Isoveljelle sisarpuoli? : Feministisen tietämisen mahdollisuudet Tiedotustutkimus-lehdessä 1978-2008
Tekijät
Päivämäärä
2018Sukupuolentutkimuksen oppiaine tuli osaksi suomalaista korkeakoulujärjestelmää 1980-luvulla.
Samalla vuosikymmenellä alettiin myös julkaista ensimmäisiä tieteenalarajojen ylittäviä
feministisiä tutkimuksia. Viestintätieteiden parissa näitä feministisiä tutkimuksia alkoi ilmestyä
Tiedotustutkimus-lehdessä, jota julkaistiin tuolla nimellä 1978–2008.
Tässä tutkielmassa selvitetään, millaisia feministisiä tiedonintressejä ja epistemologioita
Tiedotustutkimuksessa tuotiin vuosina 1978–2008 esille. Tutkielmaa varten on lähiluettu
Tiedotustutkimus-lehden 30 vuosikertaa. Yhteensä 469 artikkelitekstistä 55 täytti feministisen
tutkimusotteen vaatimukset. 55 feministisestä tutkimusartikkelista yhdeksässä käsiteltiin
feministisiä tiedonteorioita. Aineistolähtöisen ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin
etsittiin vastauksia siihen, millaista feminististä tutkimusta lehdessä on ylipäätään julkaistu ja
kuinka feministiset epistemologiat kirjoitettiin sisään osaksi yhteiskuntatieteellistä
viestinnäntutkimuksen perinnettä. Teoriaohjaavan analyysin pohjana käytettiin feminististen
epistemologioiden kolmijakoa tasa-arvokeskeiseen, naiserityiseen ja postmoderniin.
Feministisen tutkimuksen kenttä näyttäytyy Tiedotustutkimuksen artikkeleissa varsin
hajanaisena. Yksittäisinä kestosuosikkeina tutkimusalueiden suhteen aineistosta nousivat esiin
televisio- ja elokuvatutkimus sekä lehtiaineistojen tutkimus. Feminististen epistemologioiden
esittely tapahtuu julkaisun sivuilla vuosina 1986–1994. Vaikka tasa-arvokeskeinen tutkimus saa
jonkun verran tunnustusta, on pääpaino kuitenkin naiserityisten, sukupuolieroa korostavien ja
postmodernien näkökulmien puolella. 1990-luvun puolella artikkeleissa resonoi jo
tyytymättömyys pelkkään postmoderniin ripustautumisesta. Epistemologinen keskustelu ei
kuitenkaan saa enää selkeää jatkoa.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Naistutkimuksen alkuja
Harjunen, Hannele; Liljeström, Marianne; Meriläinen, Susan; Särmä, Saara (Sukupuolentutkimuksen seura : Sällskapet för genusforskning ry, 2024) -
Välittämisen tilassa : feminististä mediatutkimusta synnyttämässä
Halonen, Irene Kaarina; Ruoho, Iris; Savolainen, Tarja; Zilliacus-Tikkanen, Henrika (Jyväskylän yliopisto, 2007) -
Politiikan sukupuolittuneet ulkonäkövaatimukset : katsaus Anna-lehden asenteisiin ja niiden muutoksiin poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1999-2000 ja 2014-2015
Haapea, Katariina (2017)Tutkin tutkielmassani politiikan sukupuolittuneita asenteita Anna-lehden vuosina 1999-2000 ja 2014-2015 ilmestyneiden poliitikkojen haastattelujen ja henkilökuvien kautta. Vertailen työssäni median, jota naistenlehti Anna ... -
Vampyyriuden ja vampyyriksi muuttumisen queerista luonteesta Bram Stokerin Draculan naishahmojen analyysin kautta
Lagus, Nienna (2020)Tutkimus siitä, kuinka vamypyrius muuttaa naishahmojen toimintaa ja toiminnan mahdollisuuksia. Mina ja Lucy muuttuvat tavallisen naisen rajojen yli joksikin kolmanneksi. -
Vastakarvaan kirjoittaminen feministisen fiktion kirjoittamisen menetelmänä
Pirinen, Miia (2017)Tutkimukseni tavoitteena on pohtia, mitä feministisen fiktion kirjoittaminen voisi tarkoittaa. Kartoitan feministisen kirjallisuudentutkimuksen perinnettä muun muassa naiskirjallisuuden, naiskirjoittamisen, feministisen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.