Siirtymät ja valinnat asumispoluilla
Asumispolut, niiden siirtymät ja valinnat koskettavat kaikkia, ja meistä jokaisella on niistä kokemuksia ja muistoja usein varhaisesta lapsuudesta alkaen. Hahmotamme asumis- ja paikkahistoriamme menneitä vaiheita samalla, kun pohdimme ja ennakoimme asumispolkujemme tulevia vaiheita siirtymineen ja valintoineen. Asumispolut eivät kuitenkaan kuulu vain yksityisyyden alueelle, sillä niitä raamittavat yleiset asuntopoliittiset linjaukset ja hyvinvointivaltion ammattilaisilla on niiden suuntaamisessa usein keskeinen rooli. Kirjassa tutkitaan asumispolkuja erityisesti vanhojen ihmisten ja asunnottomien näkökulmasta, mutta siinä avataan samalla näkökulmia kaikkia koskettaviin asumisen kysymyksiin. Asumisen tutkimus on suomalaisessa yhteiskuntatieteessä ollut pitkään oma erityisalueensa. Kodin ja kotiin liittyvien merkitysten tutkimus on kuitenkin tuonut esiin, kuinka asuminen ja arkielämä kietoutuvat toisiinsa. Tämä kirja jatkaa tätä tutkimuslinjaa: asumista ei tutkita vain kehyksinä tai näyttämöinä, joissa varsinainen elämä eletään, vaan keskeisenä elämän ja sen jatkuvuuden mahdollistavana elementtinä. Kirjassa sovelletaan ja edelleen kehitetään Suomessa vielä melko vähän tunnettua David Claphamin asumispolkujen tutkimisen teoriaa ja metodologiaa.
Julkaisija
Jyväskylän yliopistoISBN
978-951-39-6664-5ISSN Hae Julkaisufoorumista
1238-8025TOC
- Esipuhe, 5, Kirsi Juhila ja Teppo Kröger
- Siirtymät ja valinnat vanhojen ihmisten ja asunnottomien asumispoluilla, 11, Kirsi Juhila, Outi Jolanki ja Anni Vilkko
- Asumispolkujen tutkimisen lähtökohdat ja menetelmät, 40, Suvi Raitakari ja Kirsi Juhila
- Vankilasta desistanssipolun kautta kotiin, 60, Riitta Granfelt
- Mahdollinen, välttämätön ja väistämätön: jatkuvuudet ja siirtymät iäkkäiden asumiskertomuksissa, 85, Paula Vasara
- Neuvottelut mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden asumisen siirtymistä: toiveita, haasteita ja toimijuutta, 108, Suvi Raitakari
- Liian vanha vai liian nuori muuttamaan? Iän merkitys asumisen valinnoissa, 134, Outi Jolanki
- Oma ovi yhteisössä: pitkäaikaisasunnottomien asumispolut ja asumiseen liittyvät valinnat, 163, Kirsi Nousiainen
- Arjen valinnat ja neuvot kotikuntoutuksen kohtaamisissa, 192, Riikka Haahtela ja Kirsi Juhila
- Asumispoluista elämisen polkuihin, 215, Kirsi Juhila ja Teppo Kröger
- Kirjallisuus
- Kirjoittajat
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- SoPhi [154]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Asunto ensin -malli Suomessa
Heikkinen, Anu (2020)Tutkielman tarkoituksena on selvittää asunto ensin -mallin positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia Suomessa sekä millaista kritiikkiä malliin on kohdistettu. Ennen varsinaisten tulosten tarkastelua määrittelen asunnottomuutta ... -
Kotiteatteriprojekti esittää: Hahmotelmia kodiksi
Jäntti, Saara; Laakkonen, Riku; Mikkola, Tomi; Perhomaa, Janne; Salminen, Jarkko; Tanner, Jarno; Uskola, Tommi; Vuoristo, Mirka; Ylimäinen, Arto; Hakuni, Helena; Honkasalo, Marja-Liisa; Nenonen, Tuuli; Rajanti, Christa (Talentia ry; Talentia-lehti; Sosiaalityön tutkimuksen seura, 2018)Paikan asuttaminen, paikkaan kuuluminen ja kiinnit- tyminen ovat ihmisen tapoja olla maailmassa. Koti kytkeytyy läheisesti ihmisenä olemisen peruskysy- myksiin ja identiteettiin. Se voidaan ymmärtää tunne- pitoisena suhteena ... -
Vanhusten perhehoidon jännitteet
Tammelin, Mia; Ilmarinen, Katja (Sosiaalipoliittinen yhdistys; Sosiaalityön tutkimuksen seura, 2013)Varsinais-Suomen Eläkkensaajien piirikokouksessa hyväksyttiin julkilausuma, jossa jyrkästi tuomittiin vanhusten perhehoitosuunnitelmat. Sitä pidettiin paluuna huutolaisaikaan, jolloin lapsia ja vanhuksia "myytiin" halvimman ... -
Ikäasumisen uudet tuulet vai keisarin uudet vaatteet?
Vasara, Paula (Valtiotieteellinen yhdistys, 2020) -
Kodinomaisuus ikääntyneiden palvelutaloasukkaiden kokemana
Aunola, Päivi; Ojanen, Paula (1999)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.