Päihdeongelmainen nainen vai nainen, jolla on päihdeongelma
Tutkimukseni kytkeytyy naisille suunnattuun päihdetyöhön, sukupuolisensitiiviseen lähestymistapaan ja sitä kautta feministiseen sosiaalityön tutkimukseen, joka on pyrkinyt nostamaan esille sukupuolen merkityksen sosiaalityössä havaittuihin ongelmiin vaikuttavana osatekijänä.
Tavoitteena oli selvittää, mitä tarkoittaa naiserityinen päihdetyö, millaisia ovat sukupuolispesifistiset menetelmät ja mitä niistä on aiemmin tutkittu. Teoreettinen lähtökohta perustuu feministisessä sosiaalityössä ja päihdetutkimuksissa käytyyn keskusteluun sukupuolieron merkityksestä ja naiserityisestä työotteesta. Kirjallisuuskatsauksen rakenne jakaantuu neljään osaan; ensin esitellään tutkimuksen teoreettinen lähtökohta ja keskeiset käsitteet, jonka jälkeen käsitellään naisten päihteiden käyttöä ja selostetaan tutkimuksen toteuttamisesta. Lopuksi analysoidaan ja kuvaillaan tutkimustuloksia yhteenvedon muodossa.
Tutkimukseni aineistona on 10 kotimaista ja kansainvälistä tieteellistä, vertaisarvioitua artikkelia ja teosta. Tutkimukset otettiin mukaan, jos ne liittyivät päihdetyön kontekstiin tai aineiston asiakkaat ovat oletetusti päihdetyön asiakkaita. Aineiston valikoimista hankaloitti rajanveto sosiaali- ja terveydenhuollon välillä, koska terveydenhuoltoon ja hoitotyöhön painottuvia tutkimuksia löytyi hauilla runsaasti. Kirjallisuuskatsaukseen on valittu ainoastaan sellaiset julkaisut, joissa huomioitiin päihdetyön naiserityisyys, vaikka käsite liittyy myös naisten päihdehoitotyöhön, -kuntoutukseen, asunnottomuuteen ja rikollisuuteen.
Päihteiden käyttö on perinteisesti ollut miesten hallitsemaa ja ollut vertailukohtana naisten päihdekäytölle, myös päihdetyössä ja -hoidossa. Tutkimuksen tuloksissa korostuu vahvasti vain naisille suunnatun päihdetyön tarpeellisuudesta ja sen erottamista perinteisestä päihdetyöstä. Päihteitä käyttäville naisille suunnatussa hoidossa tulee huomioida naisten päihdeongelmiin kytkeytyvät erityispiirteet, sukupuoleen liittyvät roolit ja odotukset sekä heidän sosiaalinen asemansa yhteiskunnassa. Sosiaalisten suhteiden eheyttäminen, omien vahvuuksien tunnistaminen ja vertaistuen merkitys nousivat tuloksissa usein esille. Naisilla päihdeongelmiin kytkeytyvä leimaantuminen, häpeä ja syyllisyys ovat usein hoitoon hakeutumisen esteinä, joten on tärkeää kehittää sellaisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, jotka heikentävät naisten päihdeongelmiin liittyvää kulttuurista ja sosiaalista leimautumista.
Päihdetyössä on tärkeää huomata, että päihdeongelman takana on aina ihminen, jonka koko elämää ei pitäisi määritellä ainoastaan päihdeongelman kautta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Vanhemman päihdeongelma ja sen haasteet lapsiperheessä sosiaalityön näkökulmasta
Kinnunen, Anu (2022)Tämän kirjallisuuteen perustuvan tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia haasteita kohdataan sosiaalityössä, jos lapsiperheessä vanhemmalla on päihdeongelma. Tutkielmassa tutkitaan vanhemman päihdeongelmaa ja sen ... -
Naisten raskausajan kokemuksia omasta päihteiden käytöstä ja tulevasta lapsesta
Sistonen, Sara (2024)Kandidaatintutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena ja siinä tarkastellaan raskausaikana päihteitä käyttävien naisten kokemuksia liittyen omaan päihteiden käyttöön ja tulevaan lapseen. Teoreettisessa näkökulmassa ... -
Äidin päihdeongelma : kirjallisuuskatsaus päihteitä käyttävän odottavan äidin palveluista sekä palvelujen naiserityisyydestä
Miekkoja, Hanna (2023)Tässä kirjallisuuskatsauksena toteutetussa kandidaatintutkielmassa tarkastellaan odottaville ja päihteitä käyttäville äideille tarkoitettuja palveluita. Tutkielma pyrkii tarkastelemaan, huomioidaanko palveluissa naiserityisyyttä. ... -
Päihteitä raskaana käyttävän toimintamahdollisuuksien vahvistaminen sosiaalipalvelujen tuella
Suokas, Pia (2024)Raskauden aikainen päihteiden käyttö vaarantaa syntymättömän lapsen ja odottajan hyvinvoinnin. Tähän haasteeseen yhteiskunta tarjoaa tukea ja palveluja. Päihteitä raskaana käyttävät hakeutuvat palvelujen piiriin usein ... -
Päihteet ja naiserityisyys
Salovaara, Ulla (Oikeusministeriö, 2019)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.