RFID-etätunnistusteknologia ja standardit
Authors
Date
2007Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tässä tutkimuksessa käsitellään RFID-etätunnistusteknologiaa yleisellä tasolla, sen historiallista kehitystä sekä sovellusalueita. RFID-etätunnistuksella tarkoitetaan muun muassa esineiden tunnistamiseen ja paikantamiseen
käytettävää radiotaajuista etätunnistusteknologiaa. Tutkielma kattaa lisäksi RFID-etätunnistusteknologiaan liittyviä standardeja ja niiden käyttökohteita.
Tunnisteiden ja lukijoiden väliseen radiotaajuiseen viestintään perustuvaa RFID-etätunnistusteknologiaa on nykymuodossaan hyödynnetty vain muutamia vuosia. Sen käyttö on kuitenkin yleistymässä nopeasti ja se leviää
jatkuvasti uusille toimialoille. Yksi RFID-etätunnistusteknologian suurimmista haasteista on standardoinnin puute ja tarve yhteiseen, kansainväliseen RFIDetätunnistusteknologian standardointiin on selkeästi nähtävissä.
Tutkielman tuloksena on RFID-etätunnistusteknologiaa koskeva kirjallisuuskatsaus, joka esittelee sitä käyttökohteineen sekä kartoittaa siihen liittyviä standardeja. Standardien monimuotoisuus osoittaa, että vain riittävällä standardikenttään perehtymisellä on mahdollista tehdä onnistuneita tulevaisuuden ratkaisuja RFID-etätunnistusteknologian suhteen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5319]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Standardointi yhteistoiminnallisissa liikennejärjestelmissä
Kynsijärvi, Niko (2022)Yhteistoiminnalliset liikennejärjestelmät ovat viime vuosina alkaneet yleistymään teillä. Euroopassa on nähty ensimmäiset massatuotetut yhteistoiminnallista kommunikaatiota hyödyntävät ajoneuvot. Yhteistoiminnallisuudella ... -
Elaboration of NMT and GSM standards : from idea to market
Manninen, Ari T. (University of Jyväskylä, 2002)The focus of this study is on elaboration of NMT (Nordic Mobile Telephone) and GSM (Global System for Mobile communications) standards. It seeks to understand the standard-making process from a system's philosophy to market ... -
The Link Between Standardization and Economic Growth
Heikkilä, Jussi; Ali-Vehmas, Timo; Rissanen, Julius (IGI Global, 2021)We analyze the link between standardization and economic growth by systematically reviewing leading economics journals, leading economic growth researchers’ articles, and economic growth-related books. We make the following ... -
Näkökulmia standardisoinnin taloustieteeseen
Ali-Vehmas, Timo; Heikkilä, Jussi; Rissanen, Julius (Taloustieteellinen Yhdistys, 2020)Tämä artikkeli tarjoaa tiiviin katsauksen standardisointiin ja muutamia valikoituja näkökulmia standardisoinnin taloustieteelliseen tutkimukseen. Teemme muutaman huomion. Ensinnäkin käsitteiden epäjohdonmukainen käyttö ... -
Tutkimustietoa standardointiekosysteemin kehittämisen tueksi
Heikkilä, Jussi (Suomen Standardisoimisliitto SFS ry, 2023)Berliinin teknillisen yliopiston Philipp Heßin taloustieteen väitöskirja “Whose rules for innovation? An exploration of stakeholder perspectives on formal European standardization between innovation and regulation” vuodelta ...