Dokumenttiprojekti Chilen muistoista
Tekijät
Päivämäärä
2018Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..
Tämä raportti kuvaa dokumenttiprojektin teon ideasta ensi-iltaan. Kyseessä on journalistinen pro gradu, joka koostuu työnäytteestä ja kirjallisesta osasta. Työnäyte on vuonna 2017 valmistunut 50-minuuttinen dokumenttielokuva Julisteeseen piirretty Chile, joka kuvaa kahden sukupolven kokemuksia Chilen vallankaappauksen ja pakolaisuuden jättämästä jäljestä. Kyseessä on ohjaajansa ensimmäinen pitkä dokumentti, joten aihetta lähestytään aloittelijan näkökulmasta ja keskitytään ohjaajan suorituksen reflektointiin.
Kirjallinen osa on autoetnografia, jossa tutkittavaa kohdetta lähestytään tutkijan subjektiivisen kokemuksen kautta. Dokumenttiprojekti kuvataan vaihe kerrallaan, minkä jälkeen reflektoidaan projektin aikana esiin nousseita ongelmia ja niihin valittuja ratkaisuja. Sisällöllisiksi haasteiksi nousivat näkökulmaan, objektiivisuuteen, eettisiin valintoihin ja faktojen tarkistamiseen liittyvät kysymykset, joita reflektoidaan journalistin ammattietiikan näkökulmasta. Käytäntöön ja projektinhallintaan liittyvät ongelmat käsittelevät teknisiä puutteita, projektin taloutta ja työryhmän työskentelyä.
Dokumentin valmistumiseen kului lähemmäs puolitoista vuotta ja miltei 4 000 euroa rahaa. Suurin syy projektin venymiseen oli ohjaajan epävarmuus dokumentin ydinajatuksen ja käsikirjoituksen laadinnassa. Dokumenttiprojekti oli suuritöinen, mutta media-alalla työskentelyn kannalta oivallinen oppitunti. Projekti opetti tekijälleen käytännön taitoja editoinnista, videolle haastattelun tekniikoista, ohjaamisesta, ryhmätyöskentelystä sekä vastuunotosta, joista on hyötyä journalistin ammatin kannalta.
Valmis dokumentti on aloittelijan työ, aiheen rajaus jäi liian laajaksi. Dokumentissa yritettiin käsitellä useita teemoja, jolloin ydinajatus hämärtyi. Lisäksi työssä on useita teknisiä puutteita, jotka johtuvat vähäisestä kokemuksesta. Huolellisempi ennakkosuunnittelu, äänityksen ammattilainen ja kokenut henkilö dokumentin leikkauksesta vastaavana olisi parantanut tulosta.
Tavoite on, että tästä raportista voisi olla hyötyä omaa dokumenttiprojektiaan suunnittelevalle. Raportin liitteenä ovat mallit kuvausluvasta, kuvausraportista ja palautelomakkeesta työryhmän jäsenille.
...
Asiasanat
dokumentarismi Chile tarinankerronta synopsis työnäytegradu työnäyte videokuva visuaalinen journalismi 1970-luku journalistiikka äänittäminen videokuvaus elokuvat elokuvaus käsikirjoitukset ryhmätyö työryhmät pakolaiset pakolaisuus haastattelut solidaarisuus dokumenttielokuvat vallankaappaukset dokumenttiohjelmat käsikirjoittaminen elokuvatutkimus
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Temporality in cosmopolitan solidarity : Archival activism and participatory documentary film as mediated witnessing of suffering at Europe’s borders
Horsti, Karina (Sage Publications Ltd., 2019)This article develops and extends the idea of cosmopolitan solidarity to temporality through a case study of archival activism and participatory film-making. It examines mediated witnessing within the Italian online ... -
Liikkuva kuva : muuttuva opetus ja oppiminen
Hakkarainen, Päivi; Kumpulainen, Kari (Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, mediapedagogiikkakeskus, 2011) -
Teknologia ja huolen eleet elokuvassa Rotanpyydystäjä
Hiltunen, Kaisa (Lähikuva-yhdistys, 2023) -
Refugee testimonies enacted : voice and solidarity in media art installations
Horsti, Karina (Taylor & Francis, 2019)This article examines how two media art installations in which celebrity actors enact refugee storytelling create awareness of the complexities of representation and solidarity with refugees. The celebrity actor produces ... -
Lajityypistä riippumaton totuus : journalismin, dokumenttielokuvan ja fiktioelokuvan todellisuussuhteet
Jalonen, Johanna (2002)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.