Tytöt ja teknologia
Teknologia on yhä tiiviimpi osa ihmisten arkipäivää, mutta teknologinen suunnittelu ja alan päätöksenteko on säilynyt miesvaltaisena. UPDATE-hanke pyrkii selvittämään tyttöjen motivoitumista teknologia-alalle jo varhaislapsuudesta lähtien. Hankkeen eri osa-alueilla keskitytään muun muassa varhaiskasvatukseen, kouluikäisiin ja eri vaiheissa esiintyvien siirtymien ja esteiden analysointiin. Hankkeen kautta tuodaan myös Jyväskylän yliopistoa esille paikkana, jossa tuetaan oppijan lahjakkuutta sukupuolesta riippumatta.
Publisher
Agora Center, Jyväskylän yliopistoMetadata
Show full item recordCollections
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Puettavat teknologiat kestävyysurheilussa
Hansen, Rasmus (2022)Puettavat teknologiat ovat yleistyneet kuluttajakäytössä erityisesti viime vuosina. Aihe kiinnostaa myös urheilijoita, sillä uusia urheiluun sopivia teknologioita kehitetään jatkuvasti. Tässä kandidaatintyössä tarkastellaan, ... -
Puettavien liikuntateknologioiden käyttö suomalaisessa uintivalmennuksessa
Herrala, Anton (2023)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tekijöitä, jotka vaikuttavat suomalaisten uintivalmentajien päätökseen käyttää puettavia liikuntateknologioita osana uimareiden valmennusta. Valmennuksen tueksi on ollut jo pitkään ... -
Korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia urheilukellojen käytöstä sekä omaksumiseen vaikuttavat tekijät ja toimet muutosvastarinnan vähentämiseksi
Mäki, Sanni (2022)Erilaisten hyvinvointiteknologioiden sekä urheilukellojen käyttö on lisääntynyt viimeisinä vuosina merkittävästi. Markkinoille tulee koko ajan lisää parempia ja kalliimpia urheilukelloja, joita ostetaan oman aktiivisuuden ... -
Iän ja sukupuolen vaikutukset informaatioteknologian omaksumiseen ja käyttöön
Piironen, Ella (2020)Informaatioteknologian omaksuminen on merkittävä tietojärjestelmätieteen tutkimusalue. Siihen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu laajasti ja aiheen tutkimiseen on kehitetty useita teorioita. Koska informaatioteknologia ... -
Urheiluteknologian rooli huippu-urheiluvalmennuksessa
Kausto, Mikko (2021)Modernilla teknologialla on ollut syvä vaikutus urheilulle, teknologian ja sen tarjoama informaatio koetaan korvaamattomaksi urheilijoiden ja valmentajien pyrkiessä kehittymään huippuunsa. Urheiluteknologia käsittää erilaiset ...