteltiin aktiivisen liikkumisen keston, liikuntaharrastamisen useuden ja itsearvioidun fyysisen aktiivisuuden näkökulmista. Tutkielma toteutettiin osana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun FREERIDE-tutkimusta. Tutkimuksen aineisto koostui 9–13-vuotiaista lapsista (n=426, ka 11 vuotta, kh 0,8). Tutkimusmenetelmänä käytettiin osallistavaa paikkatietomenetelmää. Lasten asuinympäristö määriteltiin Suomen ympäristökeskuksen yhdyskuntarakenteen vyöhykemallin (YKR) mukaan keskusta-, auto- ja maaseutuvyöhykkeisiin. Yksilön elinpiiri mallinnettiin paikkatietopohjaisella home range -mallilla. Aineisto analysoitiin Kruskal-Wallisin testin ja Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimen avulla. Lasten aktiivisen liikkumisen kesto kulkumuodoittain ja liikuntaharrastamisen useus erosivat YKR vyöhykkeiden välillä. Keskustavyöhykkeellä asuville lapsille kertyi enemmän kävelyä arjen paikkoihin kuin auto- ja maaseutuvyöhykkeellä asuville lapsille (p<0,001). Auto- ja keskustavyöhykkeellä kertyi enemmän pyöräilyä kuin maaseutuvyöhykkeellä (p<0,001). Toisaalta maaseutuvyöhykkeellä lapsille kertyi enemmän pysäkille kävelyä kuin auto- ja keskustavyöhykkeellä asuville lapsille (p<0,001). Maaseutuvyöhykkeellä lapsilla oli myös vähiten ohjattuja liikuntaharrastuksia, mutta useammin käyntejä omaehtoisen liikkumisen paikoissa (p<0,05). Elinpiirin koko oli yhteydessä ohjattujen liikuntaharrastusten useuteen (r=0,296, p<0,001) ja pysäkille kävelystä kertyneeseen aktiivisuuteen (r=0,186, p<0,001). Toisaalta mitä pienempi elinpiiri oli, sitä enemmän lapsille kertyi kävelyä arjen paikkoihin (r=-0,247, p<0,05). Tutkimuksen tulokset osoittavat, että erilaiset arkiympäristöt voivat tukea lasten fyysistä aktiivisuutta eri tavoin. Tulosten mukaan ei näyttäisi olevan yhtä lasten liikkumisen kannalta optimaalisinta arkiympäristöä. Tiiviimpi yhdyskuntarakenne voi lisätä lasten aktiivisten kulkumuotojen käyttöä kävelyn ja pyöräilyn osalta. Toisaalta joukkoliikenteen käyttöön liittyvä pysäkille kävely, voi lisätä aktiivisen liikkumisen määrää erityisesti pitkillä välimatkoilla. Elinpiirin laajuus oli yhteydessä liikuntaharrastusten useuteen ja ohjatut liikuntaharrastukset olivatkin arjen kaukaisimpia paikkoja. Maaseudulla asuvat lapset voivat pyrkiä kompensoimaan liikuntaharrastusten puutetta omaehtoisella liikkumisella. Kaupunkisuunnittelussa ja liikuntakaavoituksessa tulisi edistää lasten arjen liikkumista huomioimalla sekä aktiivisen liikkumisen mahdollisuus että liikuntaharrastamisen yhdenvertainen saavutettavuus. Osallistavat paikkatietomenetelmät voivat auttaa ymmärtämään todellisia olosuhteita, joissa terveyskäyttäytyminen tapahtuu. Tarvitaan lisää subjektiivista ja objektiivista tietoa yhdistävää pitkittäistutkimusta, miten arkiympäristöä muokkaamalla pystytään tukemaan lasten liikunta-aktiivisuutta.