L'ennemi de mon ennemi est mon ami : äärioikeisto- ja äärivasemmistopuolueet maltillisessa ranskalaisessa sanomalehdistössä vuosina 1936–1937

Abstract

1930-lukua leimasi ympäri Euroopan poliittinen polarisaatio ja hajaannus. Neuvostoliitto oli Josif Stalinin johdolla kommunistien hallinnassa, Italiassa Benito Mussolinin perustama fasistinen puolue johti maata, ja Saksassa Adolf Hitler ja natsit olivat vallankahvassa. Kuitenkin myös demokraattisissa maissa ääriliikkeet kasvattivat suosiotaan, eikä Ranska ollut tähän poikkeus. Sekä äärioikeisto että äärivasemmisto olivat kasvattaneet suosiotaan ja saaneet lisää kannattajia. Koko Ranska ei kuitenkaan ollut radikalisoitunut, vaan edelleen maassa toimi poliittisessa keskustelussa myös maltillisia tahoja.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee sitä, kuinka Ranskassa maltillinen oikeistosanomalehti La Croix ja maltillinen vasemmistosanomalehti Le Populaire kirjoittivat kommunistisesta Parti communiste françaisesta ja fasistiseksi julistautuneesta Parti populaire françaisesta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää historiallisen kriittisen diskurssianalyysin ja käsitehistorian avulla, kuinka lehdet kirjoittivat puolueista, minkälaisia teemoja lehdet nostivat puolueista esille, millaisia eroja kirjoitustavoissa ja retoriikassa oli ja mistä nämä erot johtuivat.

Tutkielmassa havaittiin, että molemmat lehdet kirjoittivat huomattavasti myönteisempään sävyyn puolueesta, joka oli lähempänä lehden omaa poliittista suuntausta. Parti communisten suhteen lehdet nostivat esille kysymyksiä liittyen puolueen asemaan antifasistisessa kansanrintamassa, uskonnosta, puolueen talouspoliittisista näkemyksistä ja suhteista Neuvostoliittoon. Etenkin La Croix arvosteli puoluetta jyrkästi kaikista näistä teemoista, kun taas Le Populairen virallista linjaa edustaneet kirjoitukset olivat myönteisempiä. Le Populairessa julkaistiin kuitenkin mielipidekirjoituksia, jotka arvostelivat kommunistista puoluetta kovasanaisesti.

Parti populaire françaisen suhteen lehdissä huomion arvoisiksi teemoiksi nousivat puolueen puheenjohtajan Jacques Doriotin rooli puolueessa, puolueen suhde vasemmistoon, fasismi, ja erilaiset turvallisuuteen liittyvät kysymykset. Vahvalla antifasistisella linjalla ollut Le Populaire kritisoi puoluetta rajuin sanankääntein, kun taas La Croix korosti puolueen arvokasta asemaa kommunismin vastaisena voimana Ranskassa. Voidaan siis tulkita, että poliittinen polarisaatio ei koskenut ainoastaan ääriliikkeitä, vaan myös maltillisempia tahoja, jotka lähentyivät mieluummin ääripäiden kuin toistensa kanssa.