Kahteen suuntaan hoivaavat : hoivan ajallisuus ja sukupolvien välinen vastavuoroisuus työssäkäyvien läheistään hoivaavien naisten näkökulmasta

Abstract

Yhä useammalla työssäkäyvällä on kotitaloudessaan tai lähiympäristössään erityistä huolenpitoa ja hoitoa vaativia läheisiä, kuten oma lapsi tai vanhemmat. Työn ja perheen yhteensovittamisen kysymykset sekä aikaristiriitakokemukset ulottuvat ainakin kolmeen sukupolveen, ja voidaan puhua yhä useammin kahteen suuntaan hoivaavista. Tarkoituksena on selvittää sitä, millaisena hoivan ajallisuus ja vastavuoroisuus näyttäytyvät työssäkäyvien naisvastaajien näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastelun kohteena ovat toimintojen ajalliset ominaisuudet, kuten hoivan ajoitus, kesto, tempo, ajanjakso ja sekvenssit. Tutkimuksessa perehdytään lisäksi hoivan vastavuoroisuuteen ja sidonnaisuuteen sukupolvien välillä. Tarkoituksena on kartoittaa haastateltavien näkemyksiä yhteydenpidon tiiviydestä ja suunnasta. Tutkimuksen kohderyhmänä on 11 työssäkäyvää, omaa vanhempaa tai lähisukulaistaan hoivaavaa naista. Vastaajat asuvat yhdessä puolison kanssa ja heillä on omia lapsia sekä lapsenlapsia. Tutkimuksessa käytetään Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston FSD3072 Omaishoito ja ansiotyö (2008–2009) aineistoa, joka koostuu läheistään säännöllisesti hoitavien työssäkäyvien henkilöiden puolistrukturoiduista teemahaastatteluista. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineiston analyysimenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa temaattista sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että läheishoivan ja työssäkäynnin yhdistäminen haastaa ajankäyttöä ja arjen rutiineja. Elämäntilanteet ovat yksilöllisiä ja työn ja hoivan yhteensovittamiseen vaikuttavat sekä työelämän hektisyys että hoivatehtävien intensiivisyys. Erityisesti vuorotyö aiheuttaa väsymystä ja vähentää omaa vapaa-aikaa. Myös hoivatilanteen äkilliset muutokset aiheuttavat lisähuolta. Hoivan tempoon vaikuttavia tekijöitä ovat hoivattavan terveydentilanne, hoivaajan työtilanne, aikataululliset haasteet, riittämättömyys ja huoli sekä hoivarutiinit ja vastuunjako. Havaintojen perusteella genealoginen, sukulaisuuteen pohjautuva tiivis yhteydenpito tulee esiin ydinperheen välisessä vuorovaikutuksessa. Puolison rooli hoiva-arjessa korostuu, sillä häneltä saa apua ja ymmärrystä hoivatehtävissä. Yhteydenpito vanhimman ja nuorimman sukupolven välillä on vähäisempää ja vuorovaikutusta pidetään yllä merkkipäivinä sekä arjessa etäyhteyksien välityksellä. Ajalla ja hoivan sitovuudella on selvä yhteys toisiinsa. Hoivan ajallinen hallittavuus tehokkuutta painottavassa yhteiskunnassa on haastavaa ja siksi tarvitaan aikaa kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen. On tärkeää vahvistaa hoivan merkitystä osana ajankäytön kokonaisrakennetta. Myös sosiaalityössä tulee tiedostaa ajankäytön yhteydet yksilöiden arkeen ja jaksamiseen, jotta perheitä voidaan auttaa riittävän ajoissa ja ennaltaehkäisevästi. On tärkeää vahvistaa hoivaetiikan lähtökohtia ja yhteiskuntavastuuta sekä lisätä joustavia ja yksilöllisiä käytäntöjä, joilla tukea myös kevyemmän läheishoivan ja ansiotyön solmukohtia.