"Ei se ole vaan laulua" : kuorolaisten kokemuksia Jyväskylän musiikkiluokkien A-kuoron ja Vox Aurean vaikutuksista
Tutkimukseni tehtävänä on selvittää, miten Jyväskylän musiikkiluokkien A-kuorossa (sittemmin Vox Aurea) laulaneet ihmiset kokevat kuoron vaikuttaneen elämäänsä. Haastattelin tutkimukseeni viittä erilaisesta musiikillisesta taustasta tulevaa aikuista, jotka ovat laulaneet kuorossa sen alkuvuosina, sekä kuutta nuorta, jotka lauloivat kuorossa haastatteluhetkellä. Kahden eri sukupolven haastatteleminen mahdollistaa vertailun sen suhteen, ovatko kuorolaulun tärkeät ja vaikuttavat asiat huomattavasti muuttuneet kuoron alkuajoista nykypäivään. Haastattelu oli teemahaastattelu, jossa oli avoimen haastattelun piirteitä.
Tutkimus on aineistolähtöinen ja aineistosta nousevan sosiaalisen näkökulman painottumisen takia tutkimuksen näkökulmaksi valikoitui sosiaalisen pääoman käsite. Tarkastelen tuloksia haastatteluteemojen ympärillä, joita ovat kuorolaulun vaikutukset elämään, harrastuksiin, opiskeluun ja ammatinvalintaan, sosiaalisuus ja sosiaaliset suhteet, kansainvälisyys sekä identiteetti ja persoonallisuus.
Tulkintani mukaan A-kuoron koetaan vaikuttaneen elämään sen eri osa-alueilla. Musiikkiammatissa toimivat ovat saaneet musiikkiluokilta ja kuorosta kimmokkeen ammattiinsa, mutta myös muihin ammatteihin päätyneet ovat hyötyneet kansainvälisistä kokemuksista, esiintymistaidoista sekä sosiaalisista ja ryhmätyötaidoista. Positiiviset kokemukset ovat antaneet kimmokkeita hankkia musiikista ammatti tai jäädä aktiivisesti harrastamaan sitä. Yhteiset kokemukset synnyttivät pitkiä ja tiiviitä ystävyyssuhteita. Huomionarvoista on, ettei vaikutuksia ole aikaansaanut pelkästään A-kuoro vaan myös musiikkiluokat. Nuoret uskovat hyötyvänsä kuoroharrastuksesta erityisesti omaksuttuaan sosiaalisia taitoja ja saatuaan kuorosta rohkeutta ja motivaatiota kansainvälisyyteen. Haastateltavat nostavat esiin pääosin positiivisia kokemuksia. Tuloksista voi päätellä, että kuoro on tutkittaville merkittävä, positiivinen asia, jolla on vaikutusta läpi elämän.
...
Muu nimeke
Kuorolaisten kokemuksia Jyväskylän musiikkiluokkien A-kuoron ja Vox Aurean vaikutuksistaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kultainen ääni ja kultaiset opit kokemuksia Jyväskylän musiikkiluokkien kuorosta
Hyppönen, Maija-Liisa (2009) -
Kuoro työpaikkaharrastuksena : Mukamas-kuoron laulajien kokemuksia kuorotoiminnan vaikutuksista työhyvinvointiin ja työyhteisöön
Kinnunen, Anna (2018)Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää Mukamas-kuoron laulajien kokemuksia siitä, miten kuorotoiminta vaikuttaa heidän työhyvinvointiinsa ja työyhteisöönsä. Tutkimus on tapaustutkimus, joka rajautuu Jyväskylän yliopiston ... -
Maailma-kuoron ensimmäisen polven maahanmuuttajalaulajien kokemuksia kotoutumisprosessista sekä kuorotoiminnan merkityksestä
Taanila, Niklas (2020)Kuorolaulaminen on suosittu harrastus, jonka vaikutuksia ja merkityksiä on tutkittu paljon. Eri tutkimuksissa kuoroharrastuksen on huomattu muun muassa synnyttävän sosiaalista pääomaa, toimivan hyvänä alustana läheisten ... -
Kirjallisuuskatsaus kuorolauluharrastuksen itsekoettua hyvinvointia edistävistä syistä ja vaikutuksista
Attar, Hakim (2024)Tutkielma on kirjallisuuskatsaus kuorolauluharrastuksen itsekoettua hyvinvointia edistävistä syistä ja vaikutuksista. Tutkielma painottuu alan suomalaiseen tutkimukseen, aikuiskuorolauluharrastajiin, sekä täsmällisten ... -
Kuoron mahdollisuudet musiikkikasvatuksessa ja levytyksen merkitys kuoron kehittämisessä
Harinen, Heidi (2004)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.