Minä näytöllä : dramaturginen lähestymistapa videovälitteiseen teknostressiin
Authors
Date
2021Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
COVID-19 pandemian myötä monissa organisaatioissa on siirrytty tekemään etätyötä. Etätyön myötä vuorovaikutus on siirtynyt fyysisestä vuorovaikutuksesta yhä enemmän teknologiaväliteiseksi, kun neuvottelut pidetään käyttäen erilaisia etätyösovelluksia. Etenkin videokonferenssit ovat aiheuttaneet yksilöille jännitystä esiintymisestä sekä lisääntyneen IT:n käytön vuoksi myös teknologiasta aiheutuvaa stressiä eli teknostressiä. Etätyön johdosta yksilö voi kokea videoyhteyden välityksellä esiintymisstressiä eri tavoin kuin sitä koettaisiin fyysisesti samassa tilassa tapahtuvissa neuvotteluissa.
Tässä pro gradu- työssä tarkastellaan sitä, kuinka etätyöhön liittyvää teknostressiä voidaan käsitteellistää, tutkia ja ymmärtää esiintymiseen liittyvien teoreettisten käsitteiden avulla. Lisäksi tutkitaan, millaisia stressin lievennyskeinoja etätyöstä aiheutuvaan stressiin on syntynyt ja miten niitä voidaan ymmärtää esiintymiskontekstin kautta. Taustateoriana toimii teknostressin käsitteistön lisäksi Erving Goffmanin (1959) klassinen tutkimus ihmisten sosiaalisista rooleista ja itsensä esittämisestä. Goffmanin teoria pohjautuu dramaturgiaan ja teoriassa väitetään, että ihminen esittää jatkuvasti itseään eri tilanteisiin sopivissa rooleissa. Tämä dramaturginen viitekehys tarjoaa mahdollisuuden tarkastella etätyöhön liittyvää esiintymistä ja siihen liittyviä stressitekijöitä uudella tavalla.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimuksen empiirisessä osiossa tarkastellaan keskustelufoorumeille kirjoitettuja kommentteja etätyöstä, joita analysoidaan sisällönanalyysin keinoin.
...
With the COVID-19 pandemic, many organizations have switched to telecom-muting. With telework, interaction has shifted from physical interaction to increasingly technology mediated as negotiations are conducted using a varie-ty of telework applications. Videoconferencing has caused individuals excitement about appearing and, due to the increased use of IT, also technological stress, i.e., technostress. As a result of teleworking, an individual may experience performance stress over a video connection in a different way than would be experienced physically in negotiations in the same space.
This master's thesis examines how technostress related to teleworking can be conceptualized and understood using performance-related theoretical concepts. In addition, it is investigated what kind of stress mitigation measures have been created for the stress caused by telework and how they can be understood through the context of occurrence. In addition to the concept of technostress, Erving Goffman's (1959) classical study of people's social roles and self-presentation serves as a background theory. Goffman’s theory is based on dramaturgy and the theory argues that man constantly presents himself in roles appropriate to different situations. This dramaturgical framework provides an opportunity to look at telecommuting-related occurrence and related stressors in a new way.
The study was conducted as a qualitative study. The empirical part of the study examines comments written on discussion forums about telework, which are analyzed by means of content analysis.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Teknostressi etätyössä : työntekijöiden kokemuksia teknostressin aiheuttajista ja hallintakeinoista
Kupiainen, Tiia (2023)Teknologia on osa modernia yhteiskuntaa ja se on pysyvästi muuttanut tapoja, joilla teemme työtämme. Koronapandemian seurauksena myös informaatioteknologian merkitys on kasvanut lisääntyneiden etätöiden myötä. Vaikka ... -
Media-alan työntekijöiden kokemuksia etätyöstä ja työhyvinvoinnista koronapandemian aikana
Koivula, Minna; Rouvali, Tuomas; Rantanen, Johanna; Saari, Tiina; Veistola, Sara; Parkatti, Anne; Villi, Mikko (Media- ja viestintätieteellinen seura MEVI ry, 2023)Koronaviruspandemia muovasi media-alalla tehtävää työtä perustavanlaatuisella tavalla pakottaessaan mediaorganisaatiot siirtymään etätyöhön. Tarkastelemme tässä tutkimuksessa media-alan työntekijöiden kokemuksia ... -
Understanding stressor-strain relationships during the COVID-19 pandemic : The role of social support, adjustment to remote work, and work-life conflict.
van Zoonen, Ward; Sivunen, Anu; Blomqvist, Kirsimarja; Olsson, Thomas; Ropponen, Annina; Henttonen, Kaisa; Vartiainen, Matti (Cambridge University Press; Australian and New Zealand Academy of Management, 2021)This study investigate show the transition to remote work during the COVID-19 pandemic is experienced by employees. We investigate to what extent perceived work stressors relate to psychological strain through perceptions ... -
Factors Influencing Adjustment to Remote Work : Employees’ Initial Responses to the COVID-19 Pandemic
van Zoonen, Ward; Sivunen, Anu; Blomqvist, Kirsimarja; Olsson, Thomas; Ropponen, Annina; Henttonen, Kaisa; Vartiainen, Matti (MDPI AG, 2021)The COVID-19 crisis has disrupted when, where, and how employees work. Drawing on a sample of 5452 Finnish employees, this study explores the factors associated with employees’ abrupt adjustment to remote work. Specifically, ... -
Teknostressin vaikutukset yksilön tuottavuuteen työelämässä
Laukkanen, Juulia (2024)Teknostressin tutkimus on nykypäivänä muuttumassa yhä tärkeämmäksi teknologian yleistyessä työpaikoilla. Etätyön lisääntymisen myötä digitaalisten työkalujen ja alustojen käytöstä viestintään, yhteistyöhön ja tiedonhallintaan ...