Liikunnanopettajan rooli kouluyhteisössä : laadullinen sisällönanalyysi liikunnanopettajien työnkuvasta
Authors
Date
2018Vaherkoski, P. 2018. Liikunnanopettajan rooli kouluyhteisössä - Laadullinen sisällönanalyysi liikunnanopettajien työnkuvasta. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 96 s., 1 liite.
Liikunnanopettajan rooli on muuttunut ja työnkuva laajentunut. Suomessa tulevaisuuden liikunnanopettaja nähdään hyvin koulutettuna, fyysisen hyvinvoinnin ammattilaisena, joka vastaa koko koulun liikunnallistamisesta sekä oppilaiden henkilökohtaisen liikuntaneuvonnan järjestämisestä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaiset tekijät vaikuttavat liikunnanopettajan rooliin kouluyhteisössä sekä millaisissa rooleissa liikunnanopettajat toimivat kouluissaan. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä niistä tekijöistä, jotka edistävät liikunnanopettajan laaja-alaisessa roolissa toimimista, ja toisaalta niistä haasteista, jotka rajoittavat liikunnanopettajia toimimasta koulujen aktiivisina liikunnallistajina.
Tutkimukseen haastateltiin kuutta yläkoulun ja lukion liikunnanopettajaa. Heistä neljä oli miehiä ja kaksi naisia. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina ja haastatteluaineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysin ensimmäisessä vaiheessa aineisto luokiteltiin teoriaohjaavasti yläluokkiin, joista muodostettiin analyysirunko – Liikunnanopettajan rooliin vaikuttavat tekijät. Toisessa vaiheessa liikunnanopettajien vastauksia vertailtiin keskenään ja liikunnanopettajat jaettiin kolmeen ryhmään lukuvuoden aikana toteutuneen roolin perusteella. Ryhmät nimettiin laaja-alaisessa-, neutraalissa –ja pienessä roolissa toimineet liikunnanopettajat. Kuhunkin ryhmään valikoitui kaksi liikunnanopettajaa. Ryhmiä analysoitiin analyysirungon avulla, jonka perusteella selvitettiin, ovatko tietyt tekijät ominaisia eri ryhmille.
Liikunnanopettajan rooliin vaikutti kokonaisuus, joka muodostui liikunnanopettajan yksilöllisestä työkyvystä ja työnkuvasta sekä koulun tarjoamasta työympäristöstä, työyhteisöstä ja toimintakulttuurista. Pienessä roolissa toimineita liikunnanopettajia yhdistivät työn yksilöllisyyttä korostavat tekijät, kuten runsas matkustaminen työpäivän aikana, liikunnanopetukseen rajoittunut työnkuva sekä määräaikainen työsuhde. Laaja-alaisessa roolissa toimineita liikunnanopettajia yhdistivät erityisen myönteinen asenne koulun liikunnallistamista kohtaan. Neutraalissa ja laaja-alaisessa roolissa toiminen edellyttivät koulun toimintaympäristöltä liikunnallistamisen perusedellytyksiä, joista tärkeimpiä olivat koulun omat liikuntatilat ja välineet, työyhteisön parissa toimimisen mahdollistava työkuva sekä esimiehen liikuntamyönteisyys. Eroja neutraalin ja laaja-alaisen roolin välillä selittivät liikunnanopettajien asenteet koulun liikunnallistamista kohtaan, yksilöllinen työkyky sekä kouluissa vallinnut toimintakulttuuri.
Tulosten perusteella laaja-alaisessa roolissa toimimista tukisi parhaiten opettajan työkyvyn kanssa tasapainossa oleva työnkuva, joka mahdollistaisi koulurakennuksessa ja työyhteisön parissa toimimisen. Tämä mahdollistaisi liikunnanopettajan ammattitaidon tehokkaan hyödyntämisen sekä riittävän tuen saannin. Lisäksi lukuvuoden alussa olisi tärkeää määritellä työnkuvaan kuuluvat tehtävät ja samalla keskustella siitä, miten esimerkiksi luokanvalvojana toimiminen tai terveystiedon opetus vaikuttavat liikunnanopettajan työkykyyn ja koulun liikunnallistamiseen.
Avainsanat: liikunnanopettajan rooli, liikunnanopettajan työnkuva, koulun liikunnallistaminen, työkyky
...
