Ideaalilukijan kuva teoksessa Nuoren naisen opas

Abstract

Tiivistelmä – Abstract Tutkin kandidaatintutkielmassani bloggaaja Alexa Dagmarin kirjassa Nuoren naisen opas rakentuvaa kuvaa ideaalista lukijasta. Bloggajan kirjoittama kirja on ilmiönä mielenkiintoinen: bloggajaalla ei ole välttämättä muuta asiantuntijuutta kuin kokemus bloggaamisesta, ja toisaalta aktiiviset lukijat ja blogin näkyvyys herättävät kustantajan mielenkiinnon. Koen, että kirja on paljon konkreettisempi, staattisempi ja huomionarvoisempi yksikkö kuin yksittäinen blogiteksti. Kirja on eri tavalla aikansa kuva kuin ”pelkkä” blogiteksti, sillä kirjan julkaisu on hyvin paljon isompi projekti kuin blogitekstin julkaisu. Myös kirjan nimi Nuoren naisen opas asettaa teoksen eri rooliin kuin jos sen nimi olisi vaikka ”Alexa Dagmarin elämää”. Siksi juuri tekstiin rakentuvan ideaalilukijan kuvaan kytkeytyvä tutkimus kirjasta on mielenkiintoista, sillä kirja jo nimellään rajaa selkeästi kohdeyleisönsä.

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millainen kuva ideaalista lukijasta tekstissä syntyy. Ideaalilukijan kuvaa selvitän suhtautumisen teorian menetelmänäni, jonka näkökulmasta tutkin aineistossa syntyvää kirjoittajan sitoutumista sekä tekstiin rakentuvaa dialogisuutta. Eri sitoutumisen keinot ja dialogisuus luovat eri tavoin kuvaa ideaalista lukijasta. On mielenkiintoista tutkia, onko teksti ohjailevan tekstityylinsä puitteissa ylipäänsä käyttökelpoinen opas nuorelle naiselle, vai onko se enemmänkin heijastuma kirjoittajan omasta maailmankuvasta ja siitä, mitä kirjoittaja pitää itse normina. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millainen ideaalilukija tekstiin rakentuu? 2. Miten sitoutumista osoittavat kielelliset piirteet rakentavat ideaalilukijaa? 3. Miten tekstin yksi- ja moniääniset rakenteet rakentavat ideaalilukijaa?

Analyysi osoitti, että Nuoren naisen oppaassa ideaalilukija rajautuu suurimmaksi osaksi melko kapeaksi. Eriäville mielipiteille ei anneta tilaa, ja moni asia esitetään kirjassa annettuna totuutena, jonka ideaalilukija varauksetta hyväksyy. Aineistosta kokonaisuutena tuli vaikutelma, että ideaalilukija on suurimmaksi osaksi heijastuma kirjoittajasta itsestään, eikä vaihtoehtoisia ideaalilukijoita juuri ole tai heille ei anneta tilaa.