Sisällissotaan johtaneita tekijöitä ja Suomen työväen vuoden 1918 vallankumousta on tutkittu runsaasti. Tutkijoita on askarruttanut, miksi sosialidemokraatit ryhtyivät vallankumoukseen, vaikka esimerkiksi SDP:n eduskuntaryhmästä suurin osa vastusti sitä. Eduskuntaryhmässä esiintyneestä vastahakoisuudesta huolimatta valtaosa puolueen kansanedustajista otti osaa punaisten toimintaan sisällissodassa. Tätä on selitetty ennen kaikkea työväenliikkeelle ominaisen solidaarisuuden kautta: kun puoluejohto päätti ottaa maassa vallan käsiinsä, muut työväenliikkeen jäsenet seurasivat johtajiaan.
Tässä tutkimuksessa vertaillaan neljän pohjalaistaustaisen SDP:n kansanedustajan päätöstä osallistua vuoden 1918 vallankumoukseen tai jättäytyä sen ulkopuolelle. Kansanedustajat ovat Abraham Harjula, Jaakko Mäki, Matti Paasivuori ja Kaarlo Saari. Heistä kaikki vastustivat vuoden 1918 vallankumousta, mutta Mäki ja Saari työskentelivät punaisten hallinnon eli kansanvaltuuskunnan tehtävissä, kun taas Harjul
a ja Paasivuori pysyttelivät kokonaan sodasta sivussa. Keskeisin tutkimuskysymys on, mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että Mäki ja Saari päättivät työskennellä kansanvaltuuskunnalle ja Harjula ja Paasivuori sen sijaan eivät. Tutkittavien henkilöiden ratkaisuja arvioidaan lisäksi sen pohjalta, missä määrin pasifismi vaikutti niihin. Tutkimus on rajattu vuosiin 1917–1918.
Lähdeaineistona on hyödynnetty ennen kaikkea valtiopäivien, SDP:n eduskuntaryhmän ja puolueneuvoston pöytäkirjoja sekä valtiorikos- ja valtiorikosylioikeuksien aineistoja. Tutkimuksen teoreettinen lähestymistapa on yksilön ja rakenteen välinen jännite: tutkittavat kansanedustajat olivat kaikki itsenäisiä toimijoita, mutta he olivat toisaalta myös osa SDP:n puolueorganisaatioita ja eduskuntaryhmää. Kohdehenkilöiden toimintaa analysoidaankin suhteessa puolueen yleiseen menettelytapaan vuosina 1917–1918. Tutkimusmenetelmänä hyödynnetään vertailua, jonka avulla analysoidaan, mitkä tekijät vaikuttivat tutkittavien henkilöiden valinnoissa vallankumouksen suhteen ja miten ne erosivat heidän välillään.
Tutkimuksen kohdehenkilöiden tapausten perusteella näyttää siltä, että kollektiivisten tekijöiden ohella yksilölliset tekijät olivat vähintään yhtä tärkeitä, kun SDP:n kansanedustajat tekivät päätöstä vallankumoukseen osallistumisesta. Esimerkiksi vaikea taloudellinen tilanne oli eräs tekijä, jonka vuoksi kansavaltuuskunnan tarjoamia virkoja otettiin vastaan, vaikka kapinaa olisi vastustettu. Toisaalta punaisten toiminnasta poisjäämiseenkin vaikuttivat yksilölliset tekijät, kuten henkilökohtainen rohkeus ja tinkimättömyys, joilla osa tutkittavista henkilöistä vastusti puoluejohdon omaksumaa kumouksellista linjaa.
...
