”Niin me vain selvisimme” : sotaorvon kokemus lapsuudesta sodan ja rauhaan palaamisen kontekstissa

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on tutkia, millaisia vaikutuksia sodalla ja rauhaan palaamisella voi olla isän menettäneen lapsen kokemuksessa lapsuudesta. Tutkielman keskiössä ovat toisen maailmansodan aikana isättömäksi jääneiden eteläpohjalaisten sotaorpojen kokemukset sodan ja rauhaan palaamisen ajasta. Tutkielman aineisto koostuu pääasiassa vuosina 2013–2015 sotaorpojen kirjoittamista omaelämäkerrallisista muistelmista. Näissä muistelmissa korostuvat isän menettämisen jälkeiseen aikaan liittyvät muistot, jotka kuitenkin selkeästi pyrkivät kuvaamaan eräänlaista myöhemmin rakennettua kokemusta lapsuudesta. Kokemus muodostuu muistelmissa monivivahteisen muistelukerronnan kautta. Tutkielmassa käytetään muistelukerronnallista analyysimenetelmää, muistelmien lähilukua. Tutkielman analysoitavan aineiston pohjalta on muodostettu neljä teemaa, joiden kautta tutkielmassa rakennetaan päätelmiä sotaorvon omaan lapsuuteen liittyvistä kokemuksista. Nämä teemat ovat äidin suru, muistot isästä, työ ja leikit. Teemat valikoituivat tarkan aineiston läpikäynnin ja analyysityön pohjalta, sillä ne nousivat parhaiten kuvaamaan sitä arjen kulkua, jota sotaorvot kutsuvat muistelmissaan lapsuudeksi. Tutkielman perusteella sotaorvon kokemus lapsuudesta muodostuu vahvasti yhtäältä äitisuhteen kautta sekä toisaalta niiden arjessa vaikuttaneiden asenteiden ja merkitysten pohjalta, joista kuitenkin hyvin systemaattisesti vaiettiin koko sotaorvon lapsuuden ajan. Tällaisia asenteita ja merkityksiä ovat esimerkiksi ajatus selviämisestä tai vastuun ottamisen tärkeys. Lisäksi tarkastelussa selvisi, että sotaorvot ovat vaienneet myös omista tarpeistaan, sillä he kokivat äidin jaksamisen omaa vointiaan tärkeämpänä asiana. Jälkeenpäin tämä on saattanut vaikuttaa sotaorvon ajatukseen tarpeesta vaieta omasta orpoudestaan. Yksi tutkielman tavoitteista on ollut tuoda kuuluviin unohduksiin jäänyt sotaorpojen ääni, joka kuitenkin on koko ajan hiljaisuudessa muodostanut sotaorvon käsityksen hänen omasta minuudestaan ja paikastaan yhteisössä. Kiinnostavaa on, että tämän tutkielman perusteella isättömyys ei ole sotaorvon kokemuksen keskeisin näkökulma, vaan keskiön muodostaa nimenomaan hiljaisuus.