Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta käytettävät puhetavat Vaihtoehto väkivallalle -ryhmässä

Abstract

Tutkimuksessamme tarkasteltiin, miten Jyväskylän yliopiston psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikalla järjestettävän Vaihtoehto väkivallalle -ryhmän jäsenet ja ohjaajat puhuvat ryhmäläisten lapsiaan kohtaan tekemästä väkivallasta. Tutkimme myös, miten vastuunotto ilmenee ryhmäläisten puheessa ja miten ohjaajat pyrkivät tuomaan vastuunoton näkökulmaa keskusteluun. Käytimme aineistona videoiduista Vaihtoehto väkivallalle -ryhmän tapaamisista poimittuja keskustelukatkelmia, joissa puhuttiin ryhmäläisten lapsiaan kohtaan tekemästä väkivallasta. Aineistomme koostui 51:sta keskustelukatkelmasta vuosilta 2017- 2019 ja käytimme tutkimusmenetelmänä diskurssianalyysiä. Tuloksena löysimme kahdeksan puhetapaa, jotka nimesimme seuraavasti: tilannesidonnaiset syyt ja vähättely, vaaratilanteiden estämispuhe, väkivallan tuomitseminen, vaihtoehtoiset toimintatavat, kasvatuspuhe, lapsen näkökulma, onnistumispuhe ja juridinen puhe. Vastuunoton määrä vaihteli eri puhetavoissa. Erilaisten väkivaltaan liittyvien puhetapojen tunnistaminen on tärkeää, jotta niihin voidaan reagoida oikein. Lapsen näkökulman esiin tuominen on keskeistä, jotta myös lapset voidaan ottaa huomioon väkivaltainterventiossa.

The aim of this study was to examine how batterer treatment group facilitators and members of the group talk about the violence their children have been exposed. We also examined how the group members take responsibility of their violent behavior and how group facilitators build awareness of batterers responsibility in the group discussions. The research analysis was based on 51 extracts from recorded Jyväskylä model - group therapy sessions. The treatment sessions took place at the Psychotherapy Training and Research Centre in the University of Jyväskylä in 2017-2019. The discussion extracts were analyzed qualitatively by using the methods of discourse analysis. As a result we found eight discourses about the batterers’ violence against their children: situational causes and minimization, preventing accidents, judging violence, alternative ways of acting, nurturing discourse, taking child’s perspective, managing to control one’s own behavior and juridical discourse. The amount of taking responsibility varied between discourses. It’s important to recognise different violence-related discourses in order to react to them in an appropriate way. Emphasising the child’s perspective is crucial so that children can be taken into account in violence interventions.