Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin itsestä kerrottuja kertomuksia suhteessa psykoterapeuttisesta muutoksesta laadittuun metamalliin Vaihtoehto väkivallalle -ryhmäinterventiossa. Taustateorianamme toimi Mikael Leimanin (2012) metamalli, jossa itsehavainnoinnin kehittymistä pidetään keskeisenä psykoterapeuttisena muutostekijänä. Metamallissa itsehavainnoinnin kehittymistä kuvataan siirtymisenä objektipositiosta subjektipositioon, jolloin yksilö saavuttaa toimijuuden tunteen käsiteltävän ongelman suhteen. Tutkimme, millaisia kertomuksia tutkittavat tuottivat väkivaltaan liittyen ja miten kertomukset muuttuivat ryhmän aikana. Lisäksi tarkastelimme, millä tavalla muut ryhmäläiset osallistuivat tutkittavien kertomuksiin.
Vaihtoehto väkivallalle -interventio on Jyväskylän yliopiston Psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikan sekä kriisikeskus Mobilen perustama ryhmämuotoinen hoito-ohjelma lähisuhteissaan väkivaltaa käyttäneille henkilöille. Tutkimusaineistomme koostui kahden miehen ryhmäinterv
ention videoiduista yhteensä 25 istunnosta. Toteutimme tutkimuksemme laadullisena tapaustutkimuksena ja käytimme analyysimenetelmänä narratiivista analyysiä. Muodostimme tutkittaville juonelliset kehityskertomukset sen mukaan, millaisia kertomuksia he väkivallasta tuottivat ja tarkastelimme niitä metamallin positioiden mukaisesti. Otimme analyysiin mukaan myös muiden ryhmäläisten tapoja osallistua tutkittavien kertomuksiin.
Tutkimuksessamme havaitsimme, että psykoterapeuttinen muutos väkivallan hoidossa ei välttämättä tapahdu yhtä suoraviivaisesti, kuin metamallissa. Molemmilta tutkittaviltamme löytyi kerronnastaan kaikkia malliin kuuluvia positioita, mutta vain toisella tutkimushenkilöllä itsehavainnointi kehittyi ajallisesti mallin mukaan. Väkivallan hoidossa on otettava huomioon, että tunne toimijuudesta voi vaihdella intervention aikana, eikä se lisäänny jatkuvana koko hoidon ajan. Väkivaltaan liittyy kokemuksellisuuden lisäksi myös toiminnallinen käyttäytymisen tasolla näkyvä puoli, joten väkivallan ilmiön moniulotteisuus edellyttää vielä mallin soveltamista ja kehittämistä. Muiden ryhmäläisten osallistumisen tavoista havaitsimme, että ryhmässä tapahtui paljon samaistumista, kokemusten vertailua sekä muiden kannustamista, kun taas toisia haastava puhe ja palautteen antaminen oli vähäistä. Muiden ryhmäläisten kokemusten kuuleminen ja niiden peilaaminen omiin kokemuksiin näyttäytyivät tutkittavillemme erityisen hyödyllisinä muutoksen kannalta. Keskeistä puoliavoimen ryhmän toiminnassa on se, että eri aikaan aloittaneiden osallistujien on mahdollista vertailla kertomuksiaan ja kokemuksiaan. Tutkimuksemme osoittaa, että muutosprosessi väkivallan hoidossa on yksilöllistä ja muiden ryhmäläisten osallistumisella on merkitystä sen etenemisessä.
...
The purpose of this study was to examine self-narratives in relation to a meta-model of psychotherapeutic change in a group for intimately violent persons. As a background theory we used Mikael Leiman’s (2012) meta-model of psychotherapeutic change. The model suggests that all psychotherapies aim at increasing and expanding the client’s self-observation as a central factor for change. The gradual improvement of self-observation is described in the model as a transition process from object position to subject position. In subject position the client achieves a sense of agency in relation to the problem. We examined our subjects’ self-narratives related to violence and how the narratives changed during the treatment. We were also interested in how other group members participated in constructing these narratives.
The group programme Alternative to Violence for intimately violent persons was created in collaboration with the Psychotherapy Training and Research Centre of the University of
Jyväskylä and crisis centre Mobile. The study was conducted as a case study of two men and contained 25 recorded video sessions. Narrative analysis was used as the research method to analyse the subjects’ plotted narratives of their progress in the treatment. These narratives were constructed according to object, observer, and subject position of Leiman’s model. In the analysis we included the ways in which other group members participated in constructing the subjects’ narratives.
As a result of our study we found that psychotherapeutic change in the treatment of violence does not necessarily progress as linearly as the model suggests. We could find all the positions included in the model from both of our subjects’ narratives but only the other subject’s self-observation developed temporally according to the model. In treatment of violence it is important to consider that sense of agency can vary and does not increase continuously during the treatment. There is also a behavioural aspect to violence, so the multidimensionality of the phenomenon requires further application and development of the model. When we examined the participation of other group members, we noticed that there was a lot of identification with others, comparison of experiences, and encouragement of others. The group members did not challenge each other or give feedback as much. The possibility to hear others’ experiences was especially beneficial in facilitating change for the subjects. The open-ended group enables the participants to compare their stories and learn from group members that are in different stages of the treatment. Based on our study, the transformation process in the treatment of violence is individual and the participation of other members is significant to the process of change.
...
