Rohkea oman tiensä kulkija : elämäkertatutkimus Sisko Koskiniemen ammatillisesta elämänkulusta sosiaalityöntekijänä

Abstract

Tässä tapaustutkimuksessa on tutkittavana henkilönä sosiaalityöntekijä Sisko Koskiniemi, jonka työ sosiaalityön parissa alkoi 1970-luvulla. Tutkimuksen tavoitteena on kuvailla sosiaalityöntekijän kokemuksia hänen ammatillisesta elämänkulustaan ja ymmärtää sosiaalityöntekijän identiteetin muodostumisprosessia. Kyseessä on elämäkerrallisella tutkimusotteella tehty tutkimus, joka toteutetaan eksistentiaalisen fenomenologian lähtökohdista. Tutkimusaineisto koostuu kahdella eri haastattelukerralla hankitusta aineistosta. Aineistot on analysoitu soveltamalla Amedeo Giorgin (1996) metodia. Ensimmäisen haastatteluaineiston analyysin tuloksena on yksilökohtainen merkitysverkosto eli kuvailu siitä, millaista on ollut olla sosiaalityöntekijä. Toisen analyysiprosessin tutkimustulos on synteesi yksilökohtaisesta merkitysverkostosta, situaation rakennetekijöiden analyysistä ja toiseen haastattelukertaan liittyvistä oletuksista ja tulkinnoista tutkittavan identiteettiin liittyen. Tutkimustuloksessa on kyse tulkinnasta, tutkittavan kokemushistorian rekonstruktiosta, jossa tehdään näkyväki se, miten sosiaalityöntekijän ammatillinen identiteetti on muodostunut. Ammatillisen elämänkulun ja identiteetin muotoutumisen jäsentävänä kehikkona toimii vuosikymmenittäin etenevä tulkittu kertomus. Teoreettisesti perusteltu tulkinta tapahtuu pääosin tunnustusteoreettisesta näkökulmasta. Tutkimustuloksista käy ilmi, miten Siskon ammatillinen identiteetti lähtee muodostumaan pysyvyyden eetoksella, josta se muuttuu omaksi elämänpolitiikaksi. Siskon ammatillista elämänkulkua ja ammatillisen identiteetin muodostumista leimaavat rohkeus toimia toisin ja vahvan arvostajan potentiaali. Näiden teemojen kautta rakentuu Siskon ammatillinen elämänkulku ja niiden kautta hän myös itse määrittelee oman identiteettinsä. Tällainen ammatillinen identiteetti on muodostunut Siskolle hänen ammatillisessa elämänkulussa vuorovaikutuksessa toisten kanssa, mukaan lukien yhteiskunta ja instituutiot. Erityisesti lakimuutokset ovat olleet merkittävässä asemassa Siskon ammatillisen identiteetin muotoutumisen kannalta: arvot ja asenteet muuttuivat, kieli muuttui ja käsitys normaalista laajeni. Muutosta Siskon kohdalla kuvaa muutos sosiaalivirkailijasta sosiaalityöntekijäksi. Tulosten pohjalta voidaan sanoa, että sosiaalityön kannalta merkittävää on se, että normaaliuden käsite yhteiskunnassa laajenee, mikä edistää eri ihmisryhmien emansipoitumista. Sosiaalityö on muuttunut normittavasta, rankaisevasta asiakaslähtöiseksi toiminnaksi, jossa kontrollikin on asiakaan edun mukaista. Samaan aikaan tapahtuu paikallistasolla sosiaalityöntekijöiden autonomian kutistumista. Pystyäkseen toimimaan emansipatorisesti, sosiaalityöntekijän on joskus uhmattava vallitsevia normeja. Tutkimuksen kokoavana johtopäätöksenä on tunnustuksen paralleelitasoinen merkitys sosiaalityössä ja sosiaalityöntekijän ammatillisen identiteetin muotoutumisessa. Tunnustus, rohkeus, ja autonomia määrittelevät koko kerrottua tarinaa.

