Pariskunnan välillä havaittavan yhteyden rakentuminen pariterapian hiljaisissa hetkissä

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin pariskunnan välillä havaittavan yhteyden rakentumista pariterapian hiljaisissa hetkissä. Tutkimuksessa kuvattiin pariskunnan välistä sanallista, nonverbaalia ja fysiologista vuorovaikutusta havaitun yhteyden rakentumisen hetkissä. Lisäksi tarkasteltiin sitä, miten terapeutit tukivat pariskunnan välillä havaittavan yhteyden rakentumista. Tutkimuksen kohteena oli yhden pariskunnan terapiaistunnot. Lopullinen analyysi kohdennettiin kahteen katkelmaan, joiden yhtäaikainen kesto oli noin kymmenen minuuttia ja jotka sisälsivät useita hiljaisuuksia. Monimenetelmäisen analyysin aineistona olivat terapiaistuntojen litteroidut keskustelut, videonauhoitteet sekä osallistujien ihon sähkönjohtavuuden mittaustulokset. Pariskunnan välillä havaittu yhteys näyttäytyi aineistossa vastavuoroisena kommunikointina ja kehollisena synkroniana, myötäelämisenä ja arvostuksen osoituksena puolisoa kohtaan. Terapeutit toimivat havaitun yhteyden rakentumisen hetkissä aktiivisesti. Heidän toimintansa näyttäytyi asiakkaiden aktivointina, reflektiona ja tunnetyöskentelyn mahdollistamisena. Hiljaisuudet ja puheessa esiintyvät tauot liittyivät pohdintaan, puheen jäsentämiseen ja tunnetyöskentelyyn. Asiakkaiden pehmeän prosodian käyttö liittyi pohdintaan ja tunteiden ilmaisemiseen. Terapeutit käyttivät pehmeää prosodiaa esittäessään haastavia kysymyksiä, reflektoidessaan asiakkaiden tilannetta, tarjotessaan uutta muotoilua tai tulkintaa asiakkaan sanoista sekä kutsuessaan hiljaa olleen asiakkaan mukaan keskusteluun. Nonverbaalilla vuorovaikutuksella oli tarkastelluissa katkelmissa merkittävä rooli. Toisen puhuessa hiljaa ollut puoliso osallistui dialogiin katseen, hymyn, eleiden, tunteiden ilmaisun ja sympaattisen hermoston viriämisen kautta. Hymyt ja naurahdukset liittyivät tilanteisiin, joissa asiakas itse tai hänen puolisonsa liikuttui sekä tilanteisiin, joissa asiakas toi esiin omaa tunnetaakkaansa. Pariskunnan välinen kehon liikkeiden synkronia liittyi tilanteisiin, joissa ilmaistiin ja jaettiin tunteita. Puolisoiden sympaattisen hermoston yhtäaikainen viriäminen liittyi tilanteisiin, joissa käytiin läpi suhdetta kuluttavia tekijöitä tai oltiin liikuttuneita. Kliinisen käytännön kannalta tutkimus antaa viitteitä siitä, että terapeutit voivat aktiivisen työskentelyn kautta pyrkiä edesauttamaan pariskunnan välillä havaittavan yhteyden rakentumista. Reflektioon ja puolison arvostukseen kutsuva puhe sekä tunnetyöskentelyn mahdollistaminen näyttäytyivät keskeisinä tapoina, joilla terapeutit myötävaikuttivat pariskunnan välillä havaittavan yhteyden rakentumiseen. Tutkimuksen vahvuutena oli pariterapiatilanteen vuorovaikutuksen moniulotteinen ja monimenetelmäinen tarkastelu. Rajoitteena oli keskittyminen yksittäiseen tapaukseen, aineiston pieni koko ja se, ettei tutkimus sisältänyt yhteyden kokemuksen tarkastelua.