„Bist du schwul, oder was?“ : eine Studie über den Gebrauch der Lexeme schwul und Schwule/Schwuler in der Zeitungssprache
Tekijät
Päivämäärä
2021Yhteiskunnan normit ja erilaiset konventiot muuttuvat alati, ja yhteiskunnalliset muutokset heijastelevat myös kielenkäyttöä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Yhteiskunta ja ihmiset luovat eräänlaisia sääntöjä siitä, minkälainen kielenkäyttö on hyväksyttävää ja millaisia teemoja tulisi esimerkiksi välttää. Tabusanat ovat sanoja, joiden käyttö ei ole tietyissä konteksteissa hyväksyttävää ja joista puhumista koitetaan vältellä esimerkiksi eufemismien avulla. Tabusanan määritelmä on kuitenkin häilyvä, sillä toisessa kontekstissa normaali sana voi taas toisessa olla tabu, ja aiemmin niin sanottu neutraali sana voi myös muuttua tabusanaksi tai päinvastoin. Sama ilmiö on myös tapahtunut saksan kielessä sanojen schwul ja Schwule/Schwuler kohdalla, sillä ne ovat aiemmasta tabusanan leimastaan huolimatta normalisoituneet osaksi arkipäiväistä elämää, ja sitä käytetään yhtä lailla synonyyminä sanalle homosexuell.
Tässä kandidaatintutkielmassa tutkitaan saksankielisten lekseemien schwul ja Schwule/Schwuler käyttöä sanomalehtikielessä, ja tutkimus tullaan tekemään korpusanalyysin (DeReKo) avulla. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa lekseemien eri käyttötapoja ja verrata niiden yleisyyttä ja käyttöä vuosien 1995 ja 2019 välillä. Korpustuloksista löydettyä tietoa verrataan kahdesta saksankielisestä sanakirjasta löytyviin tietoihin mm. lekseemien yleisyyteen ja tunnistettuihin käyttötapoihin nähden.
Sanakirjojen määritelmät lekseemeistä kuvaavat niiden käyttöä suurimmalta osin kattavasti, mutta korpuksista saatujen tietojen perusteella on myös havaittavissa käyttötapoja, jotka eivät sanakirjoissa ole saaneet erillistä mainintaa. Korpuksesta myös saadaan kvantitatiivista tietoa eri käyttötapojen esiintyvyydestä ja niiden välillä vallitsevista voimasuhteista.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Schwankender E-Gebrauch im Genitiv : Jahr, Kind, Krieg und Strauch
Kinnunen, Sanni (2021)Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat saksan kielen genetiivin päätteen valintaan. Tutkimus keskittyy erityisesti -(e)s-päätteeseen, eli käytön huojuntaan -es- ja -s-päätteiden välillä. ... -
Die deutsche Sprache im finnischen Arbeitsalltag : Gebrauch und Bedarf durch Probleme betrachtet
Latvatalo, Minna (2018)Tämän maisterintutkielman tavoitteena on selvittää, minkälainen asema saksan kielellä on suomalaisessa työelämässä. Tutkielmassa tarkastellaan haastattelututkimuksen avulla saksan kielen tarvetta monikansallisessa teknisen ... -
Seksuaalisen haluttomuuden diskurssit Suomi24-korpusaineistossa
Paldán, Maiju (2018)Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitkä diskurssit hallitsevat seksuaalista haluttomuutta käsitteleviä Suomi24-foorumikeskusteluita. Tutkimusta motivoi havainto siitä, että seksuaalinen haluttomuus on noussut paljon ... -
”Olen aistivinani jotain sellaista”: kvasirakenteelle tyypillisimmät verbit Suomi24-keskusteluissa
Kumpulainen, Aaro (2019)Tutkimuksessa tarkasteltiin korpusmenetelmän avulla kvasirakenteen eli olla tekevinään -rakennetyypin vartaloverbejä. Tavoitteena oli selvittää, minkälaiset verbit ovat kvasirakenteelle tyypillisimpiä ja minkälaiset ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.