Yksittäin ammuttujen laukausten ja ampumasarjojen ensimmäisten laukausten vertailu ampumahiihtäjillä

Abstract

Ampumahiihto vaatii sekä hyvää ammunta- että hiihtotaitoa. Kilpailuissa on pystyttävä suoriutumaan hiihdon lisäksi myös ammunnasta mahdollisimman nopeasti, eikä ohilaukauksia kärsi keskimäärin tulla yhtä enempää, mikäli pyritään kamppailemaan sijoittumisesta kärkikymmenikköön. Ampumasuorituksen tärkeitä osa-alueita ovat aseen ja asennon hallinta, tähtäys sekä liipaisu. Näitä voidaan tutkia mittaamalla tähtäyspisteen liikettä optoelektronisella järjestelmällä, kehon painekeskipisteen liikettä voimalevyjen avulla sekä liipaisupaineen vaihtelua liipaisimeen kiinnitettävällä paineanturilla. Tämän työn tarkoituksena oli vertailla yksittäin ammuttuja laukauksia sekä sarjojen ensimmäisiä laukauksia osumatarkkuuden ja ampumateknisten muuttujien perusteella. Tutkimukseen osallistui 26 ampumahiihtäjää, jotka olivat iältään 16–29-vuotiaita. Naisten VO2max oli keskimäärin 59 ml/kg/min ja miesten 70 ml/kg/min. Jokaiselle koehenkilölle laskettiin muuttujien keskiarvot sekä yksittäin ammutuista laukauksista että sarjojen ensimmäisistä laukauksista. Normaalijakautuneiden muuttujien muutoksia laukausten välillä tarkasteltiin parittaisella t-testillä, ja ei-normaalijakautuneiden muutoksia non-parametrisellä Wilcoxonin merkittyjen sijalukujen testillä. Osumatarkkuutta tarkasteltiin osumapisteen etäisyytenä taulun keskipisteestä. Kun tarkasteltiin koehenkilöiden ampumien laukausten keskiarvoja, jokainen koehenkilö osui tauluun sekä makuu- että pystyammunnassa, sekä yksittäin ammuttavissa että sarjojen ensimmäisissä laukauksissa. Makuuammunnassa osumapisteen etäisyys taulun keskipisteestä (2 mm, p < 0,01), tähtäyspisteen keskimääräinen nopeus (8 mm/s, p < 0,05) sekä keskimääräisen tähtäyspisteen etäisyys taulun keskipisteestä (1 mm, p < 0,05) olivat tilastollisesti merkitsevästi suurempia sarjojen ensimmäisissä laukauksissa kuin yksittäin ammutuissa laukauksissa. Myös pystyammunnassa keskimääräisen tähtäyspisteen etäisyys taulun keskipisteestä oli suurempi sarjojen ensimmäisissä laukauksissa kuin yksittäin ammutuissa laukauksissa (6 mm, p < 0,01). Pitoaika taulun keskipisteen sekä keskimääräisen tähtäyspisteen ympärillä laukausta edeltävän 0,6 sekunnin aikana oli lyhyempi sarjojen ensimmäisissä laukauksissa kuin yksittäin ammutuissa laukauksissa (6–9 prosenttiyksikköä, p < 0,01–0,05). Yksittäin ammuttujen laukausten ja sarjojen ensimmäisten laukausten ampumasuoritusten väliltä löydettiin eroja. Urheilijoiden käyttämät ampumatavat vaihtelivat yksittäisten ja sarjojen ensimmäisten laukausten välillä joko tiedostetusti tai tiedostamattomasti. Urheilijat saattoivat ampua viiden laukauksen sarjat itselleen kilpailunomaisemmalla tavalla kuin yksittäiset laukaukset. Erilaiset ampumasuoritukset voivat kuitenkin johtaa yhtä hyviin lopputuloksiin. Mikäli urheilijan perusampumataidoissa on parannettavaa, harjoittelussa voi olla hyödyllistä jakaa ampumasuoritus osiin ja ampua yksittäisiä laukauksia tai keskittyä tiettyyn ampumatekniseen osa-alueeseen. Sarja-ammuntaa ja kilpailunomaista harjoittelua ei kuitenkaan tule unohtaa perusammuntaharjoittelusta huolimatta.