Naisten keihäänheiton biomekaaninen analyysi Helsingin EM-kilpailuissa 2012

Abstract

Keihäänheitto on räjähtävää voimaa ja nopeutta vaativa tekninen laji. Perustekniikka on kaikilla samanlainen, mutta tekniikassa on yksilöllistä vaihtelua. Suoritus alkaa alkuvauhdilla, josta siirrytään heittoaskeleisiin. Heittoaskelten viimeinen ristiaskel on tärkeä, jotta päästään mahdollisimman hyvin vetovaiheeseen. Vetovaihe kestää vain noin 100–150 millisekuntia ja sen aikana heittäjän tulisi pystyä tekemään monimutkainen liikeketju oikea-aikaisesti ja oikeassa järjestyksessä. Keihään lähtönopeus on tärkein yksittäinen tekijä, joka vaikuttaa heiton pituuteen. Lähtönopeuteen vaikuttavia tekijöitä on paljon, eikä niistä yksikään ole osoittautunut muita merkittävämmäksi. Tämän työn tarkoituksena oli selvittää vuoden 2012 EM-kilpailuiden naisten keihäänheiton finalistien heittojen biomekaanisia muuttujia ja pyrkiä löytämään tekijöitä, jotka vaikuttavat heiton pituuteen ja keihään lähtönopeuteen. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, mitä eroja kuuden parhaan finalistin ja kuuden heikoimman finalistin heitoissa on. Tämän lisäksi haluttiin tarkastella kahden heittäjän yksilöllisiä eroja. Finaaliheitot kuvattiin kahdesta suunnasta Sony HD -videokameralla ja heitoista tehtiin liikeanalyysi APAS -liikeanalyysiohjelmistolla. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS -tilasto-ohjelmalla. Kuudella parhaalla heittäjällä oli tilastollisesti merkitsevästi parempi tulos, korkeampi lähtönopeus, pienempi tukijalan ja ristiaskeljalan sivusuuntainen etäisyys vetovaiheen alussa sekä suurempi lantiolinja tukijalan törmäyshetkellä kuin kuudella heikommalla. Kaikkien heittoja tarkasteltaessa tilastollisesti merkitsevä positiivinen korrelaatio tuloksen kanssa oli lähtönopeudella, keihään irrotuskohdalla suhteessa tukijalkaan, tukijalan polvikulmalla vetovaiheen alussa sekä ristiaskeljalan ja tukijalan suoralla etäisyydellä vetovaiheen lopussa. Negatiivinen merkitsevä korrelaatio tuloksen kanssa oli ristiaskeljalan ja tukijalan sivusuuntaisilla etäisyyksillä vetovaiheen alussa ja lopussa sekä lantiolinjalla tukijalan törmäyksessä. Lähtönopeuden kanssa korreloi tilastollisesti merkitsevästi lähtökulma (negat.), keihään irrotuskohta suhteessa tukijalkaan (posit.) ja tukijalan pienin polvikulma vetovaiheen aikana (posit.). Rebrykin heitoissa tilastollisesti merkitseviä korrelaatioita oli alavartalon muuttujissa, kun taas Stahlin heitoissa merkitseviä korrelaatioita oli ylävartalon muuttujissa. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että huipputason naisheittäjien tekniikat eroavat biomekaanisten muuttujien osalta toisistaan. Lähtönopeus oli merkittävä tekijä onnistuneessa heitossa. Jalkojen etäisyydet olivat merkitseviä, joten naisfinalistien oli tärkeää saada tasapainoinen vetoasento. Jalkojen etäisyyksillä on myös tärkeä merkitys liikeketjun onnistumisessa. Lantiolinjan aikaisempi kääntyminen kohti heittosuuntaa voi mahdollistaa monimutkaisen liikeketjun tehokkaamman tekemisen vetovaiheen aikana. Tukijalan pitäminen mahdollisimman suorana vetovaiheen aikana mahdollistaa suuremman impulssin siirtämisen välineeseen ja suuremman keihään lähtönopeuden. Ryhmätasolla tulokset ovat suuntaa-antavia, mutta keihäänheittäjien yksilöllisten tekniikoiden takia heittäjien ja valmentajien kannalta olisi parempi tarkastella yhden heittäjän useampia heittoja.