Kiista tiedon kriteereistä

Abstract

Tiedon kriteerit jäsentävät käsitystämme tieteellisestä tutkimuksesta sekä filosofiasta. Useimmiten tietämisen katsotaan edellyttävän käsiteltävän väitteen uskomista, hyvää perustelemista sekä totuutta. Tutkimukseni ydinongelmaksi osoittautui kriteerien: “totuus” sekä “hyvä perustelu”, merkitysten selvittäminen ja yhteensopiviksi määritteleminen. Klassisen totuuskäsityksen mukaan totuutta arvioidaan sillä perusteella, että ovatko väitteet vastaavuudessa todellisuuden kanssa. Klassinen totuuskäsitys edellyttää käsitystä: “todellisuudesta”, eli realistista kannanottoa. Lisäksi se edellyttää subjektin mielessään esittämiä väitteitä todellisuudesta. Tämän erottelun subjektin ja todellisuuden välillä sanotaan tekevän totuudesta objektiivista. Klassisessa tiedon määritelmässä näytetään soveltavan yhtenä kriteerinä juuri klassista totuuskäsitystä.

Klassisen totuuskäsityksen haastamiseksi on esitetty argumentti episteemisen totuuskäsityksen puolesta. Totuuden määritelmäksi tarjotaan perusteltua väitettävyyttä. Totuutta ei voi arvioida objektiivisesti, eli subjektin ja totuuden välisenä vastaavuutena. Sen sijaan episteemiseen totuuskäsitykseen vetoavan tulee pidättäytyä näkökulmaan sidotussa totuudessa ja kustakin näkökulmasta tarjottujen perusteiden arvioimisessa. Argumentoin, että episteeminen totuuskäsitys ei ole kuitenkaan yhteensopiva klassisen tiedon määritelmän kanssa. Yhteensopimattomuus seuraa siitä, että termille: “totuus”, annettu määritelmä: “perusteltu väitettävyys”, on synonyymi toisen tiedon kriteerin, eli: “hyvien perustelujen”, kanssa. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että totuus on väistämättä näkökulmaan sidottua. Pyrkimyksenäni on määritellä näkökulmaan sidottu totuuskäsitys, joka on sovitettavissa tiedon määritelmään ilman, että luovutaan kolmesta tiedon kriteeristä: “uskomus, hyvä perustelu ja totuus”.

Objektiivisen totuuskäsityksen ongelma on tietoa tuottavien subjektien välisten suhteiden huomiotta jättäminen. Tiedosta tehdään henkilökohtainen suhde objektiivisen todellisuuden kanssa. Totuuden sitominen näkökulmasta riippuvaiseksi edellyttää subjektin ja todellisuuden välisen kahtiajaon uudelleen arviointia. Nojaudun argumentissani subjektin sekä todellisuuden välisen suhteen tarkastelemisen sijaan intersubjektiivisuuteen. Totuuden merkityksen ymmärtäminen edellyttää tietoa tuottavien subjektien välisten suhteiden tarkastelemista. Tutkimukseni johtopäätös on, että totuus merkitsee tietoa tuottavien subjektien välistä rehellisyyttä. Arjessa totuuteen viitataankin usein valehtelun yhteydessä tai valehteluun varautuessa. Valehteleminen ja epäaitojen todisteiden esittäminen ei ole vierasta myöskään tieteellisen tutkimuksen tekijöille. Totuudessa pysyminen on sitä, kun uskomukset sekä hyvät perustelut välittyvät subjektilta toiselle rehellisesti. Ehdotukseni totuuden määritelmälle on sovitettavissa klassisen tiedon määritelmän kriteereihin ilman klassisen totuuskäsityksen ja subjekti–objekti erottelun hyväksymistä.