Arvoa luova työympäristö : miten työympäristö voi luoda arvoa muuttuvassa työelämässä?
Suomalainen yhteiskunta ja työelämä ovat valtavassa murroksessa, ehkä historiansa suurimmassa. Hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteet ja poliittinen kulttuuri ovat muuttuneet. Suuri muutos liittyy Suomen väestörakenteeseen. Vanhan maailman keinot asettuvat kyseenalaisiksi, kun työnteon tavat muuttuvat ja uudet sukupolvet tulevat työmarkkinoille. Isoja muutostekijöitä ovat myös digitalisaatio ja globalisaatio, joiden vaikutukset liittyvät työelämän murrokseen, ammattien katoamiseen, osaamisen syvään muuttumiseen ja erikoistu-miseen ja uudenlaisiin liiketoimintamalleihin. Organisaatioiden on kyettävä uudistumaan toimintaympäristön muuttuessa.
Työn murroksessa tarvitaan yhä laajempi käsitys työstä ja merkityksellisestä tekemisestä. Työn tekemisen tapojen voidaan katsoa poikkeavan perinteisestä teollisen ajan työn tekemisen ajattelusta. Tietotyön lisääntyessä ja teknologian kehittyessä siirrytään uudenlaisiin työn tekemisen ympäristöihin ja uusiin työnteon tapoihin: aktiiviseen tietojen vaihtamiseen ja toimimiseen verkostoissa, kohtaamisiin erilaisten ihmisten kanssa ja vapauteen tehdä ajasta ja paikasta riippumatta. Työympäristöjohtamista on syytä ajatella uudella tavalla. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus selvittää miten ja minkälaista arvoa Kuntoutussäätiön Tulevaisuuskioski –työympäristö voi käyttäjilleen luoda.
Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan suomalaista työelämää useasta eri näkökulmasta. Se luo viitekehyksen tutkimukselle. Murroksessa oleva työelämä vaatii uudistumiskykyä, se on muuttumassa osallisuutta korostavaksi. Työntekijä ja asiakas nähdään aktiivisina toimijoina, ei kohteina. Samalla tarkastellaan työympäristöjohtamista. Työympäristön nähdään tässä sisältävän kolme keskeistä ulottuvuutta: fyysisen, sosiaalisen ja digitaalisen ulottuvuuden. Kirjallisuuskatsauksessa työelämän muutosta tarkastellaan lisäksi inno-vaatioiden näkökulmasta ja ehdotetaan kehittämisen ja uusien innovaatiomallien olevan ratkaisu rakentaessa entistä vaikuttavampia palveluita. Kaikkiin näihin liittyy olennaisesti uudet työnteon tavat. Ne rikkovat perinteisiä rajoja ja luovat uudenlaista tekemisen kulttuuria.
Aihetta lähestyttiin sekä teoreettisesti että empiirisen tutkimuksen avulla. Empiirinen tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena ja se pohjautui laadulliseen tutkimusotteeseen. Tutkimuksessa tarkasteltiin Kuntoutussäätiön Tulevaisuuskioskia. Empiirinen aineisto kerättiin yhteensä kahdellatoista puolistrukturoidulla haastattelulla. Haastatteluun valittiin säätiön johtoa, työntekijöitä, asiakkaita ja kumppaneita.
Kuntoutussäätiössä on tunnistettu sekä muuttuvan työelämän vaatimukset että uuden työn tekemisen tavan mahdollisuudet. Uusi konsepti ja uudella tavalla tekeminen korostuivat sekä asiakkaiden, työntekijöiden että johdon kokemuksissa. Työympäristön nähtiin luovan arvoa ennen kaikkea sosiaalisen ympäristön osalta.
...
Muu nimeke
Miten työympäristö voi luoda arvoa muuttuvassa työelämässä?Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29758]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Tiimit muuttuvassa työelämässä
Raappana, Mitra; Valo, Maarit (Työelämän tutkimusyhdistys ry., 2014)Tutkimuksessa selvitettiin, miten tiimin jäsenet ovat kokeneet tiimien ja tiimityön muutokset sekä työelämän muutosten heijastumisen tiimityöhön. Tutkimus kohdistui eri aloilla työskenteleviin suomalaisiin, jotka ovat ... -
Työelämätaidot muuttuvassa työelämässä : Music Against Drugs ry:n tiimiharjoittelujaksolle osallistuneiden nuorten käsityksiä
Heikura, Vilma (2018)Aiemmissa työelämätaitoja kartoittavissa tutkimuksissa ei ole löydetty yhtenäistä määritelmää työelämätaidoille, ja työelämätaitojen tutkimus on ollut vahvasti korkeakouluihin sidottua. Tässä pro gradu -tutkielmassa pyrittiin ... -
Luovien työelämässä : luova osaaminen yritysten toimintaa kehittämässä
Oksala, Eeva; Pekkinen, Sanna; Schalin, Anton (Humanistinen ammattikorkeakoulu, 2023)Tämän julkaisun tavoitteena on koota yhteen Lookout – osaamisen uudet suunnat: täsmävalmennus luovan alan ammattilaisten koronakriisistä selviytymiseen -hankkeessa syntyneitä ajatuksia, oppeja ja kehittämisajatuksia luovan ... -
Kokemuksellisuus työelämässä organisaatioestetiikan viitekehyksessä : työntekijöiden subjektiiviset konstruktiot tehokkuudesta
Niemi-Kaija, Kristiina (University of Jyväskylä, 2014) -
Lähijohtaminen kestävän oppimisen edistäjänä työelämässä (JoKo): Tutkimushankkeen loppuraportti
Collin, Kaija; Lemmetty, Soila; Jaakkola, Marianne; Keronen, Sara (Jyväskylän yliopisto, 2023)Luet Työsuojelurahaston rahoittaman JoKo-hankkeen (Lähijohtaminen kestävän oppimisen edistäjänä työelämässä) loppuraporttia. Tuomme tässä raportissa esille havaintojamme hankkeen aikana kerätyn haastatteluaineiston annista ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.