dc.description.abstract | Kilpauinnissa, kuten muissakin urheilulajeissa suoritusten analysointi on tärkeässä roolissa urheilijan kehityksessä. 1980 Olympialaisissa selkäuimarit alkoivat tehdä pidempiä vedenalaisia delfiinipotkuja ja huomattiin että nämä uimarit olivat nopeampia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää delfiinipotkuun vaikuttavia biomekaanisia tekijöitä ja niiden eroja selällään ja vatsallaan tehtyinä startin ja ponnistuksen jälkeen.
Yhdeksän nuorta mieskilpauimaria osallistui tutkimukseen (ikä: 17,56 ± 1,24 v, pituus: 182,11 ± 6,75 cm, paino: 74,54 ± 7,01 kg). Maksimaalisia delfiinipotkuja tehtiin 15 metriä neljällä eri tyylillä: vapaauinninstartista (vust), vapaauinnin / vatsalleen ponnistuksesta (vudelf), selkäuinninstartista (sust) ja selkäuinnin / selälleen ponnistuksesta (sudelf). Suoritukset kuvattiin valmiilla kamera-asettelulla Impivaaran uimahallissa Turussa. Videokuva-analyysillä määritettiin delfiinipotkujen frekvenssi, amplitudi, suorituksen nopeus, yhdellä potkulla edetty matka ja polvi- sekä lonkkakulmat.
Startilla tehtyjen mittausten potkufrekvenssi oli merkitsevästi (p ≤ 0,006) suurempi (vust = 2,32 ± 0,23, sust = 2,3 ± 0,19), kuin ponnistuksesta (vudelf =2,08 ± 0,28, sudelf = 2,09 ± 0,15) tehtyjen. Vapaauinnin delfiinipotkujen amplitudit olivat suuremmat (vust = 37 ± 3cm, vudelf = 41 ± 3cm), kuin selällään tehtyjen (sust = 32 ± 5cm, sudelf = 37 ± 3cm). Merkitsevä ero (p = 0,002) amplitudeissa oli ponnistuksen jälkeisissä suorituksissa (vudelf/sudelf). Nopeus oli suurimmillaan vapaauinninstartin jälkeen (1,61 ± 0,12 m/s, p ≤ 0,006). St-luku määrittää potkun propulsiota ja tehoa, ja oli sust = 0,48 ± 0,07; vust = 0,54 ± 0,04; sudelf = 0,52 ± 0,06; vudelf = 0,56 ± 0,06.
Tulokset vastaavat osittain aikaisemmissa tutkimuksissa havaittuja tuloksia. Tuloksista huomattiin, että frekvenssin ja nopeuden välillä on korrelaatiota, kuten aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu. Suurimmat uimarin etenemisnopeuteen vaikuttavat muuttujat ovat potkun frekvenssi ja amplitudi. Selällään ja vatsallaan tehdyt potkut erosivat toisistaan mm. amplitudiltaan ja vartalonkäytöltä. Vatsallaan tehtyinä potkujen amplitudi oli laajempi ja keskivartalon liike oli pienempi.
Uintivalmennuksessa tulisi huomioida delfiinipotkun frekvenssin ja amplitudin harjoittelu erillisinä harjoitteinaan. Frekvenssin tiheys korreloi nopeuden kanssa, joten kilpailuissa frekvenssiin keskittyminen on tärkeämpää. Harjoittelussa tulisi kuitenkin pyrkiä laajentamaan potkun amplitudia ilman suuria muutoksia frekvenssissä. | fi |