Siirtymätilassa : autoetnografinen tutkimus kirjoittajan matkasta proosan pariin
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa tarkastellaan siirtymätilaa kahden eri kirjoittamisen lajin välillä. Lähtökohtana on proosaprojektini ja kokemukseni tietokirjojen kirjoittamisesta. Taustalla on havainto siitä, että vaikka kirjoittaminen tuntuu motivoivalta, on joskus vaikea päästä alkuun. Tietoinen siirtymätila saattaa olla tässä hyödyksi.
Tutkin autoetnografian keinoin omaa kokemustani siitä, mitä kahden kirjoittamisen lajin välisessä siirtymätilassa tapahtuu. Aineistona on tutkimusprosessin ajan pitämäni työpäiväkirja, jota analysoin temaattisella sisällönanalyysilla. Tutkimus tuo keskusteluun yhden näkökulman siitä, missä mieli askaroi siirtymätilan aikana ja mikä helpottaa lajin muutosta ja kirjoittamisen tilaan pääsemistä.
Tutkimuksen teoreettinen tausta on liminaalisuudessa. Uuden ja vanhan välissä on vaihe, siirtymätila, jota voi kuvata liminaalitilana, siirtymisenä johonkin toiseen. Siirtymätilan lisäksi olen kuvannut työpäiväkirjan merkitystä, havaintojen tekemistä ja työpäiväkirjan kautta välittyvää mielen näyttämöä.
Tutkimuskysymykseni on, mitä tapahtuu, kun pyrkii tietoisesti siirtymään tietokirjoittamisesta proosan kirjoittamiseen. Tutkimuksen tulokset kertovat, että siirtymätila ei ole yksi yhtenäinen prosessi, vaan koostuu eri vaiheista, joissa on oma fokuksensa ja tekemisen painopisteensä. Siirtymätilassa huomio on kirjoittamisessa toimintana; siinä, miten ja mistä kirjoittaa ja miten se vaikuttaa kirjoittajaidentiteettiin. Siirtymätilan aikana voi myös syntyä uusia tapoja ja oivalluksiksi kirkastuneita neuvoja itselle.
Tutkimuksen tuloksista voi tehdä johtopäätöksen, että tavoitteen asettaminen ja tietoinen siirtymätila tukevat muutosta. Myös siirtymätilan aikaisista rituaalinomaisia piirteitä sisältävistä tavoista on hyötyä muutokselle. Ne voivat synnyttää paitsi uuden tilan ja tavan toimia myös tukea uudenlaisen kirjoittajaidentiteetin rakentumista.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [4614]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Siirtymätilassa : autoetnografinen tutkimus kirjoittajan matkasta proosan pariin
Kuusela, Sari (University of Jyväskylä, Department of Arts and Culture Studies, 2020)Tarkastelen artikkelissa siirtymätilaa kahden eri kirjoittamisen lajin välillä autoetnografian keinoin. Aineistona on tutkimusprosessin ajan pitämäni työpäiväkirja, jota analysoin temaattisella sisällönanalyysilla. ... -
”Henkilöhahmot elävät omaa elämäänsä, en mä siihen puutu” : autoetnografinen tutkimus Kierre-romaanikäsikirjoituksen kirjoittamisprosessista
Porthan, Piritta (2022)Tutkin vuonna 2020 julkaistussa kandidaatintutkielmassani fiktiivisten henkilöhahmojen itsenäiseltä tuntuvaa toimijuutta. Teen maisterintutkielmassani kandidaatintutkielmalleni autoetnografista jatkotutkimusta: tutkin, ... -
Omaelämäkerrallisuutta kaksoiskierteellä : autoetnografinen tutkimus autofiktiivisen romaanikäsikirjoituksen editoinnista
Nurminen, Päivi Kristiina (2023)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitä työvaiheita autofiktiivisen romaanikäsikirjoituksen editointiin kirjoittajan itsensä tekemänä sisältyy ja mitä kirjoittajan olisi hyvä huomioida erityisesti autofiktiivistä ... -
Erään kirjan hautaustarina : miten minusta tuli kirjoittaja
Mantere, Hanna-Mari (2021)Sain kustannussopimuksen esikoiskirjalleni ensiyrittämällä. Kolme vuotta myöhemmin purin sopimuksen ja sen tehdessäni tunsin huojennusta. Miksi? Tutkielmassani tarkastelen tätä kirjan kirjoittamisen prosessia, joka toisaalta ... -
Intuitiiviset kirjoitusharjoitukset kirjoittajan tukena
Meritähti, Katja (2022)Tutkielmani aiheena ovat intuitiiviset kirjoitusharjoitukset. Tutkimusmetodina käytin autoetnografista havainnointia harjoittelun hyödyistä omalle kirjoittamiselle. Halusin tutkia juuri intuitiivisten kirjoitusharjoitusten ...