Vaherkoski, P. 2018. Factors, which have an influence to the role of a physical education teacher – a qualitative content analysis of PE teachers’ interviews. Faculty of Sport Science, University of Jyväskylä, Master’s thesis in Sport Pedagogy in Sport Pedagogy, 96 pages, 1 appendices
PE teacher’s profession has expanded and changed. Today in Finland, there is an expectation that PE teachers will take charge of the promotion of active lifestyles in their school communities. The purpose of this study was to examine the factors, which have an influence to the role of PE teacher in school environment. Another aim was to investigate what kind of roles PE teachers performed in their schools during the semester 2016 – 2017. The aims of this study is to increase the knowledge about those factors which advancing working in the comprehensive role, and on the other hand, bring up those challenges which preventing PE teachers to promote an active lifestyle in their schools.
Six PE teachers were interviewed. Three of them worked in high-school and three in junior high. Two of the interviewees were women and the others were men. The interviews were semi-structured and they analysed qualitatively. The analyzing phase consisted of two parts. In the first part, the data was classified into the five main categories and seventeen subcategories. In the second part of the analysis, the interviewees were divided into the three groups based on the teacher’s role during the semester. The typical answers of each group were described in all the main categories. The three groups were named as comprehensive, neutral and small role. Two teachers were selected to each group.
PE teacher’s role was influenced by a comprehensive model, which consisted individual working ability and job description, as well as working environment, work community and school culture offered by school. The factors, which emphasized individual attributes of work, such as travelling during the day, narrow job description and fixed-term employment combined the teachers who worked in the small role. The teachers in the comprehensive role had a highly positive attitude towards the promotion of physical activity (PA) in schools. The most crucial basic condition for performing the neutral and comprehensive roles proved to be school’s own sport facilities, sufficient support and positive attitude towards PA in school. The differences between the neutral and comprehensive roles explained teachers’ attitudes towards promotion of PA in school, individual working ability and prevalent school culture.
Based on the results, the job description that is in balance with teacher’s working ability and enable the collaboration with school community supporting in the best way performing the comprehensive role. In addition, at the beginning of semester, it could be beneficial to define an exact job description and discuss how the different tasks, such as classroom teaching or health science teaching impact to the major tasks of PE teacher.
Keywords: PE teacher’s role, PE teacher’s job description, promoting physical activity in school, working ability
...
Alternative title
Laadullinen sisällönanalyysi liikunnanopettajien työnkuvastaMetadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29104]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Tapaustutkimus pääkaupunkiseudun liikunnanopettajien työnkuvasta, huolenaiheista ja arjessa selviytymisestä
Muikku, Saara; Tienaho, Anu (2010) -
Liikunnanopettajien suhtautuminen ja valmiudet liikunnallisen toimintakulttuurin luomiseen kouluissa
Hakkarainen, Venla; Vuolteenaho, Hanna (2016)Hakkarainen, V. & Vuolteenaho, H. 2016. Liikunnanopettajien suhtautuminen ja valmiudet liikunnallisen toimintakulttuurin luomiseen kouluissa. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu ... -
Liikunnanopettajien työssä viihtyminen : laadullinen tapaustutkimus kuuden liikunnanopettajan kokemuksista
Salminen, Pauliina (2013)JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikuntakasvatuksen laitos/Liikuntatieteellinen tiedekunta Salminen Pauliina: Liikunnanopettajien työssä viihtyminen. Laadullinen tapaustutkimus kuuden liikunnanopettajan kokemuksista. Pro gradu ... -
Opettajien näkemyksiä liikunnanopettajan työnkuvasta ja yhteisopetuksesta
Julkunen, Heli (2000) -
"Liikunnanopettajan tärkein tehtävä on sytyttää oppilaissa liikunnan riemu" : näkemyksiä koulun mahdollisuuksista ja esteistä edistää oppilaiden fyysistä aktiivisuutta
Korolainen, Tom; Saastamoinen, Tuomas (2016)Korolainen, Tom. & Saastamoinen, Tuomas. 2016. ”Liikunnanopettajan tärkein tehtävä on sytyttää oppilaissa liikunnan riemu”: Näkemyksiä koulun mahdollisuuksista ja esteistä edistää oppilaiden fyysistä aktiivisuutta. ...