Päihdekuolemaan liittyvä läheisen suru ja sen erityispiirteet
Tutkielman aiheena on päihdekuolemaan liittyvä läheisen suru ja sen erityispiirteet. Tavoitteena on selvittää, mikä on tyypillistä päihdekuolemiin liittyvälle läheisen surulle. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa tähän liittyviä kehittämiskohteita ja jatkotutkimusaiheita. Taustateoriana käytetään Kenneth Dokan (1989) äänioikeudettoman ja epäoikeutetun surun (disenfranchised grief) näkökulmaa. Päihdekuolemien kohdalla sosiaalinen tuki voi jäädä vähäiseksi, sillä esimerkiksi päihteiden yliannostukseen tai rattijuopumukseen liittyvä stigma voi vaikeuttaa kuolemasta kertomista (Doka 1999, 38).
Tutkielma on toteutettu kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, ja valituksi tulleiden vertaisarvioitujen artikkeleiden (N=6) pohjalta kuvataan keskeiset päihdekuolemaan liittyvän läheisen surun erityispiirteet.
Aineisto vahvisti teoriaosuudessa esiin tulleen stigman merkitystä. Päihdekuolemien kohdalla kuolemaan liittyvät ja sitä edeltäneet olosuhteet voivat lisätä kuolemaan liittyvää stigmaa ja tätä kautta läheisten surua ja kuormitusta (Valentine ym. 2018, 296-299). Leimautumisen uhka vähentää mahdollisuuksia saada sellaista myötätuntoa ja tukea, joka tukisi surun kanssa eläviä (Feigelman ym. 2011, 291). Toinen vahvasti esiin noussut teema oli kuolemaa edeltänyt läheisten valmiustila.
Sosiaalityön osalta päihdekuolemaan liittyvän läheisen surun kohtaamisessa kehittämiskohteena on se, miten olisi mahdollista ehkäistä ja lieventää läheisten kokemaa stigmaa, jotta olisi mahdollista vahvistaa läheisten äänioikeutta omaan suruunsa (Doka 2002).
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Narratiivinen tutkimus ikääntyvän läheisen alkoholin liikakäytöstä
Ketola, Sari (2010)Ikääntyvien alkoholinkäyttö on lisääntymässä ja vaikuttaa heidän perheeseen, terveyteen, terveyspalveluiden käyttöön. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien liiallista alkoholinkäyttöä läheisten ... -
The role of health literacy in the association between academic performance and substance use
Kinnunen, Jaana M.; Paakkari, Leena; Rimpelä, Arja H.; Kulmala, Markus; Richter, Matthias; Kuipers, Mirte A. G.; Kunst, Anton E.; Lindfors, Pirjo L. (Oxford University Press (OUP), 2022)Background To address social inequalities in adolescent substance use and consequent disparities in health, it is important to identify the mechanisms of the association between substance use and academic performance. We ... -
"Aina sitä jotain korjattavaa löytyy" : iäkkään ihmisen hoivapolku omaisten kertomana
Saarela, Leila (2015) -
Ikääntynyttä läheistään hoitavan omaishoitajan terveys, hyvinvointi ja palvelujen käyttö
Siira, Heidi (2006) -
Veteraanien hyvinvoinnin osatekijät sosiaalityön näkökulmasta Reisjärvellä
Sipilä, Paula (2008)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.