| dc.description.abstract | Underground toimii kansantietoisuudessa voimakkaana symbolina: Tiettyinä käsityksinä valtavirran ulkopuolisesta tai sen varjossa toimivasta kulttuurista ja taiteesta, estetiikasta ja mausta sekä identiteetistä ja ideologiasta, mikä tulee esiin siinä, miten undergroundista puhutaan arkikielessä, kirjallisuudessa ja mediassa. Tämä synnyttää ja toisintaa tietynlaista myyttiä undergroundista, joka ylittää yksittäiset alakulttuurit, mutta jonka juuret on vahvasti vasemmistolaisiin arvoihin, kapitalismin- ja systeeminvastaisuuteen nojaavassa, taiteen avantgardistisessa tai politiikan vastakulttuurisessa liikehdinnässä.
Tässä kuusivuotisessa tutkimuksessa olen kirjallisten ja media-aineistojen, laadullisten haastatteluiden sekä
(auto)etnografisten havaintojen hermeneuttisessa vuoropuhelussa tuottanut, grounded theoryn menetelmin, 2010-luvun valossa uudistetun käsitehistoriallisen määrittelyn suomalaisesta underground-kulttuurista. Olen toisin sanoen 1900-luvun yhteiskunta- ja kulttuurikriitikkojen ajatuksia heijastellen, undergroundin hengessä, teoretisoinut filosofis-kulttuuripoliittisesti undergroundissa tapahtuneita muutoksia tuottamalla siitä taiteellis-tieteellisen rekonstruktion.
Käsitykseni mukaan undergroundin eräänlaista abstrahoitumista ja fragmentoitumista myytiksi yhtenäisen, elävän ja tarkoituksenmukaisen toiminnan sijaan selittää nykyisen kapitalistisen talousjärjestelmän tuottaman kulttuurikapitalismin, tai spektaakkeliyhteiskunnan, taipumus rekuperoida eli sulauttaa perinteisesti sitä vastustavina koetut alakulttuurit estetisoimalla ne merkitykseltään tyhjiksi, ja siten neutralisoimalla niiden vallankumouksellisen
potentiaalin.
Suhteessa valtavirtaan alati muuttuva underground onnistuu kuitenkin itsensä jatkuvan, ristiriitaisenakin näyttäytyvän uudelleenmäärittelyn kautta pakenemaan rekuperoitumista spektaakkeliksi siinä määrin, missä se onnistuu edelleen toteuttamaan alkuperäisen undergroundin kanssa jaettuja keinoja sekä tavoitteita, joista tärkeimpänä vallankumouksellisuuden kannalta koetaan sisällyksettömänä tai hengissäpysyttelemisen kuluttamisena koetusta arkielämästä vapauttava nauru. Eli kyse on hauskanpidon maksimointiin pyrkivästä luovuuden ja ilmaisun kannalta positiivisesti huolettomasta tai paineettomasta yhteisöllisestä tekemisestä, tarjoten 2010-luvun undergroundin
kontekstissa aktivistisen kokemuksen sijaan eskapistisen kokemuksen, eli vastakulttuurin sijaan vaihtoehtokulttuuria.
Tällaisen naurun kautta koetun, kokeelliseksikin luonnehdittavan leikkimielisyyden säilyttämiseen pyritään
undergroundissa suhtautumaan sellaisella vakavuudella, ettei underground pääsisi vajoamaan ennakoitavissa tai
mitattavissa olevaksi suoritukseksi, tullen näin osaksi spektaakkelia.
Undergroundissa nauru on siis symboli leikille – itsetarkoitukselliselle taiteelle – kapitalismista piittaamattomalle tekemiselle, jossa luovuus ja arvot asetetaan rahan ja maineen edelle. Nauru on paitsi samanhenkisten ihmisten kanssa todellisen minuutensa toteuttamisesta kumpuavaa iloa, myös onnellisuutta, joka kumpuaa oman utopiakäsityksen hetkittäisestäkin realisoitumisesta taiteen välityksellä. Undergroundissa nauru on portti henkilökohtaiseen vallankumoukseen, sisäiseen muutokseen, joka saa kipinän vierailusta vaihtoehtoiseen maailmaan. | fi |
