Suomalainen elokuvaoopperayleisö : kyselytutkimus Finnkinon oopperanäytösten yleisölle
Ooppera on korkeakulttuurin edustaja, jota helposti pidetään elitistisenä ja vakavana taiteenlajina. Asenteet ja
tottumukset määräävät pitkälti ihmisten kulttuurin kuluttamista. Elokuvateatteriketju Finnkino toi vuonna 2008
ohjelmistoonsa New Yorkin Metropolitan Operasta lähetettävät oopperanäytökset, jotka mahdollistavat erilaisen
tavan katsoa ja kuunnella oopperaa.
Suomessa elokuvaoopperayleisöä ei ole tutkittu lainkaan ja oopperayleisöä muutenkin sangen vähän. Koska
aiempaa tutkimusta ei ole, aihe on tärkeä sekä oopperantutkimuksen että yleisötutkimuksen kannalta. Tutkielman tavoitteena oli luoda Finnkinon elokuvaoopperanäytösten yleisön profiili ja selvittää yleisön musiikkimakua.
Tutkielma on monimenetelmäinen (mixed methods). Tutkielman aineisto eli kyselyllä kerätyt vastaukset ovat
suurimmaksi osaksi määrällisessä muodossa, mutta kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä, joista saatiin
laadullista aineistoa tukemaan määrällisiä tuloksia. Aineisto kerättiin kaikista Suomessa toimivista Finnkinon
elokuvateattereista, joissa esitetään oopperanäytöksiä. Määrällistä aineistoa tutkittiin varianssianalyysillä ja Khiin
neliötestillä laskemalla koulutuksen, iän ja sukupuolen mahdollista yhteyttä musiikinlajeista pitämiseen sekä eri
radiokanavien kuunteluun. Laadulliselle aineistolle tehtiin sisällönanalyysi, jossa tarkasteltiin usein esiintyviä
käsitteitä ja mielipiteitä. Laadulliset tulokset saatiin teemoittelemalla vastaukset, jotka koskivat oopperan viehätystä
ja elokuvissa koetun oopperan eroja paikan päällä nähtyyn.
Elokuvaoopperayleisön todettiin koostuvan suurimmaksi osaksi naisista ja huomattavasti pienemmältä osin
miehistä. Vastauksista tarkasteltiin koulutustason, iän ja sukupuolen yhteyttä eri musiikinlajeista pitämiseen.
Koulutuksen ei todettu olevan merkittävä tekijä musiikinlajeista pitämisessä. Iän ja sukupuolen vaikutuksia oli
nähtävissä muutamissa musiikkigenreissä. Elokuvaoopperayleisö oli kaiken kaikkiaan korkeasti koulutettua, mikä
saattoi vaikuttaa saatuihin tuloksiin. Kyselyssä selvitettiin myös yleisön muuta kulttuuritoimintaa sekä omaa
suhtautumista musiikkiin. Tulokset herättivät paljon lisäkysymyksiä jatkotutkimukselle. Syvemmälle yleisön
kokemuksiin päästäisiin laadullisella tutkimuksella. Myös Finnkinon asemaa korkeakulttuurin tarjoajana olisi
mielenkiintoista tutkia, Suomessa kun suuri osa kulttuuri-instituutioista toimii valtion avustuksella.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Mikä Jyväskylä Sinfonian konserteissa kiinnostaa? : sosiologinen ja esteettinen näkökulma yleisön konserttikokemuksen rakentumiseen
Siltainsuu, Heini (2011)Tässä tutkimuksessa tutkittiin Jyväskylä Sinfonian kevään 2009 neljän konsertin yleisöjä. Perusteellisen yleisöprofiilin lisäksi tarkoituksena oli kartoitettaa, mitä konsertit kuulijoilleen merkitsevät. Osana tätä kysyttiin ... -
Imatra Big Band Festivalin epäsuorat taloudelliset vaikutukset ja festivaaliyleisön musiikilliset mieltymykset kesällä 2010
Luoma, Hanna (2011)Tutkimuksessa tarkastellaan Imatra Big Band Festival -musiikkifestivaalin epäsuoria taloudellisia vaikutuksia sekä festivaaliyleisön musiikillisia mieltymyksiä kesällä 2010. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää festivaaliyleisön ... -
Minäkö pitäisin oopperasta? : tutkivan oppimisen opetusmenetelmä oopperakasvatuksessa
Tolvanen, Milla (2015)Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten tutkivan oppimisen menetelmällä voidaan opettaa oopperaa. Tarkastelussa on keskitytty siihen, miten opiskelijoiden käsitykset oopperasta ja asenteet oopperaa kohtaan muuttuvat ... -
Näyttelijäidentiteettiä laajentamassa : esityksiä taidelaitoksista hoitolaitoksiin
Vänskä, Tytti (2018)Tutkielmani käsittelee taidelaitosten mahdollisuuksia viedä esittävää taidetta hoitolaitoksiin ja sitä, mitä sen tyyppinen työ voisi antaa näyttelijälle. Tarkastelen aihetta myös taiteen ja työhyvinvoinnin näkökulmista, ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.