Eihän tästä voi ääneen puhua : äitiyden ja väkivaltaisuuden tulkintoja kehysanalyysin keinoin

Abstract

Tutkimuksessa käsitellään internetin keskustelupalstoilla kirjoittaneiden äitien puheenvuoroja lapsiinsa kohdistamasta väkivallasta ja kaltoinkohtelusta sekä muiden lukijoiden kesken heränneistä ajatuksista heidän puheenvuoroja tulkiten ja eri merkityksien etsimistä äitien väkivaltaisuudesta. Tavoitteena on saada tietoa siitä, kuinka äitien väkivaltaisuuteen suhtaudutaan yhteiskunnassamme ja kuinka siitä puhutaan ilmiönä. Tärkeänä punaisena lankana tutkimuksessani on äitiyden tuoma turvallisuuden ja suojan antajan rooli, joka vahvasti liitetään yhteiskunnassamme hyvään äitiyteen ja sen rikkoutumiseen väkivaltaisen teon seurauksena. Tutkimus hipoo myös häilyvää rajaa kasvatuksellisen ja niin sanotun ”tahallisen” väkivaltaisen teon välillä. Tutkimusaineistoni muodostuu yhteensä 415 internetin eri perhekeskeisille keskustelupalstoille kirjoitetusta puheenvuorosta, joista äitien omia oli yhteensä 105 kappaletta ja muiden keskustelijoiden 310 kappaletta. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt kehysanalyysiä, jonka avulla tutkin millaisista näkökulmista äidit ja toiset lukijat merkityksellistävät lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Kehysanalyysin myötä aineistosta löytyi yhteensä kaksitoista eri tapaa kehystää äitien väkivaltaisuutta, joista kuusi kehystää äitien omia tulkintoja ja kuusi muiden lukijoiden tulkintoja. Kehykset äitien väkivaltaisuuteen liittyen ovat oikeuttava, ymmärtävä, tuomitseva, väkivaltaa vähättelevä, avuntarpeen sekä itsensä syyllistämisen kehys. Toisten lukijoiden käyttämät, äitien väkivallan käyttöä jäsentävät kehykset ovat oikeuttava, ymmärtävä, tuomitseva, väkivaltaa vähättelevä, auttava sekä syyllistävä kehys. Keinottomuus selviytyä arjesta lasten kanssa ilman jonkin asteista väkivallan käyttöä oli yhteistä lähes kaikkien äitien kokemuksille. Suurin osa äitien väkivallasta oli aineistossa pääasiassa lievää mutta osa kirjoituksista oli hyvinkin raadollista kuvausta äidin väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Äidille itselleen väkivaltaiset teot aiheuttivat voimakkaita syyllisyyden ja häpeän tunteita sekä vaikeuttivat nähdä itsensä hyvänä äitinä ja ylipäätään oikeutettuna apuun. Useat aineistoni äidit kaipasivat apua ja tukea väkivaltaisuuteensa mutta yhteiskuntamme palvelujärjestelmässä on tutkitusti edelleen huomattavia puutteita sen tunnistamiseen ja riittävään puuttumiseen. Tutkimukseni tärkein anti yhteiskunnallisesti on yhä enemmän tuoda esiin äitiyden pimeäksi miellettyä puolta sekä tuottaa erityisesti lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille tietoa äitien mahdollisesti läpikäymistä ajatuksista ja tunteista omaan väkivaltaisuuteen liittyen ennen kuin apua edes uskalletaan hakea tai ylipäätään ottaa vastaan.