Bilden av den finska skolan i två svenska tidningar
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten kaksi suurta ruotsalaista aamulehteä kirjoittivat suomalaisesta koulusta vuosina 2013–2015. Materiaalina oli 48 artikkelia Dagens Nyheteristä ja Svenska Dagbladetista. Halusin ottaa selville, millaisia teemoja Suomen koulusta esiintyy artikkeleissa, missä osassa lehteä artikkelit esiintyvät ja kuka puhuu artikkeleissa. Tutkimus oli laadultaan kvalitatiivinen ja kvantitatiivinen.
Tutkimustulokset osoittivat, että suomen kielen koulutuksesta annetaan suurilta osin positiivinen kuva. Luokittelin artikkelissa esiintyvät ilmiöt suomen koulusta yhdeksään teemaan. Vahvuuksia olivat menestyksekäs koulu, hyvät opettajat, tukiopetus ja erityispedagogiikka, tasa-arvoinen koulu, poliittinen vakaus sekä voitonteon kieltäminen. Heikkouksia olivat Suomen heikentyneet Pisa-tulokset, Pisa-tuloksien ylitulkinta ja oppilaiden huono kouluviihtyvyys. Suurin osa artikkeleista oli kirjoitettu Debatti-palstalla, ja kolmanneksi eniten pääkirjoituksessa, mikä osoitti, että keskustelu suomen koulusta sai paljon näkyvyyttä. Lehtien journalistien lisäksi artikkeleissa puhuivat eniten koulujen rehtorit ja opettajat sekä suomalaiset koulututkijat. Koulutusjärjestelmiä vertailtiin usein keskenään siten, että suomalaisesta koulusta haettiin ratkaisuja ruotsalaisen koulun ongelmiin.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Jämlikhet och kvalitet i skolan : hur når vi utmärkta resultat på svenska och finska?
Brink, Satya; Nissinen, Kari (Jyväskylä universitet, Pedagogiska forskningsinsitut, 2018)År 2013 presenterade författarna en rapport om excellens och jämlikhet i den finländska utbildningen utgående från data i PISA 2009 och ställde frågan ”Kan Finland uppnå målen för både excellens och jämlikhet under det ... -
"Svenskan har lika stor rätt att existera i Finland som finskan" : en diskursanalys om hur svenska i Finland diskuteras i svenska tidningar
Mutanen, Anniina (2015)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten ruotsalaiset lehdet kirjoittavat Suomen kielitilanteesta. Tutkielmassa selvitettiin, minkälaisia argumentteja ruotsalaisissa teksteissä käytetään ja kuinka keskustelu ... -
Attityder till finska språket och språklig identitet på Åland : en analys av åländska tidningar
Keturi, Krista (2015)Tämän kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ahvenanmaalaisten kieliasenteita suomen kieltä kohtaan sekä millainen on yleinen käsitys ahvenmaalaisten kielellisestä identiteetistä kahdessa suurimmassa ... -
Teman, diskurser och aktörer i nyheter om svenska språket i Finland i åtta tidningar på våren 2011
Mäkinen, Inka; Sorri, Kirsi (2012)Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia uutisointia ruotsin kielestä kahdeksassa suomalaisessa sanomalehdessä. Tutkimukseen mukaan otetut lehdet valittiin niiden maantieteellisen sijainnin ja levikin perusteella ja ne ovat ... -
Debatt om det könsneutrala pronomenet hen i svenska och finlandsvenska tidningar
Holopainen, Niina (2015)Tämän pro gradu- tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia mielipiteitä ruotsin kieleen hiljattain pinnalle noussut sukupuolineutraali pronomini, hen, herättää ruotsin ja suomenruotsalaisessa mediassa ja eroavatko ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.