Politiikan henkilöitymistä on pidetty yhtenä merkittävimmistä kehityskuluista, joka muuttaa kehittyneiden teollisuusmaiden demokratioita. Henkilöitymisellä tarkoitetaan yksittäisten poliitikkojen roolin korostumista poliittisessa kulttuurissa puolueiden, aatteiden ja instituutioiden kustannuksella. Erityisesti henkilöitymisprosessin tietty puoli, politiikan yksityistyminen eli huomion siirtyminen poliitikkojen yksityiselämään, on herättänyt huolta politiikkaa käsittelevän journalismin pinnallistumisesta. Yksityistymisen on pelätty vievän huomiota politiikan painavilta asiakysymyksiltä ja siten heikentävän julkisen poliittisen keskustelun laatua.
Tässä tutkielmassa pyritään avaamaan yksi näkökulma politiikan yksityistymisestä käytävään keskusteluun. Tutkielmassa tarkastellaan kehystämistapoja, joilla vuoden 2012 presidenttiehdokkaiden yksityiselämää käsitellään näiden henkilökuvissa, sekä sitä, miten ja missä määrin yksityiselämän kehykset politisoidaan eli kytketään yleisiin ja yht
eisiin kysymyksiin. Tutkimusaineisto koostuu 87 henkilökuvasta, jotka on julkaistu 17 kotimaisessa sanoma- tai aikakauslehdessä vuoden 2012 presidentinvaalien lähettyvillä. Aineisto analysoidaan kehysanalyysin ja määrällisen sisällön erittelyn menetelmin. Kehysanalyysin menetelmälliseksi työkaluksi tutkielmassa hahmotellaan kehysten rakentumisen neliportainen malli.
Tutkimusaineistosta havaittiin seitsemän kehystä, joiden raamittamina presidenttiehdokkaiden yksityiselämä esitettiin: poliitikon ”yhtenä meistä” esittävä tavallisuuden kehys, kiiltokuvamaisen positiivinen julkisivun kehys, itsensä toteuttamista painottava täyttymyksen kehys, koominen huumorin kehys, traaginen kamppailun kehys, yksityisyyden suojaa painottava varjelun kehys ja julkisia tunnustuksia sisältänyt tunnustuksen kehys. Kehyksiä tarkastelemalla voitiin päätellä useita syitä siihen, miksi yksityiselämän julkinen käsittely näyttää houkuttelevalta mahdollisuudelta sekä poliitikoille että heistä kirjoittaville toimittajille. Toisaalta yksityiselämää koskeva avoimuus ei vaikuta olevan poliitikoille ainoastaan tervetullut keino julkisen imagon puunaamiseksi: ajoittain yksityisen ja julkisen välisen rajan määrittelemisestä käytiin aineistossa kiivasta kädenvääntöä.
Yksityiselämän kautta nostettiin esiin laaja poliittisen kysymysten kirjo, joten aineiston valossa näyttää siltä, että huoli yksityistymisen turmelevasta vaikutuksesta julkiseen keskusteluun on osin liioiteltu. Toisaalta yksityiselämää politisoineet tekstiosuudet jäivät henkilökuvissa usein lyhyiksi ja pinnallisiksi. Siksi on painotettava, ettei poliittisten kysymysten käsittelyä poliitikkojen yksityiselämän kautta pidä nähdä asiajournalismin korvaajana vaan täydentäjänä, joka voi parhaimmillaan monipuolistaa poliittisten aiheiden käsittelyä mediassa.
...
