Kullan talteenotto sähkö- ja elektroniikkaromusta
Tekijät
Päivämäärä
2017Tutkielman kirjallisessa osassa käydään läpi yleisesti kiertotaloutta ja metallien osuutta kiertotaloudessa. Lisäksi kirjallisessa osassa keskitytään sähkö- ja elektroniikkaromun kasvavaan määrään ja sen kierrätyksen tärkeyteen sekä kierrätyksen ongelmiin. Työssä käydään läpi yleiset kullan talteenottotavat, hydrometallurgia, pyrometallurgia sekä fysikaalinen ja mekaaninen erottelu, joita on tutkittu sähkö ja elektroniikkaromun kierrätykseen. Myös yleisimmät kullan analysoinnissa käytetyt menetelmät käydään läpi kirjallisen osan loppuvaiheessa.
Kullan talteenotolle kehitettiin menetelmä, jonka avulla kulta pystyttiin ottamaan talteen jopa yli 99 % puhtaudella ja 60–70 % saannoilla liuotetusta kullasta. Menetelmässä termisesti käsitelty piirilevymurska liuotettiin kaksivaiheisesti, ensin typpihappoon, jonka jälkeen jäännös liuotettiin vielä kuningasveteen. Kultapitoiselle kuningasvesiliuokselle toteutettiin neste/nesteuutot dibutyylikarbitolilla, jonka jälkeen orgaaninen faasi pestiin laimealla vetykloridilla epäpuhtauksien vähentämiseksi. Lopuksi kulta pelkistettiin orgaanisesta faasista askorbiinihappoliuoksella.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kuparin, hopean ja palladiumin talteenotto piirilevyjätteestä
Korhonen, Essi (2017)Tutkielmassa käsitellään rikkihapon käyttöä sähkö- ja elektroniikkaromuun kuuluvan piirilevyjätteen liuotuksessa ja rikkihappoon liuenneiden metallien talteenottoa erilaisin menetelmin. Sähkö- ja elektroniikkaromu ... -
Metallien talteenotto litiumioniakuista
Hakala, Jermu (2018)Pro gradu –tutkielman kirjallisessa osassa käsitellään litiumioniakkujen kierrättämisessä käytettyjä menetelmiä. Käsittelyn kohteena on erityisesti hydrometallurgisissa kierrätysprosesseissa käytetyt metallien talteenott ... -
Germaniumin talteenotto elektroniikkajätteestä
Rahkila, Tommi (2021)Tämän LuK-tutkielman alun kirjallisuuskatsauksessa tutustutaan germaniumiin (Ge) alkuaineena, sen käyttökohteisiin, sekä sen jalostamiseen ja talteenottoon eri menetelmin. Lisäksi kirjallisessa osassa käsitellään ... -
Kuparin selektiivinen talteenotto piirilevystä
Porkka, Elina (2023)Tutkielman kirjallisessa osassa tutustutaan yleisesti tunnettuun metalliin kupariin, sen ominaisuuksiin ja käyttökohteisiin. Kupari on merkittävässä roolissa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden piirilevyissä, sillä jopa 30 ... -
Hydrometallurginen menetelmä kriittisten raaka-aineiden talteen ottamiseksi öljyliusketuhkasta
Puhtimäki, Olli (2024)Tässä pro gradu -tutkielman kirjallisessa osassa tutustutaan öljyliuskeeseen, sen käyttöön ja siitä muodostuvaan tuhkaan. Näiden lisäksi tarkastellaan ICP-OES analyysimenetelmää ja metallien talteenottoa ioninvaihdon avulla. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.