Työperäinen ihmiskauppa ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö : uhrien pakenemista rajoittavat tekijät
Tämä kandidaatintutkielma käsittelee työperäistä ihmiskauppaa ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä Suomessa. Tutkielma perustuu kirjallisuuteen ja aineistona on käytetty niin suomalaista kuin kansainvälistäkin kirjallisuutta. Verrattuna muihin EUmaihin Suomessa on havaittu työperäistä ihmiskauppaa muita ihmiskaupan muotoja enemmän. Hyväksikäyttö on yleistä esimerkiksi ravintola- rakennus-, siivous- ja maatalousaloilla, mutta se jää usein piiloon eivätkä uhrit välttämättä osaa hakea apua. Apua tarjoavat tahot muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden, mutta myös sosiaalityöntekijöillä on tärkeä rooli uhrien tunnistamisessa ja heidän auttamisessaan. Työperäinen ihmiskauppa ja siihen vaikuttavat tekijät ovat laaja kokonaisuus. Tutkin tässä kandidaatintutkielmassa uhrien hyväksikäyttötilanteesta poispääsyyn vaikuttavia tekijöitä. Näiden tekijöiden tarkasteluun sovellan Michel Foucault’n valtaa koskevia näkemyksiä kurinpitovallasta sekä tiedon ja vallan suhteesta. Työperäisen ihmiskaupan ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäytön uhreihin kohdistuu valtaa työnantajan ja yhteiskunnan toimesta. Lisäksi yhteiskunta kohdistaa valtaa myös työnantajaan. Valtasuhteisiin linkittyen tutkielmassa erotellaan kolme uhrien pakenemista vaikeuttavaa tekijää: ilmiön tunnistamisen vaikeus, työnantajan kontrollointikeinot sekä uhrien pelko viranomaisia kohtaan, joka on osakseen myös pelkoa kotimaahan palauttamisesta. Uhrien tunnistamista vaikeuttavia tekijöitä ovat muun muassa heikko tietoisuus ilmiöstä ja vanhanaikaiset käsitykset tyypillisestä uhrista, rikosoikeudellisten määritelmien vaikeus sekä monitahoisten viranomaistoimijoiden puutteellinen yhteistyö. Tyypillisiä työnantajan uhreihin kohdistamia kontrollointikeinoja on useita, joista tässä tutkielmassa otan tarkemmin esille taloudelliset pakotteet, kuten velkoihin ja palkkaan liittyvät epäkohdat, uhkailun, työlupaan liittyvän kiristämisen ja hyväksikäytön sekä uhrin eristämisen muusta yhteiskunnasta esimerkiksi jatkuvaa valvontaa apuna käyttäen ja uhrin kielimuuria hyödyntäen. Uhrit eivät välttämättä uskalla tai osaa hakea apua ja viranomaisia pelätään esimerkiksi kotimaahan palauttamisen vuoksi.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Agency of labour in a flexible pan-European labour market : a qualitative study of migrant practices and trade union strategies in the Netherlands
Berntsen, Lisa E. (University of Jyväskylä, 2015)Regulatory frameworks on intra-EU mobility and flexible cross-border employment relations have stimulated competition on labour costs by recruiting migrants via cheaper labour market regimes. While it allows firms to ... -
Intra-EU Mobility : The Employment and Welfare Experience of Temporary EU Workers in the United Kingdom
Danaj, Sonila; Çaro, Erka (Slovenian Migration Instuitute, 2021)This article explores the mobility pathways of temporary EU workers and the implications that transnational temporary mobility has on their labor market outcomes and access to social rights and benefits. The experiences ... -
Employers' intention to hire highly educated foreign workforce in the Kokkola region : implications for higher education
Niemi, Birgitta (University of Jyväskylä, 2015)The rational for this research is to find out the intentions of employers to hire highly educated foreign workforce in the Kokkola region. The research analyses how employers have prepared themselves for meeting the ... -
Physical Work, Customer Service, or Teamwork? : Language Requirements for Seasonal Cleaning Work in the Booming Arctic Tourism Industry
Strömmer, Maiju (Routledge, 2021)In many parts of the world, cleaning services are mostly subcontracted, which means intense competition and increased demand for efficiency. Consequently, the terms and conditions of employment have declined and the turnover ... -
Empowering Absence? Assessing the Impact of Transnational Male Out-Migration on Left behind Wives
Koirala, Saroj (MDPI AG, 2023)Experiences of left-behind family members of transnational migrant workers have been in the shadow of academic discourse on migration. To contribute to the slowly growing body of literature, this study explores the impact ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.