Päähenkilön identiteetin muodostuminen Pajtim Statovcin romaanissa Kissani Jugoslavia
Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen päähenkilön identiteetin muodostumista Pajtim Statovcin romaanissa Kissani Jugoslavia (2014). Tutkielmassa keskityn analysoimaan päähenkilön identiteetin rakentumista kolmen eri näkökulman kautta. Irrallisuuden kokemus kahden eri kotimaan välillä, seksuaalisuus sekä isäsuhde muodostavat tutkielmani kolme tarkastelun keskiössä olevaa elementtiä. Tutkin myös romaanissa esiintyvien eläinhahmojen merkitystä identiteetin kehittymisen ja työstämisen kannalta.
Maisterintutkielmani teoreettinen viitekehys koostuu sosiologian ja psykologian yhdistelmätieteestä eli sosiaalipsykologiasta. Psykologian tieteenalan osalta myös psykodynaamista koulukuntaa edustava näkemys asettuu osaksi tutkielmani teoreettista viitekehystä lapsuutta ja seksuaalisuutta käsittelevissä alaluvuissa. Keskeisiä tutkimuskysymyksiäni ovat, mitkä tekijät vaikuttavat päähenkilön identiteetin muodostumiseen, miten identiteettiin vaikuttaneet eri osa-alueet ilmenevät päähenkilössä itsessään, miten päähenkilö heijastaa vaikeita inhimillisiä tunnetilojaan eläinhahmoon jäsennelläkseen tuntemuksia itsestään ja kuinka päähenkilön identiteetti lopulta Kissani Jugoslavia -teoksessa kehittyy.
Lähilukua hyödyntävän analyysini mukaan identiteetin säröisyyteen vaikuttavat ratkaisevasti lapsuudessa ja nuoruudessa koetut traumat. Perheväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö ja lähipiirissä tapahtuva laiminlyönti, manipulointi sekä sortaminen kytkeytyvät tutkimustulosteni mukaan vahvasti osaksi vääristynyttä itsetuntoa ja minäkuvaa. Kompleksinen isäsuhde varhaislapsuudesta aikuisuuteen saakka näyttäytyy merkittävimpänä vaikuttajana päähenkilön identiteetin muodostumiselle. Osoitan teorian ja Kissani Jugoslavia -teoksen tapahtumien erittelyn avulla, että voimakkaista ja vaikeistakin menneisyyden tapahtumista on mahdollisuus selvitä, ja että identiteetin muodostumiseen häiritsevästi vaikuttavia tekijöitä voi myöhemmälläkin iällä työstää.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Seitsemäntoista vuotta valeasun sisällä sai riittää" : päähenkilön ja queer-identiteetin kehitys Riina Mattilan romaanissa Järistyksiä
Väätäinen, Elia (2022)Tutkimuksessani käsittelen Riina Mattilan romaania Järistyksiä (2018) queer-identiteetin kehittymisen näkökulmasta. Hyödynnän tutkielmassani queer-teoriaa ja -sanastoa sekä kehitysromaanin teoriaa. Pyrin tutkimuksellani ... -
Maaginen realismi ja tiedostamattomat identiteetin kokemukset Pajtim Statovcin romaanissa Kissani Jugoslavia
Kamppila, Senja-Maria (2023)Tutkielmassa tarkastellaan Pajtim Statovcin romaanin Kissani Jugoslavia (2014) puhuvan kissan hahmoa maagisen realismin ja psykoanalyyttisen kirjallisuudentutkimuksen kautta. Puhuvaa kissaa tutkitaan maagiseen realismiin ... -
"You make me feel like a natural woman" : sukupuolisen ja seksuaalisen identiteetin genealogia ja mahdollisuus
Liljander-Tabell, Hanna (2013)Tutkielmani käsittelee seksuaalisen ja sukupuolisen identiteetin muodostumista kulttuurisilla areenoilla. Painotan seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden konstruktiivista ja poliittista puolta essentialistisen ja biologisen ... -
”The Attitudes” : säätyläisnaisen identiteetin rakentaminen muotokuvien kautta 1700-luvun lopun Britanniassa
Hoppu, Johanna (2022)1700-luvun lopulla Eurooppaa leimasi merkittävä kulttuurillinen ja yhteiskunnallinen muutos. Näiden muutosten keskiössä vaikuttivat Emma Hamilton, Angelica Kauffman ja Georgiana, Devonshiren herttuatar. Heidän muotokuvansa ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.