Ihmisoikeusperustainen psykososiaalinen sosiaalityö mielenterveys- ja päihdetyön integraatiossa

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen psykososiaalisen päihdesosiaalityön asemaa ja autonomiaa mielenterveys- ja päihdetyön integraatiossa Suomessa. Tavoitteena on myös jäsentää ja kirkastaa sosiaalisen asiantuntijuutta psykososiaalisessa päihdesosiaalityössä. Tutkimuksen aineisto koostuu 11:ä sosiaalityöntekijän ja sosiaaliterapeutin haastattelusta seitsemän eri kunnan alueelta, joiden päihdetyön organisaatiot olivat integroituneet mielenterveystyön kanssa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu asiantuntijuudesta käydystä teoreettisesta keskusteluista sekä tähän liittyen autonomiasta, manageralismista ja medikalisaatiosta. Tutkimuskysymykset ovat: minkälaisena työntekijät näkevät psykososiaalisen päihdesosiaalityön autonomian ja aseman integroiduissa mielenterveys- ja päihdetyön rakenteissa ja käytännöissä sekä millaista on psykososiaalisen päihdesosiaalityön sosiaalisen asiantuntijuus ja erityislaatu? Aineiston analysoinnissa on käytetty sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että medikalisaatio ja managerialismi vaikuttavat integraatiossa: psykososiaalisen päihdesosiaalityön asema ja autonomia on heikentynyt hallinnollisen integraation johdosta. Terveydenhuollon alaisuudessa sosiaalityön virkoja oli vähennetty ja vaihdettu sairaanhoitajan tehtäviin. Psykososiaaliselle sosiaalityölle olennaista kokonaisvaltaisuutta, suhdeperustaisuutta, sekä mahdollisuuksia työn kehittämiseen oli rajattu. Omais-, läheis- ja perhetyö lähes puuttuivat terveydenhuollon alaisesta päihdetyöstä. Sosiaalityön hallinnon alaisuudessa olleissa päihdetyön organisaatioissa, jotka olivat toiminnallisesti integroituja mielenterveystyön kanssa, oli luotu laadukkaita yhteistyön malleja, joita olisi syytä nostaa laajemmin esille. Sosiaalisen asiantuntijuus näyttäytyi ihmisoikeusnäkökulman korostumisena, yhteiskuntatieteellistä osaamista asiakastyössä hyödyntävänä, osallistavana, sosiaalisia ongelmia tunnistavana reflektiivisenä toimijuutena ja asianajona. Sosiaalisen asiantuntijuuteen kytkeytyy myös kollektiivinen, avoin ja dialoginen verkostotyöosaaminen ja tasavertainen kumppanuus asiakkaan kanssa. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että psykososiaalisen sosiaalityön olisi syytä perustella merkitystään ja tehtäväänsä medikalisoituvassa päihdetyössä ihmisoikeuksiin perustuvalla sosiaalisen asiantuntijuudella. Lisäksi tulisi kehittää rakenteellisen sosiaalityön malleja ja käytäntöjä, joilla vaikutetaan sosiaalityön aseman vahvistumiseen integraatiossa poliittisessa päätöksenteossa, niin kunnallisella-, kuin valtakunnallisella tasolla ja tulevilla soten hyvinvointialueilla.