Dekonstruktio oikeudenmukaisuutena : oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus Jacques Derridan ajattelussa

Abstract

”Dekonstruktio on oikeudenmukaisuus.” Jacques Derrida lausui näin vuonna 1989 Cardozo Law Schoolin kollokviossa New Yorkissa pitämällään luennolla, joka myöhemmin julkaistiin tekstinä Force de loi (Lain voima). Tämä lause on tutkimukseni ydinlause ja lähtökohta, josta lähden tutkimaan, mitä dekonstruktio on. Tutkimuksen pyrkimyksenä on osoittaa, että dekonstruktioon kuuluu olennaisesti eettinen ulottuvuus, johon oikeudenmukaisuuden ja vastuullisuuden käsitteen kuuluvat.

Derrida luonnehti länsimaista filosofista traditiota ”logosentriseksi” eli merkityskeskeiseksi: tässä perinteessä merkitys/merkitty saa Derridan mukaan etusijan suhteessa materiaaliseen merkkiin/merkitsijään. Logosentrismillä hän viittaa myös siihen, miten jokin käsite on saanut perinteisesti ajattelussa keskiöllisen, lopullisen viittauskohteen aseman, johon kaikki muut käsitteet viittaavat, mutta joka ei itse viittaa mihinkään. Luvussa 3 logosentrismiä tutkitaan eritoten länsimaiselle filosofiselle ajattelulle niin ikään ominaisen ”fonosentrismin” eli äänikeskeisyyden kautta. Derrida pyrkii filosofiassaan lukemaan uudestaan puheen ja kirjoituksen välistä hierarkiaa länsimaisessa ajattelussa ja tulkitsemaan puheen erääksi kirjoituksen muodoksi. Derridan teoria kirjoituksesta pyrkii différancen käsitteen avulla tuomaan esiin kirjoituksen eron ja lykkäyksen dynamiikkaan perustuvan rakenteen. Merkit, materiaaliset merkitsijät, saavat kirjoituksessa merkityksensä ainoastaan suhteessaan muihin merkitsijöihin, lopullisen viittauskohteen tai ”merkityn” lykkäytyessä loputtomasti. Rodolphe Gaschén kommentaaria seuraten différance voidaan nähdä kaiken tekstin heterogeenisenä ”infrastruktuurina”.

Tutkielmani luvuissa 4 ja 5 tuon dekonstruktion eettis-poliittiseen kontekstiin. Luvussa 4 dekonstruktion eettis-poliittinen ulottuvuus käy ilmeiseksi heterogeenisyyden ja ratkeamattomuuden käsitteiden kautta. Derridan mukaan ratkeamattomuus edeltää jokaista ratkaisua, ja tämän kautta myös vastuullisuus eettisenä valintana tulee mahdolliseksi. Luvussa 4 tuodaan myös esiin Emmanuel Levinasin ja Derridan ajattelun välinen yhteys. Heille on yhteistä paitsi keskinäinen kunnioitus myös yhteneväiset pyrkimykset ja tavat lukea uudelleen länsimaista filosofista traditiota. Derrida hyväksyi omassa ajattelussaan Levinasin määritelmän oikeudenmukaisuudesta suhteena toiseuteen, Toiseen, täysin toisena. Tämä on luvun 5 lähtökohta. Siinä luen Derridan tekstiä ”Lain voima”, jossa Derrida mm. esittää oikeudenmukaisuuden voimana, joka ajaa dekonstruktioon. Tekstin infrastruktuuri, différance, jota luonnehtivat ratkeamattomuuden ja heterogeenisyyden käsitteet, on Derridan ajattelua seuraten perusta vastuullisuudelle eettisenä päätöksenä.