From streets to slavery? : vulnerability, resilience and the risk of human trafficking among street children in Nairobi, Kenya
Ihmiskauppa on aihe, jota on viime vuosien aikana tutkittu kasvavissa määrin. Myös katulapsia on tutkimuksissa tutkittu globaalisti paljon. Niissä on etenkin keskitytty katulasten elämään kaduilla, sekä erilaisiin tapoihin millä näitä lapsia voitaisiin auttaa. Näiden kahden ilmiön, ihmiskaupan ja katulasten tutkiminen yhdessä on jäänyt kuitenkin todella vähälle. Keniassa näiden välistä suhdetta ei tutkijan tietämyksen mukaan ole tutkittu ollenkaan. Tämä tutkimus pyrkiikin selvittämään katulasten ja ihmiskaupan välistä suhdetta; ovatko katulapset Nairobissa haavoittuvaisia ihmiskaupalle ja ovatko ihmiskauppa ja katulapset jo linkittyneitä toisiinsa. Tämän lisäksi tutkimus pyrkii selvittämään katulasten erilaisia haavoittuvaisuuksia, selviytymismekanismeja, sekä sinnikkyyden merkkejä. Lisäksi erotteluja tehdään katutyttöjen sekä -poikien välillä tapauksissa missä eroja on nähtävissä.
Tämä tutkimus on luonteeltaan etnografinen ja sen tutkimusaineisto kerättiin Nairobissa, Keniassa. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla asiantuntijoita, joista osa työskentelee katulasten parissa erilaisissa instituutioissa ja osa kaduilla. Tämän lisäksi kahta jo kaduilta pelastettua katupoikaa haastateltiin tutkimukseen. Tutkimuksen teoriaosuus käyttää hyväkseen aiempaa tutkimusta haavoittuvuuden sekä sinnikkyyden määrittelyistä ja nämä ohjaavat myös työn analyysiä.
Tutkimuksen mukaan katulapset ovat vaarassa joutua ihmiskaupan uhreiksi Nairobissa. He ovat haavoittuvaisessa tilassa johtuen katuelämän tuomista vaaroista sekä rajallisista resursseista. Tutkimuksen mukaan etenkin väkivalta, rikollinen toiminta, huumausaineiden käyttö, seksuaalinen hyväksikäyttö, sekä puuttuvat turvaverkostot tekevät katulapsista todella haavoittuvaisia eri vaaroille. Sinnikkyyden merkeiksi identifioitiin lasten kyky sopeutua katuelämään, heidän epäluulonsa ulkopuolisia kohtaan, sekä ihmisten haluttomuus kommunikoida näiden kanssa. Katutyttöjen koettiin olevan vielä haavoittuvaisempia johtuen heidän sukupuolestaan, mikä johtaa helposti seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tämän lisäksi katutyttöjen yleisin tapa ansaita rahaa oli prostituutio. Katutytöille kaikkein tehokkain tapa pitää itsensä turvassa oli “menemällä naimisiin” katupojan kanssa.
Katulapsiin kohdistuva ihmiskauppa ilmeni eri muodoissa: katulapsia otettiin pois kaduilta, heitä hyväksikäytettiin kaduilla muiden kadulla asujien toimesta, ihmiskaupan uhreja työllistettiin kaduilla, lapsia ja vauvoja kidnapattiin ja mahdollisesti kaupattiin ja myös kaduilta pelastetut lapset päätyivät ihmiskaupan uhreiksi. Tutkimus löysi kaikista näistä joko vahvistettuja tapauksia tai tapauksia, jotka osoittavat lasten olevan suuressa vaarassa joutua ihmiskaupan uhreiksi. Tutkimuksen johtopäätös oli että katulapset ovat haavoittuvaisia ihmiskaupalle ja he joutuvat ihmiskaupan uhreiksi sekä kaduilla että katujen ulkopuolella.
...
Human trafficking, also known as modern day slavery has gained increasing interest in research in recent years. The topic of street children has also been extensively studied around the world. The existing research has concentrated especially on how children live on the streets and how to help them off the streets. Studying the two phenomena of human trafficking and street children together, however, has not been very extensively studied. In Kenyan context, no research about the connection of the two has been done. Thus, this research aims to fill this gap by investigating the following research questions: 1.) What are the different forms of labour among the street children and does it include human trafficking?, 2.) What are the vulnerabilities and protective factors/resilience affecting the possible human trafficking of street children?, and 3.) How does a street child's gender affect the vulnerability to human trafficking?
This research is an ethnographic study conducted in Nairobi, Kenya. It draws from interview data collected with experts working with street children, both in institutions as well as on the streets. In addition, two former street boys were interviewed. Theoretically, it utilizes literature on concepts of vulnerability and resilience, which are also used to guide the analysis of the data.
The findings of this research show that there is human trafficking happening on the streets. It also shows that street children are extremely vulnerable to it due to constant dangers that street life brings as well as lack of proper protective mechanisms. As a result of the analysis, the vulnerabilities such as violence, taking part in criminal activities, substance use, sexual abuse and insufficient safety nets from the private and public sector were identified. Moreover, the elements of resilience included the ability to adapt to street life, suspicion towards outsiders and people’s unwillingness to interact with street children. Street girls are even more vulnerable as their gender offers them no protection, they are constantly wanted by street boys and the best and most popular way for them to earn a living is prostitution. The best identified way of staying protected was to “marry” a street boy.
The human trafficking involving street children took different forms: street children trafficked off the streets, street children trafficked on the streets by street people, trafficked street children on the streets, kidnapping and baby trafficking, organ trafficking and trafficking of saved street children. All the categories found either confirmed information of existing cases or strong indication of trafficking possibly happening. The research concludes with a notion that street children are vulnerable to human trafficking and that they are being trafficked off the streets and on the streets.
...
Muu nimeke
Vulnerability, resilience and the risk of human trafficking among street children in Nairobi, KenyaMetadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Working with street children : gender dimension of intervention and approaches. Case study of outreach program in Dar es Salaam Tanzania
Heinoja, Wende (2011)The aim of this thesis was to study the concept of gender in understanding, and working with street children. Gender is arguably one of the important issues in understanding street children. Studying gender in intervention ... -
The contested concept of vulnerability : a literature review
Vironkannas, Elina; Liuski, Suvi; Kuronen, Marjo (Routledge, Taylor & Francis Group, 2020)The concept of vulnerability is widely used in the social sciences as well as in policy making, health and social care services and in social work, referring to a variety of groups or individuals, but it has rarely been ... -
Constructing containment : a critical analysis of the framing of trafficking in human beings in European Parliament discourse
Moore, Annica (2011)This pro gradu thesis sets out to examine how discourse on trafficking in human beings sets conditions by which trafficked people are subjectified, whether willingly or not, while crossing EU borders. It seeks to critically ... -
Rhetoric in the American and Cuban palaver on human trafficking
Rand, Marcus (2010)The purpose of the thesis is to understand how the anti-human trafficking dialogue in the Cuban-American context is used as medium to express national agendas. The research data were speeches delivered by representatives ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.