ROHKEA OMAN TIENSÄ KULKIJA

Elämäkertatutkimus Sisko Koskiniemen ammatillisesta elämänkulusta ja identiteetistä sosiaalityöntekijänä

Leena Kultalahti Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopisto- keskus Chydenius Toukokuu 2018

TIIVISTELMÄ

ROHKEA OMAN TIENSÄ KULKIJA Elämäkertatutkimus Sisko Koskiniemen ammatillisesta elämänkulusta sosiaalityöntekijänä Leena Kultalahti Sosiaalityön pro gradu-tutkielma Jyväskylän yliopisto Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Ohjaaja: Yliopistonlehtori, Kati Turtiainen Kevät 2018 Sivumäärä: 136

_________________________________________________________________________

Tässä tapaustutkimuksessa on tutkittavana henkilönä sosiaalityöntekijä Sisko Koskiniemi, jonka työ sosiaalityön parissa alkoi 1970-luvulla. Tutkimuksen tavoitteena on kuvailla sosiaalityöntekijän kokemuksia hänen ammatillisesta elämänkulustaan ja ymmärtää sosiaalityöntekijän identiteetin muodostumisprosessia. Kyseessä on elämäkerrallisella tutkimusotteella tehty tutkimus, joka toteutetaan eksistentiaalisen fenomenologian lähtökohdista. Tutkimusaineisto koostuu kahdella eri haastattelukerralla hankitusta aineistosta. Aineistot on analysoitu soveltamalla Amedeo Giorgin (1996) metodia. Ensimmäisen haastatteluaineiston analyysin tuloksena on yksilökohtainen merkitysverkosto eli kuvailu siitä, millaista on ollut olla sosiaalityöntekijä. Toisen analyysiprosessin tutkimustulos on synteesi yksilökohtaisesta merkitysverkostosta, situaation rakennetekijöiden analyysistä ja toiseen haastattelukertaan liittyvistä oletuksista ja tulkinnoista tutkittavan identiteettiin liittyen. Tutkimustuloksessa on kyse tulkinnasta, tutkittavan kokemushistorian rekonstruktiosta, jossa tehdään näkyväki se, miten sosiaalityöntekijän ammatillinen identiteetti on muodostunut. Ammatillisen elämänkulun ja identiteetin muotoutumisen jäsentävänä kehikkona toimii vuosikymmenittäin etenevä tulkittu kertomus. Teoreettisesti perusteltu tulkinta tapahtuu pääosin tunnustusteoreettisesta näkökulmasta.

Tutkimustuloksista käy ilmi, miten Siskon ammatillinen identiteetti lähtee muodostumaan pysyvyyden eetoksella, josta se muuttuu omaksi elämänpolitiikaksi. Siskon ammatillista elämänkulkua ja ammatillisen identiteetin muodostumista leimaavat rohkeus toimia toisin ja vahvan arvostajan potentiaali. Näiden teemojen kautta rakentuu Siskon ammatillinen elämänkulku ja niiden kautta hän myös itse määrittelee oman identiteettinsä. Tällainen ammatillinen identiteetti on muodostunut Siskolle hänen ammatillisessa elämänkulussa vuorovaikutuksessa toisten kanssa, mukaan lukien yhteiskunta ja instituutiot. Erityisesti lakimuutokset ovat olleet merkittävässä asemassa Siskon ammatillisen identiteetin muotoutumisen kannalta: arvot ja asenteet muuttuivat, kieli muuttui ja käsitys normaalista laajeni. Muutosta Siskon kohdalla kuvaa muutos sosiaalivirkailijasta sosiaalityöntekijäksi.

Tulosten pohjalta voidaan sanoa, että sosiaalityön kannalta merkittävää on se, että normaaliuden käsite yhteiskunnassa laajenee, mikä edistää eri ihmisryhmien emansipoitumista. Sosiaalityö on muuttunut normittavasta, rankaisevasta asiakaslähtöiseksi toiminnaksi, jossa kontrollikin on asiakaan edun mukaista. Samaan aikaan tapahtuu paikallistasolla sosiaalityöntekijöiden autonomian kutistumista. Pystyäkseen toimimaan emansipatorisesti, sosiaalityöntekijän on joskus uhmattava vallitsevia normeja. Tutkimuksen kokoavana johtopäätöksenä on tunnustuksen paralleelitasoinen merkitys sosiaalityössä ja sosiaalityöntekijän ammatillisen identiteetin muotoutumisessa. Tunnustus, rohkeus, ja autonomia määrittelevät koko kerrottua tarinaa.