Kanahaukan pesäpaikkojen ennustaminen paikkatietoanalyysillä
Tekijät
Päivämäärä
2019Kanahaukka (Accipiter gentilis) on Suomessa silmälläpidettäväksi (NT) luokiteltu keskikokoinen päiväpetolintu, joka pesii varttuneissa metsissä. Kanahaukan valitsemat pesämetsät ovat todettuja monimuotoisuuskohteita. Kanahaukka onkin monella tapaa metsien avainlaji. Tämän takia oli tarpeen selvittää kanahaukan tyypillisen pesämetsän piirteitä mahdollisen elinympäristöjen suojelun kohdistamiseksi niille alueille, joilla saavutetaan monimuotoisuudelle suotuisin suojelutulos. Tässä tutkimuksessa tunnistettiin maksimientropiamallinnuksella kanahaukalle tärkeitä elinympäristömuuttujia ja paikannettiin lajille todennäköisesti sopivia metsiä maisematasolla Keski-Suomen alueella MaxEnt-ohjelmalla Luonnonvarakeskuksen valtakunnan metsien inventointiin liittyvän monilähdetietoaineiston perusteella. Lisäksi tutkittiin RandomForest-luokittelun avulla eroja pesäpisteiden ja satunnaispisteiden ympäristössä eri mittakaavoilla. Havaittiin, että parhaiten kanahaukan pesimisympäristöksi sopii sekapuustoinen metsä, jossa on kuusta yli 150 m3/ha. Maksimientropiamallinnuksen mukaan kanahaukan pesimisympäristöksi erinomaisesti tai hyvin sopivaa metsää oli 8 – 9 % Keski-Suomen maapinta-alasta. Maksimientropiamallinnus todettiin käytettävissä olleen aineiston puutteet huomioitaessa tämän työn analysointeihin paremmin soveltuvaksi menetelmäksi. Maksimientropiamallinnuksen tuottamia kanahaukalle parhaiten sopivia elinympäristömuuttujien arvoja ja todennäköisimpiä hyvän kanahaukkametsän sijainteja voidaan käyttää suunniteltaessa kanahaukan suojelutoimenpiteitä.
...
The Northern Goshawk (Accipiter gentilis, hereafter Goshawk) is a medium sized bird of prey species, that breeds in mature forests and is classified as nearly threatened (NT) in Finland. The Goshawk indicates forest biodiversity as many threatened species are present in sites that the Goshawk uses for nesting. Therefore, it is important to study forest characteristics typical for Goshawk’s nesting sites in managed forests in order to be able to locate and to target conservation efforts to sites with potentially high biodiversity. In this study, data from National Forest Inventory (NFI) were analyzed with maximum entropy modelling of species’ distributions using the MaxEnt program to identify environmental characteristics typical of the Goshawk’s nest sites, and to locate forests likely suitable for Goshawk nesting within the region of Central Finland. In addition, nest site selection of the Goshawk was studied by detecting differences in habitats between the surroundings of Goshawk’s nest sites and randomly selected forested locations with Random Forest classifier using forest patch inventories and other geographic data from multiple sources. According to my results, the Goshawk prefers forests with a minimum of 150 m3/ha of spruce mixed with some deciduous trees as a nesting habitat. Of the land area of the region of Central Finland, about 8 to 9 % was designated excellent or suitable for Goshawk nesting.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
High-resolution 3D forest structure explains ecomorphological trait variation in assemblages of saproxylic beetles
Drag, Lukas; Burner, Ryan C.; Stephan, Jörg G.; Birkemoe, Tone; Doerfler, Inken; Gossner, Martin M.; Magdon, Paul; Ovaskainen, Otso; Potterf, Mária; Schall, Peter; Snäll, Tord; Sverdrup‐Thygeson, Anne; Weisser, Wolfgang; Müller, Jörg (Wiley-Blackwell, 2023)Climate, topography and the 3D structure of forests are major drivers affecting local species communities. However, little is known about how the specific functional traits of saproxylic (wood-living) beetles, involved in ... -
Tulevaisuuden työkalu metsien suojeluarvon määritykseen? : boreaalisten puulajien tunnistus hyperspektrikuvauksen avulla
Kauniskangas, Laura (2022)Puulajien tunnistusta hyperspektrikuvista, yhdistettynä nykyiseen metsä-inventointiin, pidetään potentiaalisena keinona lisätä metsänhoidon kustannus-tehokkuutta sekä kartoittaa metsien suojelutarpeita kattavasti. Tutkimusta ... -
Do Randomized Algorithms Improve the Efficiency of Minimal Learning Machine?
Linja, Joakim; Hämäläinen, Joonas; Nieminen, Paavo; Kärkkäinen, Tommi (MDPI AG, 2020)Minimal Learning Machine (MLM) is a recently popularized supervised learning method, which is composed of distance-regression and multilateration steps. The computational complexity of MLM is dominated by the solution of ... -
The importance of novel ecosystems for biodiversity : a study of ground beetles (Carabidae) on afforested fields
Övermark, Elsi (2014)Metsien hävittäminen, maanviljely ja muut ympäristöä muokkaavat toimet muuttavat ekosysteemejä kasvavissa määrin. Tämän seurauksena syntyy poikkeuksellisia, ihmisen toiminnasta peräisin olevia ekosysteemejä. Näiden ... -
Liito-oravan (Pteromys volans) säilyminen rajauspäätösten mukaisilla alueilla
Hynynen, Tiina (2009)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.